TASA-ARVO Suomen ensimmäinen huomattava naiskirjailija Minna Canth (1844–1897) ehti jo omana aikanaan nousta kuuluisaksi ottamalla kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Samalla hän välitti uusia eurooppalaisia ajatuksia kuten naisasiaa sekä romaaneissaan, novelleissaan, näytelmissään että myös lehtikirjoituksissaan ja keskustelupiireissä.
Minna Canthin merkitystä kuvaa hyvin kirjallisuudentutkija Kai Laitinen teoksessaan Suomen kirjallisuuden historia:
”Hänellä oli kyky iskeä sumeilematta ajan keskeisiin kysymyksiin, vetää ne itsepintaisesti esille, kärjistää ja liioitella ne niin, että ne oli pakko nähdä ja ottaa pohdittaviksi.”
Canth kirjoitti novelleja, pienoisromaaneja ja yhteistyössä Kaarlo Bergbomin kanssa näytelmiä Suomalaiselle teatterille, mutta myös ruotsiksi Helsingin ruotsalaiselle teatterille.
Näytelmässään Työmiehen vaimo (1885) Canth kritisoi miehen ylivaltaa ja viinan kirouksia perheessä. Realismin tyylisuunnallaan aikalaisia järkyttäneestä näytelmästä on jäänyt elämään mustalaistyttö Homsantuun huudahdus: ”Teidän lakinne ja oikeutenne, hahaha – Niitähän minun pitikin ampua!” Tähtäimessä on varsinkin miesten ehdoin suunniteltu ja hallittu perhe-elämä.
Kiistelyä aiheuttivat myös tätä seuranneet tekstit kuten novelli Kauppa-Lopo (1889) ja pienoisromaanit Hanna (1886), Salakari (1887) ja Lain mukaan (1889), joissa kirjailijan näkökulma painottuu yhteiskunnallisuudesta jo yksilöiden psyyken rakenteisiin. Kauppa-Lopossa vastakkain ovat köyhä ja pikkusynteihin langennut torikauppias sekä herkästi tuomioita jakavat porvarisrouvat.
Näytelmän Kovan onnen lapsia (1888) vallankumoukselliset ja anarkistiset ajatukset nostivat paheksunnan myrskyn. Vastakkain ovat jälleen köyhät työttömät ja rikkaat valtaapitävät, anarkistiseksi teoksen tekee sen esille tuoma ajatus väkivallan mahdollisesta oikeutuksesta. Näytelmä muun muassa poistettiin yhden esityskerran jälkeen Suomalaisen teatterin ohjelmistosta.
Teoksissa Agnes (1892) ja alunperin ruotsiksi kirjoitetussa näytelmässä Sylvi (1893) tarinan ja ihmiskuvauksen painopiste on jo mielen irrationaalisilla alueilla, tarkastellen sokeaa intohimoa ja selittämätöntä pahaa ihmisessä.
Canthin tunnetuimmat näytelmät ovat loppukauden Papin perhe (1891) ja Anna Liisa (1895). Näytelmissä Canth on jo siirtynyt yhteiskunnallisesta realismista entistä enemmän yksilön sisäisen maailman kuvaukseen, jossa painopiste on syyllisyyden, sovituksen ja pahuuden olemuksen pohtimisessa.
Papin perheen ja Anna Liisan onkin katsottu olevan näytelmiä sovituksesta. Molemmissa kuitenkin peilataan paitsi yksilön moraalisia myös yhteiskunnallisia rajoja. Ensimmäisessä perheen riidat ja taistelu vallasta voitetaan rakkauden avulla, jonka katsotaan olevan suurin elämänarvo. Näytelmä sisältää myös aiemmista poiketen enemmän lempeää huumoria.
Anna Liisa -näytelmä puolestaan päättyy lapsenmurhaan ja sen salaamiseen syyllistyneen Anna Liisan julkiseen tunnustukseen ja hänen haluunsa sovittaa teko.
Anna Liisa on Canthin viimeinen näytelmä ja sitä on monesti pidetty myös parhaimpana. Näytelmän teemat ovat kestäneet hyvin aikaa ja sen sisältämä ajatus totuuden tunnustamisesta sosiaalisten paineiden keskellä on kuin tästä päivästä.
- Lähteenä käytetty myös Krogerus, Tellervo: Canth, Minna. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu.
Kommentoi Facebookissa