JÄÄKIEKKO Espoossa 4.–14. huhtikuuta 2019 pelattavien jääkiekon Naisten MM-kisojen otteluohjelma on vahvistunut. Naisleijonat saavat MM-avauksessaan heti avajaispäivänä vastaansa USA:n, joka on sekä hallitseva naisten maailmanmestari että olympiavoittaja.
Naisleijonien muut alkusarjan vastustajat ovat Venäjä, Sveitsi ja Kanada. Suomi ja muut A-lohkossa pelaavat maat etenevät suoraan torstaina 11.4. pelattaviin puolivälieriin B-lohkon kolmen parhaan joukkueen kanssa. MM-kisojen välierät pelataan lauantaina 13. ja mitalipelit sunnuntaina 14. huhtikuuta.
Naisleijonat sijoittui viime talvena pelatuissa olympialaisissa pronssille ja joukkue saavutti pronssia myös edellisen kerran, vuonna 2017, USA:n Plymouthissa pelatuissa MM-kisoissa.
Naisten MM-kisojen logon on suunnitellut pelaamisen ohella graafista suunnittelua opiskellut Naisleijonien hyökkääjä Michelle Karvinen. Karviselle kisalogon suunnittelu oli kunniatehtävä.
– Kun mahdollisuus logon suunnitteluun tarjoutui, en epäröinyt hetkeäkään. On huikea juttu saada suunnitella logo oman lajinsa MM-kisoille samalla, kun valmistaudun kisoihin pelaajana.
Logossa kunnioitetaan pelejään kotikisakaudella jatkavaa Riikka Välilää: tämän pelinumero 13 heijastuu suomalaista sisua, naisenergiaa ja maamme tuhansia järviä kuvastavan pelaajahahmon selkään. Suomalaisuuteen viittaavat myös logon värit ja taustalla näkyvä luonto.
Naisten MM-kisojen lipunmyynti alkaa syyskuussa. Kisajärjestelyissä avustavien vapaaehtoisten haku alkaa myös syyskuun aikana. Yhteensä Naisten MM-kisoja toteuttamaan tarvitaan arviolta 400 hengen, pääosin vapaaehtoisista koostuva organisaatio.
Lue myös: Näin Suomi pelaa ensi kevään MM-kisoissa – Leijonat saa avauspelissä vastaansa Kanadan
Kommentoi Facebookissa