MURHAN YRITYS Pirkanmaan käräjäoikeudessa on käynnistynyt poikkeuksellisen raa´an väkivaltarikoksen käsittely. Syyttäjän mukaan mies yritti murhata naisen muun muassa pesäpallomailalla kasvoihin iskemällä.
Väkivaltarikos tapahtui viime joulukuun alussa Tampereella. Syytteen mukaan mies kuristi ja viilteli naistuttavaansa. Kun mies lähti etsimään suurempaa veistä, nainen pääsi pakoon. Nainen pääsi pakenemaan talon ulkopuolelle. Mies lähti perään ja otti aseekseen pesäpallomailan. Sillä hän löi naista kasvoihin.
Ulkopuolinen henkilö näki tapahtuman ja soitti hätäkeskukseen. Epäilty tavoitettiin tekopaikan lähettyviltä.
Syytteen mukaan mies aiheutti naiselle syviä viilto- ja pistohaavoja kaulaan, kasvoihin ja sormiin. Yksi kaulan haavoista oli 20 senttiä pitkä ja vähintään 15 senttiä syvä, syytteessä todetaan. Syyttäjän mukaan miehellä on ollut tarkoitus tappaa nainen kuristamalla, lyömällä, viiltelemällä ja pesäpallomailalla päähän lyömällä.
Aikaisemmista rötöksistä miehellä on vuonna 2020 tuomittu ehdollinen vankeustuomio. Sitä syyttäjä vaatii täytäntöön pantavaksi, sekä murhan yrityksestä ehdotonta vankeutta. Väkivallanteon uhriksi joutunut nainen vaatii kärsimyksistään 18 000 euron korvausta.
Mies kiistää syyllistyneensä murhan yritykseen. Hän vetoaa mielenterveyden ongelmiin sekä päihteiden käyttöön. Tapahtumista hän ei kertomansa mukaan muista juuri mitään.
Lue myös: Mies käytti väkivaltaa puolisoaan, poliisia ja koiraa kohtaan – epäilty tapon yritys tutkinnassa
Kommentoi Facebookissa