POLITIIKKA Vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto piti tänään poliittisen linjapuheensa Tampereella. Puoluekokouksen yhteydessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Aalto kertoi aikovansa myös pitää tiivistä yhteyttä niin entiseen puheenjohtajaan Ville Niinistöön, kuin kaikkiin muihinkin tahoihin.
Vihreät hakevat ensi vaaleissa pääministeripuolueen mandaattia, eikä Touko Aalto halunnut sulkea tulevien hallituskumppaneiden osalta edes keskustan ja kokoomuksen hylkäämiä Jussi Halla-ahon johtamia perussuomalaisia ulos neuvotteluista.
– Jos Halla-ahon persut muuttavat linjaansa, niin että muistetaan luonnon monimuotoisuus, taistellaan ilmastonmuutosta vastaan ja turvapaikkapolitiikka muuttuu inhimillisemmäksi, niin sitten sekin olisi mahdollista, Touko Aalto muotoili.
Jussi Halla-aho ei jäänyt sanattomaksi, vaan hän vastasi Facebookissa onnitellen Aaltoa ja vihreitä sarkastisesti laajemmin siitä, että he selvisivät kampanjasta ja vaaleista yhtenäisinä.
– Totean kommenttina uutiseen, että myös vihreät kelpaavat perussuomalaisille, kunhan muuttavat maahanmuuttolinjaansa hiukan järkevämmäksi, ja alkavat ymmärtää, että sähkö ei tule pistorasiasta, Halla-aho kuittasi.
Halla-aho totesi pitävänsä Aaltoa sympaattisena ja fiksuna, ja että heitä yhdistää pyöräilyn ja ”muutaman muun asian” lisäksi se, että Aalto peri Halla-aholla aikaisemmin olleen eduskuntapuhelinnumeron.
– Ja saa sen vuoksi aika paljon minulle tarkoitettua palautetta.
Näin todella onkin. Aalto on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joka valittiin eduskuntaan vuonna 2015. Jussi Halla-aho valittiin eduskuntaan vuonna 2011, mutta heinäkuussa 2014 hän siirtyi jäseneksi Euroopan parlamenttiin.
Vastavuoroisesti ainakin siis Jussi Halla-aho muistaa myös Touko Aallon puhelinnumeron.
Kommentoi Facebookissa