KOLUMNI Viime aikoina olen törmännyt ei-niin-kivaan juttuun. Useampikin ihminen on kyseenalaistanut motiivini olla vahvasti näkyvillä somessa. Olen yrittänyt vääntää asiaa ratakiskosta. Minulle on kuitenkin jäänyt olo, ettei selityksiäni ole uskottu.
Alun perinhän koko some-elämäni alkoi kirjani julkistuksesta. Kirjassa oli monta kohtaa, joita kirjoittaessani harmittelin, kun ei harrypotter-maailmasta tunnettua ”elävää sanomalehteä” ole tosimaailmassa vielä keksitty. Kuinka helppoa olisikaan ollut lätkäistä muutamaan kirjan kohtaan videopätkä. Kuva kun tunnetusti kertoo enemmän kuin sata sanaa ja video vielä enemmän.
Onneksi markkinointihenkinen ystäväni syötti minulle idean PuoliNaisen Facebook -profiilista. Ja kas: ongelma ratkaistu! Nyt suollan juttuja ja videoita someen sen kun kerkiän. Idealista muistiinpanosovelluksessa tuntuu välillä pidentyvän nopeammin kuin saan sitä toisesta päästä lyhennettyä.
Tein Facebook-sivullani kyselyn, jossa annoin seuraajilleni (lähes 1600 jo!!) suunvuoron. Pyysin kertomaan, mistä ovat minut löytäneet ja mitä seuraamiseni antaa heille. Yllättävän moni kommentoinut on jollain tavoin vammaisten kanssa tekemisissä; on fysioterapeuttia, ratsastusterapeuttia ja lähi- tai sairaanhoitajaa. Aluksi yllätyin, mutta tarkemmin miettiessä en sittenkään: alalla olevat kiinnostuvat alaa liippaavista kirjoistakin, ja löysivät sitä kautta tiensä sivulleni.
Löysin kirjasi kirjastosta, oli esillä hyllyssä. Lainasin, luin ja pidin kovasti. Ihailen periksiantamatonta asennettasi! Kirjan tullessa loppuun ajattelin että harmi kun loppui, ilokseni olet täällä fb:ssa. Olen fysioterapeutti joten kirja kiinnosti ammatillisesti mutta kosketti henkilökohtaisesti.
Ammatillisesti kiinnostavaa ja oot huikee, vaikka en henk.koht tunnekaan. Oot niin monin tavoin ”arjen sankari”, että ei voi kuin hattua nostaa!
Somen tekeminen on opettanut minulle muun muassa tämän: ”normaali”, terve ja vammaton ihminen ei pysty millään kuvittelemaan, kuinka moneen asiaan vamma voikaan vaikuttaa. Ja hei – enpä ihmettele, sillä vielä itse kokonaisena ollessa ei käynyt pienessä mielessäkään, mitä kaikkea on esimerkiksi pyörätuolilla liikkuessa otettava huomioon!
Ihailen sisuasi tavattomasti ja häpeän omaa saamattomuuttani ja kitinää pienistä vaivoista, kun kuitenkin olen terve ja liikuntakykyinen ihminen.
Tuli heti mieleen miten rautainen ja rohkea nainen! Olet kaiken kokemasi jälkeen. Annat esimerkilläsi voimaa meidän kaikkien seuraajien arkeen, mitä kenenkin haasteet elämässä ikinä ovatkaan.
Olet niin mahtava, että joka kerta, kun ilmestyt ruudulleni tai mieleeni niin päiväni paranee ja opin aina sinulta jotain uutta positiivisuudesta, kiitollisuudesta ja sisukkuudesta!
Olet uskomaton, sinnikäs suomalainen! Kaikkien, jotka valittavat pienistä asioista pitäisi lukea sinusta tai nähdä videoita miten toimit arkisissa asioissa.
Fyysinen vammaisuus ei ole este. Millekään. Asennevamma sen sijaan on.
Esimerkiksi näiden kommenttien perusteella tuntuu, että tavoitteeni on täytetty: olen saanut ihmiset ymmärtämään, että fyysinen vammaisuus ei ole este. Millekään. Asennevamma sen sijaan on. Minulle ei ollut aikanaan edes vaihtoehto, että olisin jäänyt petiin säälimään itseäni loppuiäksi ja juoksuttamaan muita minua passaamassa. Alusta saakka oli pyrkimys ylös- ja eteenpäin, hinnalla millä hyvänsä.
Ja voi pojat, kyllä sitä on hintaa saanutkin maksaa! Lukemattomat kerrat joka ikinen lihas kropassa kivistäen piti ponnistaa jumppaamaan, on pitänyt perustella tuhat ja yksi kertaa apuvälineen tarve ja siltikin tapella tuulimyllyjä vastaan. Miljoonat kyyneleet ovat vierineet epätoivosta, sielun tuskasta ja turhautumisesta. Silti olen huomannut aamun olevan joka kerta iltaa viisaampi; sietoakku on latautunut täyteen ja taas sitä vaan jaksaa.
Kuuntelin kirjan ja olin vaikuttunut positiivisuudestasi ja siitä sisun määrästä mikä kirjan kautta kuulijalle välittyi. Olet poikkeuksellisen positiivinen ja sisukas nainen jota arvostan suuresti!
Annat sisukkuudellasi valtavasti voimaa.
Vaikeuksista huolimatta positiivinen asenteesi on tsemppaavaa.
Oot kyl yksi sitkeimmistä mimmeistä ketä tiedän.
Näyttää siltä, että olen vaikuttanut ihmisiin. Vieläpä positiivisesti. Myös ihmiset ovat vaikuttaneet minuun: kun iskee huono päivä (huom! kun, ei jos) muistan taas: en voi antaa periksi NYT. En voi pettää ihmisiä, jotka uskovat minuun. En nyt enkä ikinä.
Ihailen sinnikkyyttäsi, olet mun voimanainen!
Vieläkö jatkan somenäkyvyyteni perustelemista?
Arja Ahtaanluoma
Arja Ahtaanluoma on perheellinen reilu nelikymppinen nainen, joka vuonna 2017 hoitovirheen seurauksena heräsi viiden viikon nukutuksesta neliraaja-amputoituna. Molemmat jalat amputoitiin reisitasolta, oikea käsi kyynärvarresta sekä vasemmasta kädestä kaikki sormet.
Koko tarinan voit lukea kirjasta Puolinainen (Johnny Kniga), jonka hän kirjoitti kuntoutumisestaan, elämästään ja ajatuksistaan toipumisen aikana. Oivaltavat jutut arjesta, sen iloista, pettymyksistä ja kommelluksista jatkuvat tutulla tyylillä näissä kolumneissa, höystettynä mustalla huumorilla, kunnes tummempi väri keksitään.
PuoliNaisen tarinaa voit lisäksi seurata myös Facebookissa: PuoliNainen – Arja Ahtaanluoma. Tule mukaan – meitä on jo 1500!
Lue myös: Kuinka olla osa ratkaisua, eikä osa ongelmaa – ja miten asiaan liittyy kuiva tussi?
Kommentoi Facebookissa