ULOSAJO Lauantai-iltana noin klo 19 alkaen poliisi sai Joensuussa useamman ilmoituksen Rantakylä-Utra-suunnalta. Ensimmäinen tieto oli, että henkilöauto oli peruuttanut pysäköityyn taksiin S-Market Utran parkkialueella ja paennut paikalta.
Hetkeä myöhemmin tuli ilmoitus, että osoitteessa Latolankatu 13 on tapahtunut pahoinpitely, jossa tekijät olivat poistuneet teon jälkeen henkilöautolla. Pian tämän jälkeen tuli ilmoitus, että henkilöauto on ajautunut kovalla vauhdilla ulos tieltä kevyen liikenteen väylällä Ranta-Mutalantien ja Tiirantien välissä, rikkoen lauta-aitaa ja törmäten puihin.
Autossa oli useita henkilöitä, jotka poistuivat paikalta ennen poliisin tuloa. Heitä kuitenkin tavoitettiin lähistöltä ja otettiin kiinni. Poliisi epäilee, että kaikissa edellä mainituissa rikoksissa on samat tekijät.
Erään silminnäkijän mukaan lapsia on mahdollisesti ollut vaarassa, kun he ovat joutuneet väistämään autoa. Poliisilla ei kuitenkaan ole lasten yhteystietoja ja vanhempia pyydetäänkin puhuttamaan tapahtuma-aikana alueen läheisyydessä mahdollisesti olleita lapsia.
Yhteydenotot poliisille tutkijan puhelinnumeroon 0295 456 461 tai toissijaisesti vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Lue myös: Hyökkääjä löi miehiä saksilla ja uhkasi tappamisella – poliisi taltutti sähkölamauttimella
Kommentoi Facebookissa