Mitä ihmettä – USA:n presidentinvaalien tulokset julkaistiin jo

Salaliittoteoriat saivat tulta alleen, kun Hillary Clintonin uutisoitiin jo voittaneen ensi viikon presidentivaalit niukasti. (Kuva AOP)

Amerikkalainen uutistoimisto kertoi Hillary Clintonin voittaneen.

YHDYSVALLAT Muutamalla amerikkalaisella sydän löi ylimääräisen lyönnin, kun televisiokanava NBC:n yhteistyökumppani WRCB Chattanoogassa, Tennesseessä, julkaisi Yhdysvaltain presidentinvaalien tulokset.

Tulokset osoittivat, että demokraattien Hillary Clinton oli saanut taakseen 40,1 miljoonaa äänestäjää eli 42 prosentin ääniosuuden. Toiseksi jäänyt republikaanien Donald Trump keräsi hieman vähemmän, 40,1 miljoonaa ääntä, jotka tarkoittivat 40 prosentin osuutta. Liberaali Gary Johnsonin äänisaalis oli 8 prosenttia ja vihreiden Jill Steinin 5 prosenttia.

Lukemat saattaisivat hyvinkin olla odotettuja, ellei Yhdysvaltain presidentinvaalit olisi vasta ensi viikon tiistaina. Tulokset poistettiin nopeasti verkosta, mutta internetin ihmeellisessä maailmassa mikään ei katoa lopullisesti. Kuvan tuloksista kaappasi True Activist -verkkomedia, joka luokittelee itsensä jonkinlaiseksi paljastussivustoksi.

Asia on omiaan aiheuttamaan salaliittoteorioita ja nostaisi varmasti myrskyn, jos lopulliset tulokset tulisivat olemaan edellä olevan mukaiset. True Activistin artikkelin on tähän mennessä ennättänyt lukea 45 900 ihmistä.

Näinkö siinä tulee käymään? Kuva ennenaikaisista vaalituloksista ei katoa mihinkään. (Screenshot WRCB)
Näinkö siinä tulee käymään? Kuva ennenaikaisista vaalituloksista ei katoa mihinkään. (Screenshot WRCB)

Peukaloidun vaalituloksen sijaan selitys saattaa olla viattomampi. WRCB julkaisi nolona hieman närkästyneen tuntuisen uutisen, jossa se kertoi uutistoimisto Associated Pressin asiakkaiden testaavan aivan normaalisti vaalitulospalvelun grafiikkaa eri julkaisualustoilla.

Nyt testaaminen oli vahingossa näytetty julkisesti, ja vaikka kanava nollasi tulostiedot melko nopeasti, tapahtuneen voi löytää tietokoneiden välimuistista.

Selitys kuulostaa uskottavalta, sillä uutiskilpailussa kaikki haluavat julistaa tulokset ensimmäisenä, ja silloin tekniikan on toimittava moitteettomasti.

Suomessa samasta syystä on eri toimituksissa tapana kirjoittaa iäkkäiden merkkihenkilöiden nekrologeja valmiiksi odotetun kuolinilmoituksen varalta.

Sellainen ei ole ainakaan toistaiseksi vielä livahtanut verkkoon. Toki henkilö voisi silloin kliseisesti itse todeta uutisen hänen kuolemastaan olevan ennenaikainen.

Kommentoi Facebookissa