JÄÄKIEKKO Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue teki muutama kuukausi sitten Tanskassa kyseenalaista jääkiekkohistoriaa jäätyään ensi kertaa MM-tasolla mitalipelien ulkopuolelle. Kaiken lisäksi Suomi hävisi vielä sijoitusottelussa Japanille.
Naisleijonien päävalmentaja Juuso Toivola ei saanut potkuja. Toivola korostaa, että perusteellisia analyyseja on tehty. Virheistä on otettava opiksi.
– Käytiin läpi toimintamme turnauksessa. Tietenkin, kun tulos oli ei toivottu, niin mitä asioita siihen vaikutti. Kyllä me nopeasti käännettiin siihen, mitkä on tulevalla leirillä ne asiat, jotka me tullaan tekemään yhdessä hyvin. Niin pelaajat kuin johtoryhmäkin, Toivola totesi maanantaina Leijona-lounaalla.
Toivola antaa ymmärtää, että pelaajarinki oli kesällä niin iso, ettei siitä ehditty kasvaa joukkueeksi, kun MM-turnaus pelattiin jo elo-syyskuun vaihteessa.
– Kisat tulivat tosi nopeasti sen kevään jälkeen. Meidän yhteinen eläminen ja tekeminen, että kasvetaan nopeammin joukkueeksi. Meillä oli paljon pelaajia kesä- heinäkuussa. Reilut nelisenkymmentä pelaajaa kävi. Tiivistyminen joukkueeksi. Miten saadaan yhteinen tulos sieltä esille.
Toivola toivookin, ettei arvokisoja järjestettäisi enää kauden alussa.
– Ei mun mielestä ei ole oikea ajankohta. 20-vuotiaiden kisatkin osoitti sen, ettei ole ollut paras. Kyllä ne kuuluu sinne keväälle.
Suomella oli isoja ongelmia maalinteossa. Unkaria vastaan oli vähällä tulla tappio ja Japani-ottelu päättyi Suomen 0-1 -tappioon voittolaukauskisan päätteeksi.
– Pelillisesti ja kiekonhallinnallisesti ja maalipaikkojen valossa, niin kyllähän pelit oli meille selkeästi. Iski se, ettei maalia tule, niin usko ja henkinen vahvuus laski. Varmaan moni asia siihen vaikutti. Jos löytyisi yksi syy, olisi tämä varmasti helpompaa, Toivola arvioi heikkoja otteluita.
– Kun katsoin livenä ja jälkikäteen, niin kyllä siinä oli paljon hyvää. Oli elementit voittaa pelejä, hän jatkoi.
Toivola ei kiistä, etteikö harkinnut eroamista tehtävistään. Lopulta hän päätti jatkaa.
– Onnistumiset ja epäonnistumiset käydään aina läpi. Aiheuttaahan se ihmisellä tunteita ja miettii varmasti monenlaisia asioita. Kun analysoitiin, niin päätettiin, että tästä jatketaan. Tämä oli yksi turnaus.
– Asiat on hyvä analysoida, mutta kyllä katsoisin tulevaisuuteenkin. Ei jäädä menneisiin kiinni niin sanotusti, hän päätti.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Leijonat valittu Karjala-turnaukseen – SM-liiga vahvasti edustettuna
Kommentoi Facebookissa