ETSINTÄOPERAATIO Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin elämäntarina kaikkine käänteineen muodostaa poikkeuksellisen sotilaskohtalon. Erityistä on jo Törnin siirtyminen sodan jälkeen Yhdysvaltoihin ja kohoaminen erikoisjoukkojen arvostetuksi upseeriksi Larry Thorne -nimellä.
Katoaminen Vietnamin sodan salaisessa Shining Brass -operaatiossa helikopterilennolla sai aikaan hurjien huhujen viidakon. Kham Ducista huonossa säässä ja iltahämärässä lokakuussa 1965 lähtenyt helikopteri ei koskaan palannut takaisin tukikohtaan. Thornen epäiltiin jopa loikanneen Pohjois-Vietnamin joukkoihin, hänet nähtiin Bangkokissa uima-altaalla ja alkoholistiparantolassa Lapissa yhdessä Olavi Virran kanssa.
Tapaus säilyi mysteerinä yli 30 vuotta. Lauri Törnin etsinnät eivät kuitenkaan vuosien vieriessä olleet päättyneet, vaan Yhdysvaltain puolustusministeriö kirjasi 1990-luvulla yrityksiä löytää kadonnut helikopteri.
”Maaliskuun 6. ja 7. päivä 1993 yhteistoimintaretkikunta matkusti Kham Ducin kaupunkiin, joka sijaitsee Phuoc Sonin hallintoalueella, Quang Nam-Da Nangin provinssissa tutkiakseen MIA/POW tapausta 0174, majuri Larry A. Thorne. Ryhmä haastatteli herra Ho Van Roita, joka ilmoitti löytäneensä vuonna 1988 lento-onnettomuuspaikan.”
”Ryhmä tutki onnettomuuspaikan (YC922101) ja löysi lentoaluksen hylyn ja tietolevyn. Tietolevy voitiin myöhemmin yhdistää F-100 -hävittäjään. Ryhmä ei löytänyt alueelta mitään muita jäännöksiä. Herra Roi kertoi, että hän on vaeltanut kyseisellä vuoristoalueella koko elämänsä ajan, eikä siellä ole toista onnettomuuspaikkaa.”
Vuoden 1995 joulukuussa Yhdysvaltain puolustusministeriöltä Törnin sisarille saapunut kirje antoi myös ymmärtää, että amerikkalaiset olettivat Vietnamin hallituksen saattavan tietää jotain tapauksesta.
”Sulkematta pois vaihtoehtoa, meidän on vielä löydettävä todisteita, että Vietnamin hallituksella on tietoa majuri Thornesta tai hänen tapauksestaan.”
Kyläläinen kuuli räjähdyksen
Toukokuussa 1997 Joint Task Force Full Accounting -osaston 46. retkikunta oli ollut tiedustelumatkalla Vietnamissa, Quang Namin provinssissa, Phuoc Myn kylässä. Eräs kyläläisistä kertoi nähneensä huhti-toukokuussa 1968 lentoaluksen matkalla Kham Ducin tukikohtaan, ja kuulleensa räjähdyksen. Tapaus oli sattunut päivää ennen suurhyökkäystä tukikohtaan.
Kahden vietnamilaisen kyläläisen opastamana amerikkalaisten retkikunta kävi alueella, ja raportoi kyseessä olevan todennäköisesti tapaus tunnistusnumeroltaan 1125. Kun kyseinen tapaus oli sittemmin ratkaistu ja onnettomuuspaikka oli sijainnut muualla, palasi retkikunta alueelle toukokuussa 1998.
He vierailivat paikassa, jonka tarkat koordinaatit olivat 48PYB 9455 8960, ja nyt raporttiin saatettiin kirjata löydettynä materiaalina muun muassa Zippo-sytytin, kypärän palasia, vietnamilainen tuntolevy sekä moottorin osia, joista voitiin päätellä lentoaluksen olleen todennäköisesti H-34-helikopterin.
Nyt mahdollisia tapauksia olisi kaksi, 0383 tai Larry Thornen 0174. Kaikki kolme selvittämätöntä tapausta olivat toisistaan vain kymmenen mailin säteellä. Vaikka silminnäkijöiden ilmoittama tapahtuma-aika oli ristiriitainen, olivat löydökset kiistattomia.
”Olette tervetulleita mukaan”
Suomeen kantautui tieto, että amerikkalaiset harkitsivat etsintäpartion lähettämistä viidakkoon. Vaati kuitenkin satoja sähköpostiviestejä, kirjeitä sekä kaikkien mahdollisten yhteyksien käyttämistä, että sain maaliskuussa 1999 järjestettyä tapaamiset Havaijille. Laboratorio, jossa kaikkien kadonneiden amerikkalaissotilaiden jäännökset tutkitaan, sijaitsi Hickam Air Force -tukikohdassa.
Sisääntulija näki ensimmäiseksi suuren laatan, johon oli kaiverrettu sotilaiden nimiä. Moni oli palannut vuosikymmeniä myöhemmin takaisin kotimaansa multaan. Laboratorioon oli jo toimitettu dna-näytteet Lauri Törnin mahdollista myöhempää tunnistusta varten.
Vierailija perehdytettiin tunnistusmenetelmiin, vaikeuksiin ja huijausyrityksiin, toiminnan hienovaraisuuteen. Laboratorion johtaja eversti James M. Colvin oli juuri palannut Kauko-Idästä, paikasta, jonka uskottiin olevan Lauri Törnin helikopterin onnettomuuspaikka.
– Viidakko ei ole helppo alue työskennellä. Tautien lisäksi eläimistöstä löytyy muun muassa käärme lempinimeltään two-step. Ehdit ottaa kaksi askelta, jos se puree.
Camp H.M. Smithissä sijaitsevan Joint Task Force Full Accountingin esikunnassa vastassa oli majuri Joe Davis ja suuressa neuvotteluhuoneessa odotti Yhdysvaltain kaikkien aselajien upseereita sekä etsintäoperaatioiden erikoistutkijoita.
Amerikkalaiset ymmärsivät hyvin suomalaisten kiinnostuksen sotasankarinsa lopullisen kohtalon selvittämiseen. Neuvottelujen jälkeen suomalaisryhmän maksimikooksi määrättiin viisi henkilöä, amerikkalaiset luovuttivat myös esittelemänsä kartan.
Paikalle kutsuttiin armeijan lääkäri, joka antoi pitkän listan viidakossa tarvittavista rokotuksista, eri aakkosia etuliitteinä kantavista hepatiiteista, malariasta ja tavallisimmista, mutta vaarallisista taudeista. Lääkäri piirsi yhden latinankielisen sanan kohdalle mustan ristin.
– Japanilainen aivokuume. Älkää unohtako tätä, sillä siitä ei selviä. Lähetämme 56. tutkimusretkikunnan paikalle heinäkuussa. Olette tervetulleita mukaan auttamaan meitä.
Yli 1500 kadonnutta sotilasta
Ennen matkaa ilmeni vielä monia epävarmuuksia, amerikkalaiset muun muassa miettivät, kenelle kaikille Vietnamin viranomaisille suomalaisten pitäisi ilmoittautua ja rauhoittuivat vasta, kun Suomen silloinen suurlähettiläs Vietnamissa Juha Puromies saatiin ryhmän takuumieheksi.
Joint Task Forcen 56. retkikunnan suomalaisjäseniksi valikoituivat Törnin sisarenpoika Juha Rajala, kirjailijat Kari Kallonen ja Petri Sarjanen, kustantaja Tapio Anttila sekä matkaa dokumentoiva graafikko Juha Saxberg. Hanoissa ryhmää odotti MIA Officen paikallisessa päämajassa everstiluutnantti Matt Martin, joka perehdytti suomalaiset tarkemmin Joint Task Force Full Accountingin tehtävään, jonka päämääränä oli tapauksen 0174 ratkaiseminen.
Pelkästään Vietnamissa oli tuolloin kadoksissa 1533 armeijan, laivaston, ilmavoimien, merijalkaväen ja rannikkovartioston sotilasta. Viittäsataa sotilasta ei koskaan löydettäisi, sillä onnettomuus saattoi olla tapahtunut merellä. Amerikkalaiset menettivät Vietnamin sodassa lähes 7000 helikopteria, joko alasammuttuina tai erilaisissa onnettomuuksissa.
Amerikkalaisilla oli käytössään noin miljoona dollaria yhtä operaatiota kohden, joten varojen puutteeseen etsintätyö ei loppuisi. Yhdestä viidakosta kaadetusta suuremmasta puusta amerikkalaiset maksoivat 250 dollaria, pienestä 25 dollaria. Lisäksi maksettiin maankäytöstä sekä vietnamilaisten työntekijöiden palkat 50 dollaria päivältä, dollareina, valtion tilille ja käytettäväksi kyseisen maakunnan hyväksi. Suomalaiset hoitivat omat kulunsa Vietnamiin, viidakossa suomalaiset kuuluivat Joint Task Forcen 56. retkikuntaan.
Heti samana iltana ryhmä siirtyi 500 kilometriä Hanoista etelään Da Nangiin. Sotavuosina tämä keskellä Vietnamia sijaitseva satamakaupunki oli yksi amerikkalaisten suurimmista varuskuntakaupungeista laivastotukikohtineen ja lentokenttineen.
Seuraavana aamuna kello 05.15 matkaherätyskello herätti ryhmän, kello 06.30 joukko kokoontui hotellin edessä ja nousi minibussiin, joka suunnisti kohti lentokenttää. Lentokentällä odotti venäläinen MIL MI-17 -kuljetushelikopteri. Tasan kello 07.30 helikopterin pilotti painoi moottorin käynnistyskytkimiä.
Helikopteri suuntasi kohti lounasta, matkan edistyessä maasto kävi yhä vuoristoisemmaksi. Vihreää, läpitunkemattoman näköistä sademetsää oli kaikkialla. Laskeutumisalue oli raivattu vuoren laelle, valtavan kokoiset kannot kertoivat paikalla hetki sitten kasvaneen sankkaa metsää. Oli kuin kopteri olisi laskeutunut keskelle National Geographic -dokumenttia.
”Joukkueeni ei ole koskaan epäonnistunut”
Mark Andrew Hollingsworth oli Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen, vihreiden barettien kapteeni ja kykeni johtamaan A-erillisosastoksi kutsuttua operatiivista yksikköä kaikissa olosuhteissa. Hän oli siis saanut suurin piirtein saman koulutuksen kuin Törnikin. Nuori amerikkalaisupseeri toivotti saapujat tervetulleeksi.
– Hello, I’m captain Andy Hollingsworth, leader of the F-team. We call ourselves Highlanders. Welcome to your new home!
– Kutsumme itseämme sillä nimellä, koska teemme työtä vuorilla. Minun joukkueeni ei ole koskaan epäonnistunut tehtävässään, emmekä aio epäonnistua nytkään, Hollingsworth vakuutti.
Hollingsworth totesi, että joukkueessa työskenteli toinenkin erikoisjoukkojen mies, lääkintäkersantti Ruben Gonzales. Molempien yksikkö oli 7th Special Forces Group. Amerikkalaisten leiri sijaitsi koko harjun korkeimmalla kohdalla. Harju oli varsin jyrkkärinteinen ja molemmilla puolilla rinteet laskivat vehreisiin laaksoihin, joiden pohjalla kiemurteli ylhäältä vuorilta laskeva joki.
Kapteeni osoitti suomalaisille varattua telttaa, joka oli toiminut tilapäisesti amerikkalaisten varastona. Teltan viereen oli raivattu pieni aukio, jonka reunalla myös kapteenin teltta sijaitsi. Kapteenin teltan edessä oli kokoontaitettava neuvottelupöytä, kahden puun väliin oli pingotettu Highlanders-tunnus.
Kapteeni Hollingsworth esitteli pikaisesti vesivaraston, keittopaikan, lääkintäteltan ja sähköaggregaatin. Kaikki vaikutti käytännölliseltä ja hyvin organisoidulta ja suomalaiset olivat oikeastaan varautuneet huomattavasti askeettisimpiin oloihin. Suojalevyn alla oli paitsi tarkka kartta alueesta korkeuskäyrineen, myös nostalgisen oloinen, mustavalkoinen valokuva Törnistä jatkosodan viime päiviltä. Törnin kuvan alla oli lisäksi värikuva lentävästä Sikorsky H-34 -helikopterista.
Suomalaiset kertoivat Juha Rajalan olevan Törnin sisarenpoika. Seuraavaksi käytiin kättelemässä vietnamilaisten johtomiehet. Onnettomuuspaikka sijaitsi pitkänomaisen harjun toisessa päässä. Sinne päästäkseen oli kuljettava helikopterin laskeutumispaikan läpi.
Ryhmä marssi harjun päällä mutkittelevaa polkua. Noin kolmensadan metrin päässä laskeutumispaikalta polku haarautui. Vasemmalle johtava polku laski onnettomuuspaikalle, oikealle vievä polku taas vietnamilaisten työntekijöiden leiriin. Laskeutumista helpottivat puiden väliin pingotetut köydet.
Kukaan ei selvinnyt törmäyksestä
Valkoisilla merkkinaruilla eristettiin jyrkästä rinteestä noin kahdeksan metrin levyinen kaistale, joka jatkui alas kohti laaksoa. Eristetty alue jatkui noin neljänkymmenen metrin pituisena suorakaiteena alas ja kaivaukset ulottuivat noin puolen metrin syvyyteen saviseen rinteeseen. Maaperästä oli tutkittava mustunut kerros, sillä se oli palanut ja oli ollut siksi aikoinaan pinnalla.
Rinteestä kaivettu multa kuljetettiin ämpäriketjun avulla siivilöimispisteille, jotka oli sijoitettu onnettomuuspaikan molemmin puolin. Yhdellä siiviläkehikolla työskenteli aina kahta vietnamilaista kohden yksi amerikkalainen, joka valvoi, ettei mitään arvokasta tullut poisheitetyksi. Kostea multa oli tunnusteltava sormin, sillä haurastuneita luunpalasia oli todella vaikea erottaa savimöykyistä, juurista ja puunpaloista.
Helikopterin neljä tonnia painava runko oli maahantörmäyksessä tuhoutunut lähes täydellisesti. Tulipalo oli ollut räjähdyksenomainen ja kuumuus suuri, sillä alumiiniset ja kevytmetalliosat olivat sulaneet pieniksi möykyiksi, jotka korroosio oli vuosikymmenien ajan edelleen haurastuttanut.
Tuohon aikaan koptereiden materiaalina käytettiin magnesiumia, joka sulaa 650 asteessa ja jonka kiehumispiste on 1120 astetta. Magnesium palaa ilmassa häikäisevällä liekillä. Oli vaikea kuvitella kenenkään kopterin sisällä olleen selvinneen törmäyksestä ja sitä seuranneesta tulipalosta.
Raskaammasta metallista valmistetut suurimmat palaset, kuten massiivinen H-34-kopterin moottori, olivat kierineet mäkeä alas. Voimansiirtoakseli ja sylinteripesä olivat säilyneet lähes ehjinä. Ne saattoi helposti erottaa maasta jo kymmenien metrien päästä. Näin ei kuitenkaan olisi ollut, ellei aluskasvillisuutta olisi ensin raivattu pois.
Ylhäältä löytyi kopterin kevyempien osien lisäksi hampaita ja pieniä luunsiruja, luoteja ja tuulilasin kappaleita löytyi myös etsintäalueen ulkopuolelta. Rinteen jyrkin osa lähenteli 50–60 astetta, joten tutkimustyöt oli tältä osin suoritettava köysien avulla.
Kaivauspaikalla töitä johti antropologi Dennis Danielson, joka oli itsekin osallistunut merijalkaväen sotilaana Vietnamin sotaan konekivääriryhmän johtajana. Danielson oli ruuduttanut rajatun alueen ja nimennyt kunkin ruudun omalla koordinaatillaan. Kun jotain merkittävää löytyi, hän puhdisti löydökset huolellisesti ja suljettuaan kappaleen muovipussiin, kirjoitti pussin päälle sen ruudun koordinaatin, josta löydös oli tehty.
Kokenut antropologi pystyi paljaalla silmällä muun muassa päättelemään, kuuluiko hammas aasialaisen vai eurooppalaisen rodun edustajalle. Danielson tahtoi keskustella Juha Rajalan kanssa selvittääkseen, oliko tämän enolla todennäköisesti yllään tai mukanaan jotain sellaista, joka mahdollistaisi varman tunnistamisen jo onnettomuuspaikalla.
Suomalaiset lapiohommissa
Kaivuutyö rinteessä oli raskasta, eikä amerikkalaisilla ollut mitään sitä vastaan, että suomalaiset hoitaisivat kaikki lapiotyöt. F-joukkueeseen kuului 17 amerikkalaista, nyt mukaan oli liittynyt viiden hengen suomalainen etsintäryhmä sekä yhteyshenkilö Jeff McDowell.
Työskenteleminen rinteessä oli kuumuuden ja ohuen ilman vuoksi raskasta. Kallion päältä irrotettu ohut maa-aines vieritettiin alas tasanteelle, joka oli pengerretty aivan rinteen alaosaan. Penkereellä työskentelevät suomalaiset lapioivat maa-aineksen ämpäreihin, jotka vietnamilaiset puolestaan kuljettivat ketjussa siivilöimispisteille.
Aivan rinteen alaosassa, kohdassa jossa harju taittui tasaiseksi maaksi, kasvoi vantterarunkoinen puu, jolla oli suuret, osittain maanpinnalla kasvavat juuret. Puun juuristo oli kerännyt kuin syliinsä sateen huuhtomaa materiaalia.
Onnettomuuspaikalta löytyneen konepistoolin piippu oli katkennut ja koko ase oli pahasti ruosteen runtelema, joten aseen tunnistaminen oli vaikeaa. Eräässä palasessa oli tallella helikopterin valmistusnumerot ja päiväykset. Luvut täsmäsivät, kyseessä oli nyt varmuudella H-34-helikopteri.
Kun viidakossa oli pimeää, se tarkoitti todella mustaa. Oudot äänet ympäröivät leiriä. Eräänä iltana kaksi peräkkäistä, terävää ääntä leikkasi vuoristoilman hiljentäen puheensorinan leirissä. Seuraavana päivänä vietnamilainen tulkki kertoi ylpeänä, että läheisessä kylässä asuva metsästäjä oli ampunut karhun aivan base campin vierestä.
Vieraat kutsuttiin juhliin, ja illan hämärtyessä suomalaiset siirtyivät kapteeni Hollingsworthin johdattamana vietnamilaisten työnjohtajien leiriin. Karhun kaataminen oli vuoristolaisille merkittävä tapahtuma. Paikalle oli saapunut lähikylien päälliköiden lisäksi provinssin päällikkö sekä armeijan eversti. Suomalaiset luovuttivat everstille Suomesta tuodun Finlandia-pullon ja kertoivat sen etiketissä juoksevista poroista ja keskiyön auringosta.
Karhu oli riiputtamisen jälkeen paloiteltu ja paistettu suurissa vartaissa hiillostamalla. Väriltään tumman punainen, hieman raa’aksi jätetty liha maistui poron ja härän risteytykseltä. Kyytipojaksi vietnamilaiset tarjosivat itsetehtyä pontikkaa, lämmintä riisiviinaa. Tunnelma myrskylyhtyjen valaiseman pitkän pöydän ääressä oli lämmin ja välitön.
Kapteeni Hollingsworth ojentautui viimein seisomaan ja kiitti vietnamilaisten johtajia yhteistyöstä. Eräs vietnamilaisten päälliköistä nousi silloin ylös ja tarttui kapteenin oikeaan käteen molemmilla käsillään, kuten oli tapana.
– War is over, hän sanoi vahvasti murtaen ja katsoi kapteenia hymyillen silmiin.
Hetki oli kaikessa mutkattomuudessaan karun kaunis. Kaikki taputtivat, monet halailivat ja joivat veljesmaljoja.
Erehtymisen mahdollisuutta ei ole
Päivät muuttuivat sateisiksi ja se haittasi työskentelyä rinteessä. Välillä jo epäiltiin, että lähestyvä myrsky estäisi myös suunnitellun suurlähettiläiden vierailun leirissä. Viimein, sovittuna päivänä mutta hieman viivästyneenä, suurlähettiläiden helikopteri laskeutui.
Vietnamin sodan aikana sotavankina olleen USA:n suurlähettiläs Douglas Petersonin ja Juha Puromiehen lisäksi seurueeseen kuului roteva erikoisjoukkojen veteraani, everstiluutnantti Michael Eiland sekä vietnamilainen eversti Vien. Eiland tunnisti hänelle näytetyn ruosteisen aseen.
– Swedish K! No doubt about it.
– That gun was quite clumsy, but made a hell of a noise.
Antropologi Dennis Danielson kertoi etsintöjen edistyneen sateisista päivistä huolimatta aikataulun mukaan. Danielson uskoi näytteiden riittävän Havaijilla suoritettaviin dna-tutkimuksiin, jotka toisivat sataprosenttisen varmuuden vainajien henkilöllisyydestä. Erehtymisen mahdollisuutta ei hänen mukaansa kuitenkaan ollut. Nyt myös suomalaiset uskalsivat kätellä kaikkia onnistuneen operaation johdosta.
Kun koko etsintäalue oli jo lähes tutkittu, jäljelle jäänyt aika käytettäisiin pääsääntöisesti alueen siistimiseen. Suomalaisryhmä palaisi lähestyvän sadealueen johdosta suurlähettiläiden kanssa samalla helikopterilla. Rinkoista poistettiin kaikki tarpeettomaksi katsottava, tilaa tehtiin helikopterin osille, luodeille, kopterin tuulilasin palasille. Itse käärin Swedish K -konepistoolin oman pakkaukseni alimmaiseksi. Mikäli tullissa tai turvatarkastuksessa kysyttäisiin jotain, olin päättänyt puhua totaalisen huonoa englantia.
Lehdistösuhteista vastannut Jeffrey McDowell raportoi löydöksistä:
”Ryhmä oli löytänyt neljä henkilökohtaista esinettä: kaksi riippulukon avainta, pienen palasen tunnuslevyn ketjusta, sekä vahingoittuneen vietnamilaisen kolikon. Ihmisen hampaita sekä satoja pieniä luunpalasia palautettiin Yhdysvaltoihin seremoniassa Hanoin kansainvälisellä Noi Bain lentokentällä, jossa läsnä olivat Yhdysvaltain ulkoministeri Madeleine Albright sekä USA:n suurlähettiläs Vietnamissa Pete Peterson.”
Keskurikospoliisi tunnistaa aseen
Amerikkalaiset kuljetuskoneet lennättivät tähtilipulla peitetyissä metallisissa arkuissa 9.9.1999 Havaijin tutkimuslaboratorioon retkikunnan löydökset. Suomalaiset tiesivät, että tuloksia ei kannattanut odotella kovin nopeasti. Ei ollut edes varmaa, saataisiinko dna-testit otettua, sillä luiden kappaleet olivat pieniä, ne olivat olleet viidakon emäksisessä maassa yli 30 vuotta ja kaiken lisäksi helikopteri oli räjähtänyt ja palanut hirvittävällä kuumuudella.
Suomessa keskusrikospoliisi ojensi auttavan kätensä ja heidän tutkimuksissaan saatiin selvitettyä Törnin ruotsalaisen konepistoolin pois hiottu sarjanumero, ruosteen alta. Konepistooli oli kuin olikin saatu ilman vaikeuksia tullien läpi Suomeen. Tutkimuksissa vahvistui, että kyseisen aseen oli ostanut CIA erään peiteoperaatioissa käyttämänsä yhtiön kautta ja aseen tie oli vienyt sen jälkeen Vietnamiin.
Helikopterin lentäjät, luutnantti Phan The Long sekä luutnantti Nguyen Bao Tung, pystyttiin lopulta tunnistamaan dna-testeillä. Konekivääriampuja ja crew chief, kersantti Bui Van Lanh, tunnistettiin löytyneen tuntolevyn perusteella. Lauri Törnin osalta ei saatu dna-tunnistusta, mutta eräs todiste oli hammaskartan perusteella todennettu puuttuvan hampaan tilalle rakennettu kruunu. Kun mukaan raporttiin kirjattiin myös aihetodisteet, pystyi tutkimuksen johtaja allekirjoituksellaan vahvistamaan tapauksen 0174 olevan selvitetty.
Koska kaikkia luunpalasia oli mahdotonta erotella henkilöiden mukaan, haudattaisiin helikopterin miehistö sotilaallisin kunnianosoituksin yhteishautauksena Arlingtonissa, Washington D.C:ssä, kesäkuun 26. päivänä vuonna 2003.
”Sinä saavutit jo rauhan”
Kesäkuisen päivän ilma oli jälleen kuuma ja kostea, nyt Arlingtonin sotilashautausmaalla Yhdysvalloissa. Muistotilaisuudessa luutnantti Phan The Longin poika oli pitänyt tunteellisen puheen. Hän oli ollut neljävuotias, kun upseerit olivat tulleet käymään heidän kotonaan.
Miehet toivat lahjoja mukanaan, mutta heidän kerrottuaan asiansa oli äiti purskahtanut katkeraan itkuun. Äiti jäi yksin huolehtimaan kuudesta lapsesta, ja odotti elämänsä loppuun asti miehensä palaavan. Lentäjän poika kiitti kyynelsilmin isän tuomisesta heidän uuden kotimaansa multiin, nyt äiti ja isä olivat jälleen yhdessä ja pitäisivät huolta toisistaan.
Matka hotellilta sotilashautausmaalle oli tyylikäs, edessä olivat omaisia odottaneet mustat limousinet, heidän jäljessään tulivat muiden hautajaisvieraiden autot. Amerikkalaiset moottoripyöräpoliisit johtivat kulkuetta ja pysäyttivät highwayn liikenteen, jolloin koko hautajaisseurue pääsi liikkumaan yhtenäisenä kulkueena. Vihreissä lehdoissa kiemurteli puurivistön reunustamia teitä ja niiden välissä olevilla nurmikentillä sijainneet valkoisten hautapaasien rivistöt olivat vaikuttava näky.
Ilmastoitu Fort Myer -kappeli täyttyi nopeasti hautajaisvieraista, sillä ulkona oli tukahduttavan kuuma. Paikalla oli yhdysvaltalaisia kenraaleita ja kappelin etuosaa koristivat sekä Törnin jääkäreiden että Yhdysvaltojen puolustusministerin seppeleet. Kappelilta arkku siirrettiin kunniavartioston, The Old Guardin saattamana kuuden mustan hevosen vetämällä tykkilavetilla hautapaikalle. Törnin viimeiseksi jääneessä tehtävässä mukana ollut Charles Petry ja Juha Rajala tekivät kunniaa.
Haudalla sotilaspastori puhui omaisille ja kunniavartioston seitsemän jäsentä ampuivat kolme yhtäaikaista laukausta. Iltasoitto kuultiin signaalitorven soittamana ja arkkua peittänyt Yhdysvaltain lippu luovutettiin Juha Rajalalle. Juha laski äitinsä Salme Rajalan puolesta muistokukat arkulle sekä lausui lyhyen muistopuheen, viimeisen tervehdyksen.
Törnin jääkäreiden seppele odotti arkun vierellä. Adressissa oli kuva Tuntemattomasta sotilaasta, sekä muistosanat, jotka saattoivat jokaista jääkäriä.
”Sinä saavutit jo rauhan, me taistelemme yhä.”
Törnin jääkäreitä ei tiettävästi ole enää elossa.
- Artikkelin lähteenä Kari Kallosen teos ”Lauri Törni – Mannerheim-ristin ritari ja USA:n vihreiden barettien sankari”. Kirjoittaja on myös Päivän Lehden päätoimittaja. Artikkeli on aikaisemmin julkaistu 4.8.2019.
Lue myös: Tämä operaatio teki Lauri Törnistä legendan – ”Hän on yhä vihreiden barettien suurimpia sankareita”
Kommentoi Facebookissa