MTV avaa suomalaisen viihteen, draaman ja urheilun suoratoistopalvelun

MTV tuo markkinoille suomalaisen kuukausimaksullisen C More -suoratoistopalvelun.

MTV tuo markkinoille suomalaisen kuukausimaksullisen C More -suoratoistopalvelun. (Kuva MTV)

Kaikki maksullinen verkkosisältö siirtyy samaan tuoteperheeseen.

TELEVISIO MTV tuo markkinoille suomalaisten sarjojen, viihde- ja draamasisältöjen, elokuvien ja urheilun kuukausimaksullisen C More -suoratoistopalvelun. Uuden streaming-palvelun tarjonnassa korostuvat koko perheen kotimainen ja pohjoismainen sisältö sekä kansainväliset sarjat, elokuvat ja urheilu.

Uudistuksen myötä kanavan kaikki maksullinen verkkosisältö formulakisoista elokuviin sekä myös antenni- ja kaapeliverkkojen MTV Total -kanavat liittyvät C More -tuoteperheeseen.

Investoinnit uuteen kuluttajateknologiaan ja suoratoistosisältöihin perustuvat pohjoismaiseen trendiin. Sen mukaan liikkuvan kuvan mainosmarkkinat tulevat Suomessakin kasvamaan hitaammin kuin kuluttajamaksullinen liiketoiminta.

Verkossa toimivien streaming-palveluiden kautta käytettävän kuluttamisen kasvuodotukset ovat Suomessa korkealla, kun muissa Pohjoismaissa jo kolmannes kaikesta katselusta on kuluttajamaksullista verkkosisältöä. Niissä kotitaloudet tilaavat samanaikaisesti myös useampia kuin yhtä sisältöpalvelua ja tämän trendin yleistymiseen MTV uskoo myös Suomessa.

– Vaikka markkinoiltamme löytyykin jo hyviä kansainvälisiä palveluntarjoajia, puuttuu täältä vielä kotimaisen yleisön tuntija. Uusi C More on ensimmäinen täysimittainen suomalainen streaming-alan toimija ja tulemme tekemään vahvat panostukset sen suomalaisyleisöä houkuttelevaan sisältöön, kertoo MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.

Tarkoituksena on haastaa Netflixin tyyppiset kansainväliset toimijat.

– Sisällön eteen olemme tehneet töitä enemmän kuin koskaan. Tulemmekin talven mittaan julkistamaan sekä MTV:lle että C Morelle ennennäkemättömiä ohjelmakokonaisuuksia.

MTV jatkaa kaikille ilmaisen, mainosrahoitteisen sisältönsä esittämistä tutussa MTV Katsomo -palvelussa. Maksullista sisältöä voi seurata C More -palvelussa kahden erilaisen suoratoistotuotteistuksen ja kolmen erillisen maksutelevisiokanavapaketoinnin kautta.

Kommentoi Facebookissa