PRESIDENTTI Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin työvierailullaan Sotshissa 22. elokuuta 2018. Keskustelunaiheina olivat muun muassa ajankohtaiset kansainväliset kysymykset, kuten Syyria ja Ukraina sekä Itämeren turvallisuus ja EU:n ja Venäjän väliset suhteet.
Jo tapaamisen alkusanoissa presidentti Putin kertoi olevansa valmis osallistumaan arktisen neuvoston huippukokoukseen, mikäli sellainen järjestetään. Lehdistötilaisuudessa presidentti Niinistö sanoi, että mahdollisen kokouksen aiheina voisivat olla mustan hiilen päästöjen vähentäminen ja nesteytetyn maakaasun käyttöpakko.
– Nämä voivat tuntua pieniltä askelilta, mutta ellei niitä oteta, ei tehdä mitään, presidentti sanoi.
Presidentti Niinistö puhui myös nykyisen ympäristöyhteistyön laajentamisesta.
– Euroopan unioni on yhdessä Venäjän kanssa toteuttanut ohjelmaa, jolla esimerkiksi Pietarin jätevedenpuhdistamo rakennettiin. Ehkä yhteistyötä löytyisi jatkossa mahdollisesti jätehuollon ja jätekäsittelyn osalta.

Presidentti Putin toisti Venäjän tukevan presidentti Niinistön hanketta lentoturvallisuuden lisäämiseksi Itämerellä. Presidentti Niinistö kertoi, että työssä on päästy eteenpäin. Hän totesi myös, että on kehitetty hyviä käytäntöjä ja ajateltu, että näitä siviilipuolen hyviä käytäntöjä voitaisiin ottaa myös sotilaskäyttöön.
– Venäjän ja Yhdysvaltain asevoimien komentajat olivat keväällä Helsingissä ja tapasin heidät molemmat. Olin yllättynyt, kuinka tarkkaa yhteistyötä he tekevät Syyriassa välttääkseen kaikki vahingot. Riskit Syyriassa ovat paljon, paljon suuremmat kuin Itämerellä, joten elän kyllä toivossa, että Itämerelläkin tilanne rauhoittuu.
Lehdistötilaisuuden jälkeen presidenttien väliset keskustelut jatkuivat vielä vesillä Mustallamerellä. Edellisen kerran presidentit tapasivat Suomessa heinäkuun alussa #HELSINKI2018-tapaamisen yhteydessä.
- Lähde Tasavallan presidentin kanslia
Lue myös: Presidentti Niinistö työvierailulle Venäjälle – tapaaminen pidetään Putinin Sotshin residenssissä
Kommentoi Facebookissa