JÄÄKIEKKO Leijonat eteni jääkiekon MM-kisojen välieriin. Slovakia johti puolivälieräottelua 2-0, mutta Suomi voitti 4-2.
Suomi aloitti ottelun nukuksissa. Slovakia siirtyi johtoon kahdeksan minuutin jälkeen, kun joukkueen teini-ikäinen suurlupaus Adam Sykora pääsi ohjaamaan maalin onnekkaankin pompun kautta.
Ensimmäisen erän lopulla nähtiin Slovakian toinen maali. Suomen puolustus nukkui jälleen ja Pavol Regenda laittoi kiekon sisään.
Sitten esiin astui itse Mörkö eli Marko Anttila. Mörkö löi sisään ensin ensimmäisen erän toiseksi viimeisellä minuutilla kaventaen 1-2:een. Toisessa erässä Mörkö tasoitti hurjalla laukauksellaan pelin 2-2:een.
Mörköä oli haukuttu alkusarjan aikana tehottomuudesta. Tuuletusten perusteella iso gorilla putosi Lempäälän jätin selästä.
Kolmannessa erässä Sakari Manninen viimeisteli Leijonien voittomaalin. Lopussa Anttilalle tarjottiin kolmatta maalia tyhjiin, mutta hän päätti vielä syöttää. Saku Mäenalanen viimeisteli.
Manninen totesi, että päiväunien jälkeen oli aistittavissa, että Mörkö tulisi esiin ovista ja ikkunoista. Hän oli oikeassa.
Päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan yksilötasolla kaikki eivät olleet parhaimmillaan, mutta peliesitys riitti hyvin voittoon. Jalosen mukaan välieräotteluun Yhdysvaltoja vastaan on pakko parantaa, jos se ottelu halutaan voittaa.
Välierissä lauantaina Suomi kohtaa Yhdysvallat kello 14.20 ja Kanada Tshekin kello 18.20.
Teksti Otto Palojärvi, Tampere
Lue myös: Ruotsi suli käsittämättömästi – Kanada draaman kautta MM-jääkiekon välieriin
Kommentoi Facebookissa