ELÄMÄNTARINA Kaunis nainen silmäilee raamikasta jenkkiautoa, kiertää sen muutaman kerran ympäri, sivelee konepeltiä ja istahtaa lopuksi sen viereen.
– Tämä on minun maailmani. Miehinen, karskea, mutta niin jumalattoman mielenkiintoinen, nainen sanoo ja räväyttää ilmoille hersyvän naurunsa.
Ei. Ei, kauhajokelaisesta Nina Myllymäestä, 45, pitänyt tulla autotyttöä, ei rekkamaalaria eikä missään tapauksessa ainakaan pohojalaasta. Hän halusi pysyä stadilaisena tai ainakin melkein, mutta sitten tuli eteen rehvakka huonekalutehtailija Pohjanmaalta.
– Se vaan tuli, otti ja vei. Puhuikin niin hemmetin reteesti ja sanoi lopuksi, että ”tulehan likka kattomahan, mitensä me sielä lakeurella eletähän”. Ja minä lähdin. Viikonloppuvierailu Pohjanmaalla on kestänyt näihin päiviin saakka, joskin vain mies on välillä vaihtunut, Nina taustoittaa naureskellen.
Sammumaton elämän nälkä
Helsingissä kasvanut Nina sanoo saaneensa syntymälahjaksi rohkeanpuoleiset geenit.
– Olen tällainen äidin ja kahden pikkuveljen kanssa varttunut stadin pimu. Vanhempani erosivat ollessani kaksivuotias, mutta välit edesmenneeseen taiteilijaisääni olivat loppuun saakka kuitenkin hyvät. Kahden kodin tyttönä minusta varttui rohkea ja elämälle utelias ihminen. Ja näin jälkeen päin arvioituna näitä avuja onkin matkan varrella tarvittu enemmän kuin runsaasti.
Sammumaton elämännälkä sai otteensa jo varhain, sillä lukion jälkeen Nina kouluttautui markkinointimerkonomiksi.
– Innostuin opiskelusta, sillä maailmalla tuntui olevan paljon sellaista tietoa, jota olisi mukava kotiuttaa.
Vuonna 1997 Ninan suunnitelmiin tuli kuitenkin yllättävä muutos, kun hän tapasi tämän rehvakkaan pohjalaismiehen.
– Olihan se alku niin ihanaa ja jopa sadunomaista, sillä hesalaisena en ollut tottunut hipihiljaiseen rauhaan ja avariin maisemiin. Olin hetken aikaa tosi koukussa tähän kaikkeen, mutta sopeutuminen vei kuitenkin oman aikansa. Edelleenkään en puhu pohjanmaata, mutta tunnen kuitenkin olevani heimon täysvaltainen jäsen.
Isoja autoja ja leveitä juttuja
Muutettuaan Pohjanmaalle Nina jatkoi myös rakkaaksi muodostunutta opiskeluaan. Vuosien saatossa Nina on hakenut tuntumaa lähihoitajaopinnoista ja myös kulttuurituottajapuolelta.
– Aloitin myös artenomiopinnot, mutta ne keskeytyivät kuitenkin raskauteen. Sen jälkeen alkoi uusi ura ja uuden opettelu perheenäitinä.
Perheen myötä Nina hankkiutui myös työelämään ja työskenteli muutaman vuoden ajan paikallisessa urheiluliikkeessä myyjänä.
– Tykkäsin työstä, mutta halusin oppia koko ajan enemmän, joten opiskelin siinä sivussa mestarimyyjäksi. Tämä oli samalla pieni vahinkolaukaus myös tulevaan.
Avoliitto pohjalaismiehen kanssa päättyi eroon vuonna 2004. Mutta ei aikaakaan, kun kaunis Nina tapasi nykyisen puolisonsa, pohojalaanen hänkin, mutta pottufarmari.
– Tämän ukkelin myötä astuin pinkin nuttuni kanssa varsin äijämäiseen meininkiin. Arki täyttyi isoista autoista ja leveistä jutuista, mutta taustalta löytyi kuitenkin omanlaisensa hohto. Ensimmäistä kertaa elämässäni pysähdyin nimittäin katselemaan rekkoja ja ennen kaikkea niissä olevia kuvia. Ajattelin, että tuo on niin mun juttu ja se oli siinä; minäkin alan maalaamaan.
Miesten maailmassa miesten malliin
Nina ei jäänyt arpomaan päätöstään sen enempää, vaan asteli korot kopisten ja käsilaukku heiluen Jalasjärven aikuiskoulutuskeskukseen ja ilmoitti haluavansa rekkamaalariksi.
– Äijien ilme on jäänyt ikuisesti mieleen. Se oli kaiken kertova, vaikka kukaan ei päästänyt sanaa suustaan. Sulautuminen joukkoon tapahtui kuitenkin luontevasti. Opiskelu kesti kokonaisuudessaan vain yhdeksän kuukautta, sillä en väännellyt peltiä enkä hitsannut. Keskityin opinnoissani vain maalaamiseen, hiomiseen ja lakkaamiseen, Nina taustoittaa hymyillen.
Rekkamaalarina Nina on harvinainen poikkeus, sillä hän on tiettävästi Suomen ja samalla myös Pohjoismaiden ainoa rekkataidetta ammatikseen tekevä nainen.
– Tykkään rytistellä raja-aitoja. En ole koskaan miettinyt, mitä muut ajattelevat. Olen tehnyt sitä mikä tuntuu täällä mukavalle, Nina sanoo ja painaa käden sydämensä päälle.
Rekkataiteilijana Nina elää vahvasti miesten maailmassa, mutta suhtautuminen kauniiseen naistaiteilijaan on kuitenkin pääsääntöisesti asiallista.
– Miesten maailmassa on elettävä miesten malliin, joten on tässä ainakin sanavarasto karttunut. Ja toisekseen miesten kanssa on kuitenkin helppoa toimia ja tehdä yhteistyötä. Myös luottamus tähän osoitteeseen on korkea, sillä kyllähän se hivelee itsetuntoa, kun isännät tuovat satojen tuhansien euron arvoisen auton talliin ja luottavat sen naisen käsiin, Nina luonnehtii kiitollisena.
Nina haluaa kuitenkin muistuttaa, että hän on lunastanut paikan miesten maailmassa aivan itse ja omin voimin.
– Sulaudun hyvin joukkoon, vaikka kuljenkin autonäyttelyissä mekko päällä ja korot kopisten. Se on se asenne, millä astellaan eteenpäin.
Levylaulajia ja daisaridoriksia
Ninan automaalaukset ovat aivan omaa luokkaansa. Ne on tehty taidolla, tunteella ja hyvällä maulla. Mukana on myös reipas siivu mielikuvitusta.
Reilun 15 vuoden aikana on syntynyt satoja kuvia, isoja ja pieniä ja kaikki erilaisia. Joukossa on antiikin taruolentoja, sarjakuvahahmoja, levylaulajia sekä suosionsa säilyttäneitä daisaridoriksia. Valtaosa taideteoksista koristelee rekkoja, mutta Nina maalaa unelmia myös moottoripyöriin sekä paketti- ja henkilöautoihin.
– Sanotaanko näin, että maalaukset edustavat hyvin pitkälle ihmisten haaveita. Kaikki en toki rohkene toteuttaa, kuten esimerkiksi ilkialastomia tyttösiä. Mutta näissäkin tapauksissa on päästy asiakkaan kanssa yhteisymmärrykseen, että kurvikkaat daisaridoriksetkin on paljon seksikkäämpiä, jos jotakin jätetään arvailujen varaan, Nina paljastaa naureskellen.
Vaikka nämä rekkamiehen työmotivaatiota kohottavat hahmot ovat aiheista yleisempiä, niin joku haluaa autonsa sivuja koristamaan myös koko sukunsa, anoppia ja lemmikkisikaa myöten.
– Heidän kohdallaan pyydän miettimään myös muista vaihtoehtoja, sillä koko elämänkirjon ikuistaminen rekan nuppiin ei ehkä sittenkään näytä niin hyvälle. Ja nyt en tarkoita yksinomaan sitä anopin kuvaa, Nina jatkaa veistellen.
Nina poikkeaa rekkataiteilijana myös siinä mielessä, että hän maalaa suoraan pinnalle, ilman mallia ja aina vapaalla kädellä.
– Malli elää päässäni tarinan muodossa. Ja juuri tässä piileekin tämän taiteenlajin viehätys. Yksi mielenkiintoisimmista töistä oli maalata pinkin värisen rekan kylkeen vaaleanpunaisten panttereiden perhe sekä ranskalaisetsivä Closeau. Ja siinä vaiheessa, kun rekka meni maalattujen ajoneuvojen näyttelyyn, omistaja pisti auton perään vielä vaaleanpunaisen hännänkin. Tämä oli täydellinen päätös työlleni, Nina iloitsee.
Vaarallinen aivovaltimon pullistuma
Nina Myllymäen elämään mahtuu myös ajanjakso, jolloin arki oli katkolla. Tähän aikakauteen nivoutuu aivoverenvuoto ja pari pahaa aivoinfarktia, joiden seurauksena kolmen lapsen äiti menetti liikunta- ja puhekykynsä sekä suuren osan näkökyvystään.
– Neljä kertaa on omaiset pyydetty sairaalaan sanomaan hyvästit, joten on suuri ihme, että olen tolpillani ja vieläpä työkykyinen, Nina luonnehtii hiljaisena.
Terveyden horjumisen taustalla on ankarasti oireileva migreeni, jota Nina on sairastanut viisivuotiaasta lähtien.
– Oireet olivat pitkään poissa, mutta jysähtivät päälle, kun tulin Pohjanmaalle ja ryhdyin maalaamaan. Kerta toisensa jälkeen oireet vain pahenivat ja pahimmillaan minua kiidätettiin vähintään kerran kuukaudessa sairaalaan rajujen päänsärkykohtausten takia.
Kohtausten aiheuttajaksi epäiltiin aina aivoverenvuotoa, mutta tarkempien tutkimusten myötä paljastuikin vaarallinen aivovaltimon pullistuma.
– Tämän löydöksen jälkeen minun piti viidessä minuutissa päättää, leikataanko vai jätetäänkö, sillä lääkäri sanoi suoraan, että elinaikaa on korkeintaan viisi vuotta. Leikkauksessa oli suuret riskit, mutta annoin kuitenkin luvan operaatioon.
Leikkaus ei mennyt kuitenkaan odotetun mukaisesti.
– Minua varoiteltiin, että leikkauksen jälkeen näkö saattaa olla hetken poissa ja huimaustakin voi esiintyä. Kävi kuitenkin pahemmin. Aivovaltimo puhkesi operaation aikana ja sain vielä perään kaksi aivoinfarktiakin.
”Kaikki meni pieleen”
Nina pidettiin koomassa lähemmäs kaksi kuukautta ja herättyään mikään ei ollut enää ennallaan.
– Olin hengityskoneessa ja menettänyt niin näkö-, puhe- kuin liikuntakykynikin. Myös silmäni oli kääntynyt nurinpäin. Kaikki meni siis komeasti mönkään, Nina kuvailee.
Sitkeästä pohjalaisesta paljastui kuitenkin taistelija.
– Kun tulin sairaalasta kotia, istuin pyörätuolissa ja olin vihainen. Kun katsoin itseäni peilistä, se oli kamala hetki. Olinko se minä? Se ihminen, joka on aina ollut tarkka ulkonäöstään, mennyt, tullut ja ollut kaikessa mukana. Synkkyyden viitta laskeutui ylleni, kun yhtäkkiä olin toisten autettavana, täysin avuton, Nina kuvailee yhdeksän vuoden takaisia tuntemuksiaan.
Vaikka alkutilanne oli hirveä ja epätodellinen, niin Ninasta paljastui kuitenkin taistelija.
– Ajattelin, että tähän en jää, enkä jäänytkään. Kuljin päivittäin kuntoutuksessa, jossa sain niin fysio- kuin puheterapiaakin. Puoli vuotta myöhemmin pääsin pyörätuolista eroon ja siirryin rollaattorin kautta keppiin. Nyt en tarvitse enää sitäkään ja silmäkin on korjattu ennalleen. Siinä vaiheessa, kun näkökyky palautui, ajattelin, että tästäkin kopsauksesta selvitään. Ja on selvitty.
Fyysiset rajoitteet eivät olleet kuitenkaan Nina ainoa murhe, sillä sairauden aikana Nina lihoi 50 kiloa ja tämän seurauksena itsetunto painui nolliin.
– Kun ihmisestä tulee pullea killisilmä, kukaan ei käy kylässä, puhelin ei soi ja muutenkin on kaikesta ulkona, niin ei se mieltä ylennä.
Nina on kuitenkin selviytyjä. Hän on taistellut itsensä takaisin valoon myös kolmesta verenmyrkytyksestä.
– Minua on vuosien saatossa operoitu todella paljon. Osa on onnistunut ja osa ei. Pääkipukin on edelleen tuttu vieras, mutta sainpahan pitää ainakin oman silmäni. Vielä ei ole katsottu myöskään sitä elämän korttipakan viimeistä korttia. Minua kannattelevat monet asiat, joista tärkein on itsensä hyväksyminen. Jos hymyilet peilikuvallesi, olet voittaja.
- Haastattelu on julkaistu myös Meidän Suomi -lehdessä
Lue myös: Viiden lapsen äiti rikkoo rajoja myös motoristina – ”Tavoitteeni on ajaa Route 66 päästä päähän”
Kommentoi Facebookissa