ELÄMÄNTARINA Lähtijöiden takkien rintamuksia koristivat sinisellä nauhalla sidotut valkoiset kukat. Nuori opiskelija Kullervo E. Wallenius, Finnish skiing champion, seisoi ryhdikkäästi sukset kainalossaan ja laivalippu kädessään.
”To War for Finland on Skis”, raportoi Acme Newspictures ja kertoi Walleniuksen toiveeseen perustuvana uutisena, kuinka nuoresta miehestä tulisi hiihtopartion upseeri. Ja kuten myöhemmin tulee todetuksi, on oltava varovainen toiveissaan, sillä ne voivat toteutua.
M/s Gripsholmilla matkasi 9.12.1939 New Yorkista talvisodan vapaaehtoisina Suomeen 54 miestä ja viisi naista, myöhemmin heitä seurasi nelisensataa muuta amerikansuomalaista, joista suurin osa kirjattiin Ouluun perustettuun Amerikan Suomalaiseen Legioonaan.
Oman lukunsa sotahistoriaan oli ensimmäisenä lähteneen laivan miehistä jo kirjoittanut kapteeni Albert Penttilä, entinen muukalaislegioonalainen ja Meksikon sisällissodan kävijä.
Heti Suomeen saapumisensa jälkeen Penttilä oli tuskin malttanut viettää sotajoulua olkipahnoilla Oulussa, kun hän jo otti yhteyttä kenraali Paavo Talvelaan. Penttilä ja Talvela olivat vanhoja jääkäriveljiä vapaussodasta.
Alaikäisenä vapaussotiin
Albert Penttilän oma sotilasura oli lähes tarunhohtoinen, ja siihen sekoittuikin niin totta kuin tarua. Albert Oskar Penttilä oli alkuperäiseltä nimeltään Oskar Wilhelm Lindqvist, poliisikonstaapelin poika Viipurista, virkatodistus ilmoittaa hänen synnyinkaupungikseen Helsingin 23.11.1902.
Penttilä lähti jo nuorukaisena kotoaan ja onnistui pääsemään suomalaiseen jääkäripataljoonaan Lockstedtin leirille ilmoittamalla iäkseen 20 vuotta, hän oli kuitenkin vasta 15 vuotta täyttänyt liittyessään jouluna 1917 Jääkäripataljoona 27:n riveihin.
Penttilä osallistui taisteluihin Riian rintamalla, jossa hän joutui uhkarohkeutensa vuoksi venäläisten vangiksi. Onnistuneella pakomatkallaan Penttilä palasi Suomen ja Ruotsin kautta uudelleen Saksaan ja jääkäreiden joukkoon varavääpelin arvoisena.
Vapaussodassa hän taisteli Satakunnan rintamalla ja haavoittui 30.3.1918, Penttilä oli Talvelan johtaman pataljoonan 5. komppanian hiihto- ja tiedustelupartion päällikkö. Syksyllä 1918 Penttilä johdatti 11-miehisen vakoilujoukon Vienan Karjalassa lähelle Muurmannin rataa, joulukuussa hän jo matkasi osallistuakseen Viron vapaussotaan, jossa hänet ylennettiin Viron armeijan kapteeniksi
Muistokirjoituksia sankarille
Nuoren sotilaan värikäs sotilasura ei olisi täydellinen, elleivät Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet olisi julkaisseet 14.1.1919 Virossa kaatuneen nuoren suomalaisen kuolinilmoitusta, samoin Suomen Kuvalehti julkaisi 25.1.1919 artikkelin ”Nuoren sankarin tarina” Virossa kuolleen 16-vuotiaan Albert Penttilän muistolle.
Ilmoituksen mukaan Penttilä oli kaatunut Looben kartanoon suoritetun rynnäkön taisteluissa. Suomen Kuvalehti kertoi, kuinka ”Penttilä haavoittui jo Saksassa 2 kertaa, Suomen sodassa 6 kertaa, Muurmannilla 1 kerran sekä Viron rintamalla 1 kerran, jota paitsi eräs punainen yritti hänet ampua Tallinnan kaduilla”.
Huhut kuolemasta olivat jälleen vahvasti liioiteltuja. Sen sijaan Helsingin Sanomat saattoi jatkaa seikkailutarinaa 9.3.1919 otsikolla ”Suomalaisia upseereja paennut Wirosta Ruotsiin”, ja kuinka ”S.T.T.:n kautta saimme eilen laajan kuwauksen seikkailuista, jonka sankarina on tunnettu nuori sotija Albert Penttilä”.
Penttilän seikkailut eivät rajoittuneet Ruotsiin. Petsamossa toinen jääkäriupseeri K.M. Wallenius oli ammuttaa hänet vakoojana, mutta Vienan Metsäsissikapinassa 1921–1922 Kostamuksessa Penttilä mainitaan ansioituneena johtajana.
Karjalan männyistä Saharan palmuihin
Karjalan männyt vaihtuivat Saharan palmuihin, kun Albert Penttilä palveli Ranskan muukalaislegioonan univormussa Marokossa, mutta sairastui malariaan. Matka jatkui Meksikon sisällissotaan, joka oli kuitenkin pian ohi legioonalaisen saavuttua maahan, ja Penttilän tie vei hänet edelleen Yhdysvaltoihin.
Yhdysvalloissa Albert Penttilän kerrotaan toimineen presidentti Rooseveltin yksityisautonkuljettajana, mutta tarkemmin ilmaistuna hän työskenteli presidentti Rooseveltin perheen autonkuljettajana. Omien sanojensa mukaan ”Mrs. Eleanor Rooseveltin äidillä autonajurina, myöskin olin James Rooseveltin vaimon isän huvijahdissa”. James Roosevelt oli presidentin vanhin poika.
Sotilasjohtajan ominaisuudet ja pelottoman luonteen omaava mies oli talvisodan sytyttyä taas takaisin Suomessa ja hänen mielensä paloi rintamalle. Oulun suojeluskuntapiiri antoi varusteet Penttilän m/s Gripsholmilta valitsemalle joukolle, johon kuului hänen itsensä lisäksi yksi aliupseeri ja 15 miestä.
Albert Penttilä oli 37-vuotias, kanadansuomalainen kersantti Oskar Parkkali häntä viisi vuotta nuorempi. Miehistöstä nuorin oli Hollywood-elokuvista innostunut 18-vuotias Erik Bohm. Vanhin oli puolestaan Lauri Unkila, 38-vuotias. Yhdysvalloissa syntynyt Kullervo Wallenius oli ainoa kansallisuudeltaan amerikkalainen, muut suomalaisia.
Uudet aseet viholliselta
Penttilä joukkoineen lähti heti matkaan kun mahdollista oli, jo tapaninpäivänä 26.12.1939. Suuntana miehillä oli Jalkaväkirykmentti 16:n asemat, Tolvajärvelle saavuttiin kahden päivän kuluttua. Vuoden viimeisenä päivänä amerikansuomalaisen sissiosaston johtaja ylennettiin reservin kapteeniksi. Tammikuun 26. päivä 1940 kapteeni Albert Penttilä määrättiin 7. komppanian päälliköksi, ja kahden päivän kuluttua väliaikaisesti koko pataljoonan komentajaksi.
Ryhmä Talvela oli menettänyt lähes tuhat kaatunutta ja yli kaksinkertaisen määrä miehiä haavoittuneina, kun Albert Penttilä toi miehensä Laatokan Karjalaan. Amerikansuomalaiset suorittivat hiihtopartiointia Aittojoen maastossa ja olivat vuorollaan etuvartiokomppaniassa.
Australialainen sotakirjeenvaihtaja James Aldridge istui helmikuun 10. päivä 1940 hieman hermostuneena kapteeni Albert Penttilää vastapäätä korsun hämärässä. Lehtimiestä hermostutti rintaman läheisyys, mutta rauhoitti kapteenin käyttämä lyhyt New Yorkin aksentti.
Penttilä kertoi Aldridgelle taistelevista joukoistaan, joita sotasensuurin johdosta ilmoitettiin olevan enemmän kuin 50, mutta vähemmän kuin 300 miestä. Kapteeni totesi vapaaehtoisten miestensä olevan karaistuneita sotilaita ja ensiluokkaisia joka suhteessa.
– He ovat hankkineet itselleen uudet aseet ryssiltä melkein joka mies, nyt he etsivät ryssiä saadakseen joka mies oman konekiväärin.
”Tappelevat kuin villikissat”
Aldridge saattoikin kirjoittaa tavanneensa Laatokan pohjoispuolella ”ison joukon Amerikan suomalaisia, jotka Karjalan synkissä metsissä tappelevat ryssää vastaan niin kuin villikissat”.
James Aldridge toteaa Albert Penttilän olevan itsekin melkoinen hurjapää, kapteenin kerratessa hänelle lyhyesti elämänsä vaiheita ensimmäisessä maailmansodassa, vapaussodassa, Viron vapaussodassa sekä muukalaislegioonassa Marokossa.
– Siellä opin läksyn, pari. Sain malarian ja menin Meksikoon. Ne aloittivat siellä sodan minua varten, mutta se oli pian ohi, ja niin minäkin – painelin Yhdysvaltoihin.
Suomessa Penttilä oli matkannut suoraan rintamalle, vaikka ei ollut nähnyt edes vanhempiaan 16 vuoteen. Aldridge kertoo Penttilällä olevan sievän pikku vaimon, jonka hänen oli täytynyt jättää kun Suomi kutsui. New Yorkissa Mrs. Hilja Penttilä odotti kapteeniaan takaisin.
– Voisitteko viedä terveiseni vaimolleni?
– Kyllä.
– No sanokaa hänelle, että ensi kevääseen mennessä tämä touhu on lopussa ja sitten tulen takaisin New Yorkiin Laatokan rintamalta.
Hiihtopartioita linjojen taakse
Lehtimies kuvaa komppanian olevan kuin suicide patrol. Vapaaehtoiset saivat usein erikoistehtäviä, jolloin he toimivat rintaman takana, Neuvostoliiton rajalinjojen sisäpuolella. Liioittelevasta lehtimiestyylistä huolimatta Aldridge ei yllättävää kyllä ollut täysin väärässä.
Amerikansuomalaiset toimivat erittäin ahkerasti rajalinjoja tarkistavissa ja vihollisryhmittymistä raportoivissa hiihtopartioissa, myös linjojen takana. III/JR 16:n tiedustelupäiväkirjan – Tikkakirjan – mukaan Amerikan Suomalaisen Legioonan miehet johtivat talvisodan viimeisen kuukauden aikana jopa kolmea neljästä tiedustelupartiosta, joita oli yhteensä viitisenkymmentä.
Legioonan ensimmäinen virallinen kaatunut oli 2.3.1940 vihollisen hyökkäyksessä menehtynyt Aimo Penttilä, joka ei ollut sukua kapteenille. Albert Penttilän pataljoonan talvisota päättyi lyhyeen toteamukseen sotapäiväkirjassa.
”13.3 Klo 8.39 ilmoitus rauhan solmimisesta.”
Albert Penttilän rohkeutta ei hänen sotilasuransa perusteella voi kiistää, jonkinlaista seikkailunhaluakin hän on liki 40 ikävuoteensa asti omannut, sekä tiettyä äkkipikaisuutta ja jyrkkyyttä. Arvioinneissa johtajataito on arvioitu hyväksi pienessä yksikössä ja soveliain sodanaikainen sijoitus on ollutkin itsenäisen sissiosaston johtaja.
Hautauurna tuotiin Hietaniemeen
Viimeiset vapaaehtoiset poistettiin Amerikan Suomalaisen Legioonan kirjoista 4.7.1940, Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä. Jotkut jäivät Suomeen, kuten Penttilän joukkueesta artikkelin alussa mainittu Kullervo Wallenius.
Wallenius oli syntynyt Yhdysvalloissa suomalaisille vanhemmille, mutta hänet lähetettiin lapsena Suomeen, jossa poika kävi koulunsa. 1930-luvulla hän palasi Yhdysvaltoihin ja oli hyvänä hiihtäjänä jo valmis edustamaan maata Sapporon olympialaisissa Japanissa vuonna 1940.
Mutta ei tullut talviolympialaisia, tuli talvisota. Wallenius palveli jatkosodassa Petsamon Erillisosastossa ja johti luutnanttina lukuisia Er.Os.P:n hiihtopartioita muun muassa Luttojoen alueella. Hän haavoittui jatkosodassa, sai Rautaristin ja palasi vuonna 1951 Yhdysvaltoihin vaimon sekä kahden tyttärensä kanssa.
Albert Penttilä itse palasi takaisin Yhdysvaltoihin vaimonsa luokse heinäkuun 3. päivänä 1940 New Yorkissa rantautuneessa rahtialus m/s Mathilda Thordénissa. Hän jäi yrittäjäksi Amerikkaan ja oli amerikansuomalaisten yhdistysten arvostettu jäsen.
Jääkäriupseeri sekä talvisodan komentaja sairasteli viimeisinä vuosinaan sodissa saamaansa vammaa. Albert Penttilä kuoli New Yorkissa 29.12.1959, hänen uurnansa on siirretty Helsingin Hietaniemen uurnalehtoon.
- Lähteet Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922 (SKS) sekä Kari Kallonen: Tähtilippu talvisodassa (Revontuli). Kirjoittaja on Päivän Lehden päätoimittaja.
Lue myös: Taru sormusten herrasta -velho palveli talvisodassa
Kommentoi Facebookissa