Naisleijonien yllätys ei onnistunut – hallitseva maailmanmestari USA meni päätöserässä menojaan

Naisleijonat pelasi ennakkoluulottomasti MM-turnauksen avausottelussaan.

Naisleijonat pelasi ennakkoluulottomasti MM-turnauksen avausottelussaan. (Kuva Matti Nenonen/ Suomen Jääkiekkolitto)

Yhdysvallat oli Espoossa pelattavien naisten jääkiekon MM-kisojen avausottelussa vahvempi.

JÄÄKIEKKO Suomi aloitti oman urakkansa kotiturnauksessaan Espoossa, kun avausvastustajaksi tuli hallitseva maailmanmestari Yhdysvallat. Naisleijonat aloittivat pelin pirteästi. Ajassa 9.28 Elisa Holopainen vei Suomen hienolla maalilla 1–0-johtoon. Viivi Vainikka ja Sanni Hakala merkkauttivat syöttöpisteet avausosumaan.

Yhdysvaltojen tasoitus tuli avauserän lopussa tarkalla yläkulmalaukauksella siirretyn rangaistuksen aikana. Osumasta vastasi Kendall Coyne Schofield. Suomi jatkoi ennakkoluulotonta peliään myös toisessa erässä ja vauhti koveni entisestään.

Naisleijonat huudatti nelituhatpäistä kotiyleisöä toistamiseen, kun Petra Nieminen vei ottelun puolivälissä Suomen 2–1-johtoon Jenni Hiirikosken sekä Riikka Sallisen syötöistä. Noora Räty maalissa teki tärkeintä torjuntoja pitäen kisaisännät johtoasemassa lähdettäessä ottelun päätöserään.

USA onnistui vaihtamaan vaihdetta ja otti komennon itselleen, iskien kolmannessa erässä peräti viisi maalia. Ottelun lopussa Suomi lähti jopa pelaamaan ylivoimaa rohkeasti kuudella neljää vastaan. Hallitseva mestari näytti kuitenkin kyntensä vieden A-lohkon avausottelun nimiinsä selvin 6–2-lukemin.

Joukkueen ensikertalaisista Viivi Vainikka teki onnistuneen debyytin.

– Ottelu alkoi meiltä tosi vauhdikkaasti ja olimme keskittyneet hyvin ja fokus pysyi hienosti pelissä. Tosi hyvä alku ja vielä nopea maali ja se vei myös jännityksen pois. Kaksi erää jaksettiin polkea ja peli pysyi hyvin hallussa.

Suomen seuraava vastustaja on Venäjä, Yhdysvaltojen kohdatessa kisojen toisen ennakkosuosikin Kanadan lauantaina.

  • Lähde Suomen Jääkiekkoliitto

Lue myös: Naisten MM-kisojen otteluohjelma vahvistui – Naisleijonien avausvastustajana hallitsevat mestarit

Kommentoi Facebookissa