ELINLUOVUTUS Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti elinluovutukseen, mutta eivät kerro sitä läheisilleen. Useampi kuin neljä viidestä aikuisesta suomalaisesta eli 85 prosenttia on valmis luovuttamaan elimensä kuolemansa jälkeen.
Ainoastaan kahdeksan prosenttia kieltäisi luovutuksen. Noin 91 prosenttia ottaisi vastaan siirtoelimen, jos oman sairauden hoito sitä vaatisi, selviää Munuais- ja maksaliiton teettämässä tuoreessa kyselytutkimuksessa.
Ensimmäistä kertaa kyselyssä selvitettiin, miksi elinluovutus halutaan kieltää. Ikääntyneet suhtautuvat varauksellisemmin elinluovutukseen. Noin 17 prosenttia pelkää, että elimet annettaisiin jollekin, joka ei ansaitse niitä. Suurin osa kieltäneistä eli 37 prosenttia kuitenkin ajattelee, että heidän elimensä eivät kelpaa luovutettavaksi.
– Suomalaiset ovat tässäkin asiassa turhan vaatimattomia. Omia elintapojaan tai elintensä kuntoa ei tarvitse itse arvioida. Elinluovutukselle ei ole ikärajaa, ja myös jopa 80-vuotiaan elimet voivat pelastaa jonkun hengen, muistuttaa Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.
Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään kieltänyt. Tahto pyritään aina selvittämään, yleensä keskustelemalla omaisten kanssa. Kyselytutkimuksen mukaan vain runsas neljännes eli 28 prosenttia kertoi tietävänsä läheisensä elinluovutustahdon.
Silti 46 prosenttia arveli, että läheinen tietäisi hänen tahtonsa. Pääkaupunkiseudulla asuvista 52 prosenttia arveli läheisen tietävän tahdon, mutta maaseutumaisissa kunnissa asuvilla oli realistisempi käsitys ja vain 36 prosenttia arveli, että läheinen tietäisi tahdon.
– Jos asiasta puhuminen perheen kesken tuntuu vaikealta, vanha kunnon elinluovutuskortti tulee apuun. Sen voi vaikka ”unohtaa” täytettynä pöydän kulmalle. Kun kortti löytyy lompakosta, viimeistään se kertoo mahdollisen luovuttajan tahdon tositilanteessa myös omaisille, Inomaa sanoo.
– Oman tahdon kertominen läheisille voi pelastaa ihmishenkiä, mutta se myös helpottaa läheisten taakkaa tositilanteessa. Jos toisen tahdosta ei ole varma, asia voi jäädä kaivamaan mieltä vuosikausiksi.
Valtaosa suomalaisista eli 93 prosenttia tuntee elinluovutuskortin, mutta vain 24 prosenttia on allekirjoittanut sen. Elinluovutuskortin voi tilata ilmaiseksi kotiin postitse osoitteesta www.elinluovutuskortti.fi.
Tutkimusta varten Kantar TNS Gallup haastatteli 1002 suomalaista maalis-huhtikuun vaihteessa.
Lue myös: Suomessa yli 10 000 ihmistä on saanut uuden elimen – siirrettävistä elimistä on jatkuva pula
Kommentoi Facebookissa