KOLUMNI Kun mielenosoittajat valtasivat kongressin Washingtonissa viime loppiaisena, nähtiin ”minä itte” -aikakauden arvojen huipennus. Kapinalliset ottivat itsestään hymykuvia muiden roskaväkeen kuuluvien ja poliisien kanssa. Selfiet nauravista vallankumouksellisista levisivät ympäri maailmaa somen välityksellä. Kuvien kautta mielenosoittajat kokivat olevansa muita ihmisiä parempia tärkeitä yksilöitä, kun olivat näin päässeet koko maailmaa syleilevään julkisuuteen.
Aikakauden kokovartalokuvassa vastuullinen media on ollut jo vuosikausia rakentamassa tätä uutta julkisuusyhteiskuntaa, jossa radio- ja tv-ohjelmat, päivä- ja iltapäivälehdet, bloggarit ja kaiken karvaiset somesivut naamakirjoineen täyttyvät yhä enemmän arvottomista julkkiksista.
Näille naamoille on tyypillistä, ettei heillä ole mistään tärkeistä, saati olennaisista asioista mitään sanottavaa. Joukkoon mahtuu elämässään epäonnistuneita: rikollisia, entisiä kolmen kohennusleikkauksen läpikäyneitä missejä, tosi TV:ssä viinajuonilla ja naimalla ruutuun päässeitä sekä lehtien sivuilla avoimesti kuolemansairauksista tilittävistä.
Minä-itte -julkisuudella ei ole mitään rajaa, syöpäsairaan kuolinvuoteella otetut selfiet leviävät ”vastuullisessa” mediassa koko kansan arvomaailmaan murtaakseen kuvaamme arvokkaasta elämästä. Tälle julkisuudelle on tyypillistä, että kaikki on kaupan ja myytävissä. Rahaa tehdään perheellä, avioeroilla, rikoksilla, taloussotkuilla, lapsilla, vauvauutisilla ja kaikella mahdollisella. Hömppä kuorrutetaan alastomuudella, hienoilla autoilla ja komeilla arvokiinteistöillä.
Julkisuus menee julkkisten ja tavallisten tallaajien päähän, ei ole yksinkertaisesti elämää, ellei näy ja kuulu mediassa. Tällaisella itsekkyydellä ja esilläololla rakennetaan omahyväistä minäkuvaa, joka sortuu, kun maski pyyhitään pois. Julkisuudella huoraavista ”menestyjistä” on tullut oman aikansa sankareita, joita tavalliset ihmiset matkivat levittämällä omia kauniita kuvia itsestään, ystävistään, lemmikeistään ja koko elämänpiiristään eri alustoilla. Egoismin seurauksista ei kukaan välitä. Yhteisöllisyys on mennyttä maailmaa.
Sairas julkisuus myy, sen ovat huomanneet myös kirjojen kustantajat. Joka syksy ilmestyy omaelämäkertoja, joissa vasta kolmekymppiset ihmiset tilittävät avoimesti elämänsä harharetkistä ja jakavat ohjeita hyvään elämään sekä ruokareseptejä keittokirjojen muodossa.
Julkkispoliitikot pääsevät kertomaan vaalikirjoissaan sataan kertaan kuulluista mitättömistä saavutuksistaan, ollakseen enemmän kuin muut rivikansanedustajat. Urheilijat kertovat puolestaan saavuttamattomista saavutuksistaan pysyäkseen julkisuudessa, koska se kasvattaa sponsorirahaa. Juoppojen urheilijoiden ystäviksi ilmoittautuneet ja perikunnat eivät häpeile tehdä rahaa kertomalla lehtien sivuilla urheilusankarin itsetuhoisesta elämästä ja viimeisistä hetkistä maksakirroosin uhrina.
Kaikkein surullisinta on, että patologinen minä-itte -julkisuus myy. Suuri yleisö seuraa ja ostaa kateellisena tätä arvotonta näytelmää, joka on muuttunut monen kohdalla oikeaksi elämäksi – todellisuudeksi. Sarvipäisestä sankarista kongressitalossa on tullut uusien arvojemme symboli julkisuuden raiskatessa entisiä arvokkaita arvojamme.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Kommentoi Facebookissa