MUISTOLAHJOITUS Kauppaneuvos Satu Tiivolan perustama vapaaehtoistoimikunta on kerännyt Syöpäsäätiölle yhteensä jo yli kaksi miljoonaa euroa. Vuosittaiset Syöpäsäätiön juhlatoimikunnan tanssiaiset on järjestetty 18 kertaa ja viimeisin toimikunnan rahastosta myönnetty apuraha oli marraskuussa melanoomatutkija Veli-Matti Kähärille.
Juhlatoimikunnan tanssiaiset keräsivät viikonvaihteessa syöpätutkimukselle lähes 80 000 euroa. Tuotot koostuivat lippu- ja arpamyynnistä sekä Mika Häkkisen ja Caverionin toimitusjohtaja Ari Lehtorannan 40 000 euron suurlahjoituksesta Aki Hintsan muistolle.
– Suurkiitos Arille ja Mikalle heidän tuestaan suomalaiselle syöpätutkimukselle. Tämä on meille tärkeä lahjoitus näinä haastavina aikoina ja hieno esimerkki siitä, miten yksityiset ihmiset voivat merkittävällä tavalla auttaa. Tutkimukseen käytetty raha koituu loppujen lopuksi meidän kaikkien hyväksi, kiittää toimikunnan puheenjohtaja Jaana Keho-Kosonen.
Aki Hintsa oli urheilulääkäri ja ortopedi, joka muistetaan muun muassa McLarenin F1-tiimin lääkärinä sekä Suomen olympiakomitean tehtävistä. Hintsa menehtyi syöpään viime marraskuussa.
– Syöpä yleistyy ja julkinen tutkimusrahoitus vähenee. Vuodessa noin 12 000 ihmistä kuolee syöpään ja jättää jälkeensä syvän surun. Lahjoitusvarat menevät nopeasti perille syöpätutkijoille vuosittaisten apurahojen muodossa. Syöpäsäätiö jakoi 2016 ennätykselliset 5,5 miljoonaa euroa syövän nujertamiseksi, toteaa Syöpäsäätiön varainhankintapäällikkö Helena Hulkko.
Vuonna 1948 perustettu Syöpäsäätiö on taistellut jo lähes 70 vuotta syöpää vastaan. Joka päivä yli 80 suomalaista saa syöpädiagnoosin. Säätiö on ollut mukana vaikuttamassa siihen, että yhä useampi voittaa vaikean sairauden. Kun toiminnan alussa vain kolmannes syöpään sairastuneista voitiin parantaa, nykyään jo kaksi kolmesta paranee.
Lahjoitusvaroin toimiva säätiö tukee kotimaista syöpätutkimusta sekä tarjoaa tukea ja neuvontaa syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Lisäksi Syöpäsäätiö edistää syövän ehkäisyä ja varhaista toteamista. Varoja ohjataan myös avustuksina vähävaraisille syöpäpotilaille sekä lapsen syöpäsairauden vuoksi vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen joutuneille perheille.
Kommentoi Facebookissa