RIKOS Turussa Auransillalla tuli poliisipartiota vastaan 16.9.2017 kello 03.30 mönkijä, jonka kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kahdella henkilöllä ei ollut kypärää päässään.
Poliisipartio kääntyi mönkijän perään, jolloin kuljettaja lähti ajamaan pakoon. Mönkijä pakeni poliisia kovaa vauhtia keskustan alueella aiheuttaen useita vaaratilanteita muille tiellä liikkujille. Mönkijä ajoi muun muassa välillä vastaan tulijoiden kaistalla ja kovaa vauhtia Linnankadun ja Koulukadun risteyksen läpi, vaikka sille paloi risteyksessä punainen liikennevalo.
Takaa-ajo jatkui Hirvensaloon, jossa yksi mönkijän matkustajista putosi kyydistä. Hirvensalossa mönkijän nopeus oli paikoitellen jopa 80–95 km/h.
Lopulta mönkijä löytyi hylättynä maastosta. Mönkijän kuljettaja, vuonna 1999 syntynyt mies, tavoitettiin jonkin ajan päästä kotoaan. Hän puhalsi alkometriin 1,85 promillea.
Asiaa tutkitaan muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä rattijuopumuksena. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon.
Kommentoi Facebookissa