LIIKENNETURVALLISUUS Oulun poliisilaitoksen alueella oli tehtävämäärällisesti melko tavanomainen arki-ilta ja yö keskiviikkona. Alkuillasta nuori mopoilija oli poliisin havaittuaan lähtenyt ajamaan karkuun Ylivieskassa.
Poliisi seurasi pakenevaa mopoilijaa hetken aikaa. Mopoilija vaaransi muun muassa reitin varrella kävelleitä jalankulkijoita ja käänsi moponsa rekisterikilven niin, että se ei ollut luettavissa. Mopoilijan henkilöllisyyden selvittämistä jatkettiin muilla keinoin ja hetken päästä mopoa kuljettanut ajo-oikeudeton nuori sekä mopo tavattiin tämän kotiosoitteesta.
Mopoa oli viritetty niin, että se ei enää tehoiltaan vastannut mopoa vaan moottoripyörää. Poliisi epäilee kuljettajan syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Hetkeä myöhemmin Oulussa mopoilija nosti moponsa keulan ilmaan poliisin nähtyään. Partion käännyttyä perään, mopoilija pakeni kovaa vauhtia ja vaaransi muita tiellä liikkujia, jonka vuoksi poliisi luopui pakenevan seurannasta.
Partio jatkoi mopoilijan henkilöllisyyden selvittämistä muilla keinoin ja hetkeä myöhemmin sekä mopo että kuljettaja tavattiin kotiosoitteesta. Mopoa kuljettaneen nuoren epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja tekoon käytetty mopo otettiin takavarikkoon.
Lue myös: Mopoa kuljettanut 15-vuotias lähti matkustajineen poliisia pakoon – päihtynyt kuski ajoi itse ojaan

Kommentoi Facebookissa