MTV paljasti karuja asioita HIFK:sta

HIFK on viimeksi voittanut Suomen mestaruuden 2011. (Kuva Liiga)

HIFK:n kerrotaan kyntävän taloudellisesti syvällä.

JÄÄKIEKKO HIFK on mielletty julkisuudessa vakavaraiseksi jääkiekko-organisaatioksi, mutta MTV:n verkkosivuilla keskiviikkona julkaistu uutinen kertoo aivan muuta. MTV:n mukaan HIFK saattaa tehdä viimeisimmällä tilikaudellaan miljoonatappiot.

MTV:n tietojen mukaan HIFK:n viime kauden kaikki hallivuokrat olisivat maksamatta. HIFK:lta ei kommentoitu asiaa, kun asiasta MTV:n toimesta tiedusteltiin.

Helsingin Jäähallin omistaa Jääkenttäsäätiö. Sen toimitusjohtaja Tom Kivimäki ei halunnut kommentoida MTV:lle asiaa.

HIFK:ssa on käynyt viime viikkoina kuhina. HIFK:n toimitusjohtaja Markus Lindström sai lähteä tehtävistään toukokuun lopulla. Silloin asia tuli yllätyksenä, mutta MTV:n uutisen jälkeen hänen lähtönsä ei todellakaan yllätä.

HIFK:n jääkiekko teki konsernitasolla taloudellisesti positiivisen tuloksen kausina 2021-2022 ja 2022-2023. Tosin Oy HIFK-Hockey Ab teki 2023 päättyneellä tilikaudellaan tappiota 155 000 euron edestä.

Mikäli uutinen pitää paikkaansa, vastaa se osaltaan moniin HIFK:ta käsitteleviin avoimiin kysymyksiin. HIFK:n kannattajat ovat ihmetelleet tänä kesänä, miksi HIFK ei ole tehnyt merkittäviä pelaajahankintoja. Valtava taloudellinen tappio selittään senkin, miksi seuran valmennus jätettiin rauhaan.

Seuralla ei liene varaa esimerkiksi erottaa päävalmentaja Ville Peltosta, vaikka perusteet siihen on olemassa. HIFK ei voi maksaa kahdelle eri päävalmentajalle isoa palkkaa, kun seuran talous on pahasti kuralla. Peltosen sopimus jatkuu vuoteen 2026.

HIFK:n jättitappiot kuulostavat omituisilta. Viime kauden joukkue oli varmasti kallis, mutta toisaalta HIFK veti taas loistavasti yleisöä Nordikselle koko kauden ajan ja sai myös hallin ravintolatoiminnan haltuunsa Red Events -yhtiönsä kautta.

Lue myös: Helmarit tasapeliin – Huuhkajat hävisi

Kommentoi Facebookissa