Mo Farah oli jälleen voittamaton – suomalaiset karsiutuivat jatkosta

Brittijuoksija Mo Farah haluaa päättää urheilu-uransa ratakierroksilla tuplamestaruuteen Lontoon MM-kisoissa.

Brittijuoksija Mo Farah haluaa päättää urheilu-uransa ratakierroksilla tuplamestaruuteen Lontoon MM-kisoissa. (Kuva AOP)

Urheilu-uraansa myös lopettava Usain Bolt ei vielä vakuuttanut satasen alkuerässään.

LONTOON MM-KISAT Brittijuoksija Mo Farah on yhden juoksun lähempänä unelmaansa. Ugandan ja Kenian juoksijat yrittivät yhteistyöllä kypsyttää Farahin Lontoon MM-kisojen 10 000 metrillä, mutta 55 000 katsojaa sai haluamansa Farahin voittaessa kisan kauden kärkiajalla 29.49,51.

Kilpailusta ei puuttunut dramatiikkaa. Farah jopa innosti kesken kisaa käsielkein yleisöä huutamaan, viimeisillä ratakierroksilla hän oli kahdesti lähellä kaatumista. Kunniakierrokselle Mo Farah otti mukaan neljä lastaan.

Juoksussa vauhtia pitänyt Ugandan Joshua Cheptegei oli toinen ennätyksellään 26,50,60. Kenian Paul Tanui oli kolmas ajalla 26.50,60.

– Huima tapa päättää ura täällä Lontoossa, Farah hehkutti 10 000 metrin kisan jälkeen ja viittasi päätökseensä jättää ratajuoksut ja siirtyä maantiekisoihin.

Farahin urakka Lontoossa jatkuu 5 000 metrillä. Jos Farah voittaa, hän on saavuttanut viisi MM- tai olympiatason arvokisan 5 000 ja 10 000 metrin mestaruutta, mukana Lontoon 2012 ja Rion 2016 olympiakisojen tuplamestaruudet.

Uransa Lontoon kisoissa myös lopettavista supertähdistä Jamaikan Usain Bolt oli tahmea 100 metrin alkueränsä lähdössä, mutta nousi erävoittoon ajalla 10,07.

– Aika surkeaa, en pidä noista telineistä. Toisaalta se, että pystyin nousemaan noin hyvin muiden takaa voittoon tarkoittaa, että olen hyvässä kunnossa, Bolt tuumi.

Matkan tilastosuosikeista Yhdysvaltaltain  Christian Coleman juoksi helpon erävoiton ajalla 10,01. Konkari Justin Gatlin voitti oman eränsä ajalla 10,05. Japanin Abdul Hakim Sani Brown, 18, kiiti erävoiton maansa junioriennätyksellä 10,06. Jamaikan Yohan Blake oli kyseisen erän toinen ajalla 10,13.

Suomalaisista Arttu Pajulahti otti pituushypyssä kolmen karsintahypyn verran tuntumaa aikuisten arvokisoihin. Hän sai tuloksen ensimmäisellä hypyllään, joka kantoi 749. Kaksi muuta Pajulahti astui kahdella sentillä yli.

Finaaliin hypyt eivät olisi Pajulahtea kuitenkaan kantaneen, sinne vaadittiin 791 sentin tulos.

– Ensimmäisellä hypyllä haettiin tuntumaa, se oli vähän pehmeä. Toisen ja kolmannen hyppäsin täydellä riskillä. Toinen oli hyvä, kolmas vähän parempi, mutta ei sekään olisi finaaliin riittänyt. Oma arvio oli, että se oli noin 780:n luokkaa, Pajulahti tuumi.

Viipurin Urheilijoiden hyppääjä on ponnistanut tällä kaudella ennätyksekseen 810.

Minna Nikkanen ylitti seipäässä korkeuden 420, mutta 435 oli liikaa. Myös hän karsiutui loppukilpailusta. Nikkasen alkukesän ongelmat hyppytekniikassa tulivat jälleen esiin, kun hän ei päässyt hypyssä seipään rytmiin mukaan

– Viimeinen hyppy 435:stä tuntui siltä, että sain seipään hyvin liikkeelle, mutta seiväs ei lähtenyt nostamaan. Se kävi liian pieneksi, totesi Nikkanen ja viittasi viimeisen yrityksen liian löysään seipääseen.

Ruotsalaisille ensimmäinen kisapäivä oli parempi. Daniel Ståhl voitti kiekonheiton karsinnan kiskaisemalla toisellaan 67,44.

  • Lähde Suomen Urheiluliitto

Kommentoi Facebookissa