Metsuri-Jaakko on ajanut loppuun 75 moottorisahaa – eikä ole ollut päivääkään poissa töistä

SUOMI 100 Ison kartanon pihamaalla seisoo metsurinvaatteisiin pukeutunut, hyväryhtinen mies. Käsi nousee tuttavalliseen tervehdykseen ja kasvoille leviää ystävällinen hymy.

– Tervetuloa! Sopiiko, että käydään ensin limonadilla ja lähdetään sitten metsään, mies ehdottaa hymyillen.

Sopiihan se.

Lappajärven Karvalankylällä vaikuttava Jaakko Pessinen, 67, on herrasmies. Hän pyytelee anteeksi hampaatonta hymyään ja myös sitä, että hiuksetkin ovat jääneet kiireessä kampaamatta.

– Poikamiehenä ei tule peiliin paljon vilkuiltua. Ei ole aikaa eikä oikein tarvettakaan, Pessinen luonnehtii hymyillen.

Hampaita lukuun ottamatta ikävuodet ovat taputelleet metsuri Pessistä kuitenkin pumpulilapasin. Rypyttömät kasvot viestivät terveistä elämäntavoista ja silmien poikamainen pilke paljastaa miehen olevan kaikkea muuta kuin erakoitunut yksineläjä.

– Viihdyn yksin, mutta en minä naisiakaan pelkää. Emäntäehdokkaita on matkan varrella ollut. Kaikki mukavia, mutta ei kuitenkaan ihan alttarille saakka sopivia, Pessinen virnistää salaperäisenä.

Arvokas sahakokoelma

Vaikka metsuri Pessinen on vaatimaton mies, niin ammatistaan hän on ylpeä. Ensitöikseen mies johdattaa vieraan autonsa äärelle ja esittelee kattavan moottorisahakokoelmansa. Lavalla on tasan 49 erikuntoista sahaa, joista vanhimmat ovat 70-luvun loppupuolelta.

– Kuten huomaat, moottorisahat ovat olleet kovassa käytössä. Valitettavasti tekniikan kehittyessä myös sahojen käyttöikä on lyhentynyt. Vanhemmilla ruotsalaisvalmisteisilla, kuten Partnerilla ja Husqvarnalla tai saksalaisella Stihlillä pääsi parhaimmillaan jopa pariin tuhanteen kiintokuutioon. Nykyään saa olla jo tuhannestakin kiitollinen.

Nykypäivän sahat ovat ammattimetsuri Pessisen mukaan kevyitä, mutta tekniikaltaan liian monimutkaisia.

– Sähköistetyt hienoudet eivät kestä käyttöä. Yksinomaan jo säiden vaihtelut vaikuttavat kestävyyteen. Pahimmillaan pelkkä sumu saa sahan yskähtelemään. Harmittavaa on myös se, ettei sahoja voi enää itse korjata. Edes pohjakäyntiä ei voi säätää, kuten ei myöskään bensiininsyöttöä.

Metsuri Pessinen on ajanut loppuun kaikkiaan 75 moottorisahaa.

– Kaikki olisivat tallella, ellei eräs emäntäehdokas olisi pyytänyt siivoamaan tallin nurkkia. Rakkauden sokaisemana tuli tehty sen verran perusteellinen suursiivous, että siinä meni samalla myös osa tunnearvoltaan arvokkaasta sahakokoelmasta, Jaakko harmittelee.

Pokasahan laulu

Kahdeksanlapsisessa perheessä varttuneella Jaakolla ei ollut koskaan varaa syödä laiskan leipää. Koti-ikävä ja teininuoren huolet hukkuivat pokasahan lauluun, sillä palstoilla ei annettu ikähyvitystä.

– Partakarvoista ei ollut vielä tietoakaan, kun lähdin vanhemmilta saatu lupalappu kourassa savottahommiin. Laiskottelusta tuli huono maine ja miehen vaihto, Jaakko muistelee 52 vuotta sitten alkanutta metsurin uraansa.

Ensimmäiset kolme vuotta Pessisen poika savotoi taitoa vaativalla pokasahalla.

– Siinä otettiin miehestä mittaa, sillä puuta kaatui hitaasti ja harvakseen. Illat menivät sahaa korjaillen ja toivoen, ettei terä katkea kesken työpäivän.

Nuoresta iästään huolimatta Jaakko pärjäsi ropsityömailla hyvin.

– Tilin eteen piti tehdä lujasti töitä. Välillä oli hetkiä, että toinen hiha kastui hiestä ja toinen kyyneleistä.

Vihreän kullan viehätys

Raskas työ palkittiin kuitenkin tilipussilla. Työnjohtaja raapusti klubiaskin kanteen tunnit, laski palkan, pisti rahat kirjekuoreen ja antoi tilin suoraan käteen. Homma toimi ja kaikki olivat tyytyväisiä. Ensimmäisen savottatilinsä Jaakko sanoo antaneensa kokonaan kotiin.

– Lapsuudenkotini oli köyhä, joten jokainen markka tuli suureen tarpeeseen. Seuraavista tileistä ryhdyin kuitenkin säästämään itselleni polkupyörää. Menihän siinä aikaa, mutta sain pyörän ja myöhemmin myös mopedin, traktorin ja lopuksi jopa auton.

Armeijan jälkeen Pessinen kokeili myös kahden yön verran kaupunkielämää.

– Siinäkin oli kaksi liikaa. Pääsin kalkkitehtaalle töihin, joten lähdin tutustumaan paikkaan. Mutta siinä vaiheessa, kun näin kalpeat miehet ja kauhean kiireen, peruin koko homman ja palasin takaisin kotiin. Silloin tiesin, että paikkani on Lappajärven metsissä.

Etelä-Pohjanmaalla on aina riittänyt puuta ja hyviä savotoita. Varsinkin 80-luku oli järeiden metsien aikaa.

– Silloin tehtiin töitä ja tiliä. Ihmisiin iski peltokuume ja aukkohakkuu nousi suosioon. Hurjimpina aikoina urakoin yli 4 000 kiintokuutiota vuodessa.

Ei päivääkään sairauslomalla

Vaikka motot syrjäyttivät ajan saatossa ammattimetsurit, niin Pessiselle on riittänyt aina töitä. Viimeiset kolme vuotta hän on työskennellyt yksityisille metsänomistajille.

– Olen ollut työnantajienkin suhteen hyvin onnekas. Työtäni on arvostettu ja arvostetaan edelleen, vaikka ammattikunta on jäsenmäärältään hyvin harvalukuinen. Pikkujoulutkin ovat nykyään kuin Kummeli-sarjasta, jossa Ladojen kokoontumisajot vietiin läpi kahden miehen voimin, Pessinen paljastaa hymyillen.

Vaikka aika on ajanut asioiden ohitse ja taputellut teitä tasaisimmiksi, niin yhä edelleen metsurin työ on yksinäistä puurtamista ilman seuraa ja puhekaveria. Metsurin täytyy viihtyä yksin, omien ajatustensa kanssa.

– Olen tottunut työskentelemään aamusta iltaan, kuutena päivänä viikossa. Lomapäiviä pidän edelleen kaksi; ensimmäisen jouluaattona ja toisen pääsiäisenä. En pelkää myöskään tyrskyä, myrskyä enkä pimeää. Kertaakaan en ole jäänyt sään takia kotiin. Otsalamppu on keksitty pimeää varten ja 35 asteen pakkasella syön evääni nuotion äärellä.

Myös kulkutaudit ovat jättäneet Jaakon väliin, sillä mies ei ole ollut päivääkään sairauslomalla.

– Metsurin veressä on aina sen verran pihkaa, etteivät pöpöt pääse yllättämään. Karaistumiseltakaan ei voi välttyä, sillä työskentely märissä vaatteissa ja kovilla pakkasilla vie heikoimmat yksilöt helposti tehohoitoon.

Ruisleivän voimalla

Metsuri Pessisessä on raakaa, ruisleivästä raapaistua voimaa. Rautaisessa kunnossa oleva ammattimetsuri kertoo tablettivapaan elämänsä salaisuudeksi terveet elämäntavat ja raittiin ulkoilman.

– En polta enkä ryyppää. Viinaa olen juonut kerran, tullut humalaan kerran ja sairastanut armottoman krapulan tasan kerran. Tämä tapahtui armeijassa, mutta syöpyi lähtemättömästi muistiin. Sain kammon, josta en edes halua päästä eroon. Minulle riittävät kahvi ja mustaherukkamehu, Jaakko paljastaa naureskellen.

Pessinen sanoo olevansa myös stressivapaa mies.

– Teen työt ajallaan, mutta en kellota päivääni. Välillä annan sahan hengähtää, istahdan nuotion ääreen ja paistan makkarat. Mikään ei ole rentouttavampaa kuin kuunnella lintujen konserttia ja katsella oravien ilonpitoa, Pessinen hymähtää.

Jaakko sanoo olevansa myös kaukana metsien mannekiineista. Tukki nousee olkapäille ilman koukkua, joskin painoluokka on ajan saatossa hieman pudonnut.

– Turvavarusteista en tingi, mutta muita apuvälineitä en tarvitse. Ennen nostelin yli kaksisataa kiloakin sisulla ja ruisleivän voimalla, mutta ei tässä vieläkään risuja kanniskella, Pessinen puhelee.

Pessinen tunnetaan Etelä-Pohjanmaalla muustakin kuin tukin kannosta. Hän on niittänyt mainetta voimamiehenä, joka vaihtoi renkaan 900 kiloa painavaan autoon ilman tunkkia. Tempaus oli hurja ja oli viedä Pessisen show-mieheksi Amerikkaan.

– Metsätyöt olivat katkolla, kun dollarimiehet houkuttelivat Las Vegasiin autoja kaatamaan. Onneksi tulin järkiini ja jäin kotia. Siinä olisi saattanut mennä terveys, rahat ja lopuksi vielä mainekin.

Äidin omaishoitajana

Harvassa ovat ne metsien ammattilaiset, jotka ovat ehtineet reilun viidenkymmenen vuoden aikana kaataa lähes 120 000 kiintokuutiota puuta, ajaa loppuun 75 moottorisahaa sekä toimia vielä ohessa myös palkattomana omaishoitajana.

– Jäin asumaan kotitaloon, joten äidin sairastuttua omaishoitajan rooli oli aivan luonnollista. Yli kymmenen vuoden ajan kannoin äidin vessaan, käytin pesulla, laitoin ruoat, siivosin ja loppuajasta jopa syötin. Kävin samalla metsässä, mutta jaksotin työajat kuitenkin elämäntilanteeseen sopiviksi.

Jaakko on asunut vuodesta 2002 yksin. Elämänmuutos oli suuri, mutta onneksi lohtu löytyi läheltä.

– Työ helpotti ikävää ja koivun kylkeen oli turvallista itkeä.

Vaikka metsuri Pessinen on viettänyt ison osan elämästään poikamiehenä, niin muutaman kerran on Jaakkokin langennut naisen virittämään rakkauden ansaan.

– Enemmän minä kuitenkin puita olen halannut kuin naisia. Kolmen naisen kanssa on ollut yritystä, mutta aina olen jäänyt rannalle. Yksi lähti kiiltäväkenkäisen kiinteistövälittäjän matkaan, toinen otti entisen takaisin ja kolmas ryhtyi vaatimaan minulta aivan mahdottomia.

Sydänsurut tulivat ja menivät, mutta Jaakko jatkoi töitään. Viimeiset kolme vuotta metsuri Pessinen on ollut virallisesti eläkkeellä, mutta saha laulaa edelleen.

– Yritin tepastella tohveleissa, mutta en onnistunut. Pari viikkoa seisoin pihalla ja katselin haikeana, kun naapuri ajoi tukkeja, metsuri Pessinen sanoo hymyillen, niistää nenän ja käynnistää moottorisahan.

• Vanhalla videolla 76-kiloinen Jaakko kaataa tonnin painoisen Ladan Alajärvellä!