Missä pelataan? – Jalkapallon EM-kisojen ympärillä avoimia kysymyksiä

Huuhkajat juhlii maalia

Huuhkajat juhlii maalia. (Kuva AOP)

Jalkapallon miesten EM-turnaus saatetaan pelata ensi kesänä kokonaan Englannissa.

JALKAPALLO Euroopan jalkapalloliitto UEFA ilmoitti hiljattain pysyttelevänsä miesten EM-turnauksen suhteen alkuperäisessä suunnitelmassa. Kisat olisi yhä määrä järjestää 12 eri kaupungissa eri puolella Eurooppaa 11.6.-11.7.

Lopullista päätöstä ei kuitenkaan ole tehty. Eikä tulla tekemään ennen huhtikuuta.

Vahvistamattomien tietojen mukaan on todennäköistä, että suunnitelmat muuttuisivat. EM-turnaus pelattaisiin vain yhdessä maassa. Vahvimpana vaihtoehtona pidetään Englantia, joka järjestäisi joka tapauksessa välierät sekä loppuottelun neljän muun ottelun ohella.

Myös Skotlannin Glasgowssa olisi alkuperäisen ohjelman perusteella määrä pelata neljä EM-kisaottelua. On mahdollista, että Englanti ja Skotlanti isännöisivät kaikki ottelut, jos päätös kisojen keskittämisestä yhteen maahan tehdään. Kuuluvathan Englanti ja Skotlanti Britanniaan.

Yhdessä maassa koronakupla olisi helpompi toteuttaa. Matkustelua olisi huomattavasti vähemmän.

Vielä ei ole päätöstä siitäkään, päästetäänkö yleisöä katsomoihin. Epävirallisten tietojen mukaan sellaiseen ratkaisuun pyrittäisiin, että osa stadionien katsomopaikoista täytettäisiin.

Jalkapallon EM-turnaus piti järjestää kesällä 2020, mutta koronapandemian takia turnausta siirrettiin vuodella. Pelko siitä, ettei turnausta järjestettäisi ollenkaan, on turhaa. UEFA:n on pakko järjestää EM-turnaus jo tv-tulojen takia.

Vaikka turnaus siirrettäisiin kokonaan Britanniaan, pysyy lohkojako ja turnausformaatti ennallaan. Ensi kertaa lopputurnauksessa mukana oleva Suomi pelaa B-lohkossa Tanskaa, Venäjää ja Belgiaa vastaan.

Huuhkajat kohtaa Tanskan 12. kesäkuuta, Venäjän 16. kesäkuuta ja Belgian 21. kesäkuuta. Lohkoista kaksi parasta pääsee varmasti jatkopeleihin. Lisäksi jatkopaikan saa neljä parasta lohkokolmosta.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Teemu Pukilla menee lujaa – seitsemän maalia viidessä ottelussa

Kommentoi Facebookissa