MYSKYTUHOT Suomeen iskenyt Hannes-myrsky on aiheuttanut vahinkoja laajalla rintamalla erityisesti läntisessä Suomessa. Enimmillään ilman sähköä myrskyn johdosta oli noin 180 000 kotitaloutta, sunnuntaina aamulla sähköttömiä talouksia oli vielä yli 100 000.
Pienempiä tuhoja ovat olleet puiden kaatumiset teille ja rakennusten päälle, pelastuslaitoksella on ollut satoja tehtäviä. Ruotsissa Johannes-nimellä liikkunut myrsky kaatoi puun kahden miehen päälle, jotka menehtyivät.
Fintrafficin Rataliikennekeskus kertoo, että junaliikenne Jämsän ja Pieksämäen välillä on keskeytynyt myrskyvaurioiden takia. Myrskyvaurioita on havaittu Saakoskella ja Lievestuoreella ja junia korvataan busseilla. Junaliikenteessä on myös useita pitkiä myöhästymisiä sähköratavian vuoksi. VR:n verkkosivujen mukaan muun muassa yöjunat Helsingistä Rovaniemelle ovat noin kolme tuntia myöhässä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan myrsky laantui aamuyhdeksältä. Viimeisenä Hannes-myrskyn vaikutukset jatkuivat sunnuntaiaamuna lounaisilla merialueilla, joissa esiintyi edelleen pohjoismyrskyä.
Lue myös: Hannes-myrsky tuo erittäin kovaa tuulta – vahinkojen riski on suuri maan länsiosassa ja rannikolla

Kommentoi Facebookissa