PETOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksella on selvitetty laajoja petoskokonaisuuksia, joissa on lukuisia epäiltyjä törkeitä rikoksia. Yksi kokonaisuuksista liittyy perinteiseen erehdyttämiseen, toinen tietoverkkojen hyödyntämiseen, esimerkiksi pankkitietoja kalastellen tai niin, että rikoksentekijä esiintyy puhelimessa pankkivirkailijana tai viranomaisena.
– Vaikka julkinen keskustelu petosrikollisuudesta tällä hetkellä painottuu tietoverkkoja hyväksikäyttäen tehtyihin petoksiin, perinteinen petosrikollisuus ei ole kadonnut mihinkään, muistuttaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi Lounais-Suomen poliisilaitoksen petos- ja kyberrikosten tutkintaryhmästä.
Varsinais-Suomessa asuva mies tuli kesällä 2024 poliisiasemalle ja kertoi lainanneensa tuttavalleen rahaa noin vuoden aikana yhteensä kymmeniä tuhansia euroja. Velallinen oli välillä maksanut takaisin pikkusummia, mutta lainaaminen jatkui sen jälkeen uudestaan ja miehen epäilykset huijaamisesta heräsivät.
Poliisin selvittäessä asiaa ilmeni, että rahaa lainannut mies oli lainannut rahaa viime vuosina kymmeniltä muiltakin henkilöiltä – enimmäkseen pikkusummia, mutta myös huomattavia summia.
Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee lainoja ottaneen miehen erehdyttäneen lainojen antajia niin lainattujen varojen käyttötarkoituksesta kuin maksukyvystäänkin.
– 1970-luvulla syntynyttä miestä epäillään tapauksessa 5 törkeästä petoksesta ja 12 petoksesta, joissa on yhteensä 17 asianomistajaa. Näiltä henkilöiltä erehdyttämiseen perustuen vuodesta 2020 lukien saatuja lainoja on maksamatta esitutkinnan perusteella noin 430 000 euroa, Kemppi kertoo.
Rikoksista epäilty mies on vangittuna ja esitutkintakokonaisuus on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan. Kyseessä on hyvin yleinen petosrikollisuuden toimintatapa, jossa rahaa lainataan ilman aikomusta, halua tai kykyä maksaa niitä takaisin.
– Vetoaminen ihmisen auttamishaluun ja myötätuntoon on tämänkaltaisissa tapauksissa tyypillistä. Mutta ei poliisi tietenkään halua suitsia ihmisten halukkuutta auttaa kanssaihmisiä. Yksiselitteisten ohjeiden antaminen tämänkaltaisten rikosten ennalta estämiseksi on kuitenkin hankalaa, Kemppi sanoo.
Kommentoi Facebookissa