PESINTÄ Metsähallituksen Luontopalvelut muistuttaa, että moottorikelkoilla ajelu maastoliikenteeseen tarkoitettujen urien ulkopuolella ilman maanomistajan lupaa on laitonta. Luvaton moottorikelkkailu häiritsee parhaillaan käynnissä olevaa tiettyjen uhanalaisten lintujen pesintää.
Esimerkiksi uhanalainen maakotka häiriintyy helposti, jos sen pesän lähellä ajetaan moottorikelkalla tai liikutaan muuten. Maakotka käynnistelee pesintäkautta jo alkuvuodesta ja muninta ajoittuu sijainnista ja vuodesta riippuen noin maaliskuulle. Hyviä pesäpaikkoja on esimerkiksi vaarojen rinteillä.
– Kotka yleensä lentää pakoon ihmisen lähestyessä pesäpaikkaa ja silloin munien haudonta keskeytyy. Kylmien kelien aikaan kevättalvella jo lyhyt emon poissaolo pesältä riittää siihen, että munat kylmettyvät ja poikaset jäävät syntymättä, luonnonsuojelun erityisasiantutija Stefan Siivonen Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.
Metsähallituksen Luontopalvelut kartoittaa parhaillaan uhanalaisten petolintujen pesiä, jotta myös ennestään tuntemattomat pesäpaikat saadaan suojelun piiriin. Myöhemmin kesällä Metsähallitus ja vapaaehtoiset tarkastavat tunnetut pesäpaikat vuotuisen pesimämenestyksen selvittämiseksi.
– Tänäkin vuonna olemme havainneet useiden kotkan pesien läheisyydessä moottorikelkkojen jälkiä, jotka eivät sinne kuulu, Siivonen sanoo.
Luontopalvelujen tehtävänä on seurata uhanalaisten petolintujen kannan kehitystä. Petolintujen pesintää on seurattu ja tilastoitu Suomessa 1970-luvun alusta alkaen. 1990-luvulta asti Metsähallituksen Luontopalvelut on vastannut asiasta.
Ympäristöministeriön nimeämät vastuulajit Metsähallituksen Luontopalveluille ovat maakotka, muuttohaukka ja tunturihaukka sekä merikotka poronhoitoalueella. Viime vuonna maakotkan pesintätulos oli hyvä, merikotkan ja muuttohaukan keskimääräinen.
Kommentoi Facebookissa