PAHOINPITELY Sisä-Suomen poliisi selvittää edelleen, mitä tapahtui 35-vuotiaalle miehelle hänen ollessaan tavanomaisella lenkillään Tampereen Rautaharkon läheisyydessä.
Ulkopuolinen henkilö löysi miehen Muuntajankatu 8 kohdalta sekavan oloisena ja hänet toimitettiin sairaalaan. Sairaalassa miehellä todettiin päävamma, mikä lääkärin mukaan on todennäköisesti aiheutettu ulkoisella väkivallalla. Mies on jo kotiutunut sairaalasta, mutta päävamma on ollut vakava ja siitä on jäänyt pysyvä vamma.
Mies muistaa lähteneensä juhannuksen jälkeisellä viikolla tiistaina 26.6. klo 19 aikaan Muuntajankadulta lenkille ja hänet löydettiin Muuntajankadulta sekavan oloisena reilun tunnin päästä vähän yli klo 20.

Mies ei ole pystynyt kertomaan poliisille, mitä hänelle on lenkin aikana tapahtunut. Hän kertoo lähteneensä tavanomaiselle lenkilleen, mutta muuta hän ei osaa sanoa.
Miehen tavanomainen lenkki kulkee Muuntajankadulta junaradan vierustaa Veturikatua etelään, jatkaen Varikkokatua Lempääläntielle. Lempääläntien vierustaa on jatkettu moottoritien yli Koivistonkylän Prisman ohitse kohti Tampereen keskustaa. Koivistontien kohdalta lenkki jatkunut moottoritien ali kulkevan alikulun kautta Savikontielle ja siitä edelleen Rautaharkonkadulle ja Muuntajankadulle.
Poliisi ei ole saanut selvityksissään selvyyttä asiaan. Poliisi pyytää asiasta tietäviä tai havaintoja tehneitä ilmoittamaan niistä poliisille, joko puhelinnumeroon 02954 45890 tai sähköpostiin keskitettytutkinta.sisa-suomi@poliisi.fi
Lue myös: Kolari, pahoinpitely, ulosajo – poliisi etsii mahdollisesti vaarassa olleita lapsia
Kommentoi Facebookissa