NYRKKEILY Entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan mestari Lennox Lewis kertoi Twitterissä, mitä hän on mieltä hän on siitä, että tuomarit tuomitsivat jenkki-iskijä Deontay Wilderin ja brittijärkäle Tyson Furyn välisen MM-ottelun ratkaisemattomaksi Los Angelesissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.
Lewis vertasi tuomiota siihen, kun hänen ja Evander Holyfieldin välinen ottelu tuomittiin ratkaisemattomaksi New Yorkissa vuonna 1999. Monen asiantuntijan mukaan voitto olisi selvästi kuulunut tuolloin Lewisille, jonka mukaan tällä kertaa vääryyttä koki puolestaan Fury.
– Tämä vain näyttää sen, miten vaikea britin on tulla Amerikkaan ottamaan vyö joltakin pois, vaikka juuri sen me näimme. Isot pisteet Tyson Furylle, joka ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua, Lewis kehui.
Lewis muistutti, että Fury on kärsinyt valtavista ongelmista viime vuodet.
– Näin juuri, miten Tyson Fury palasi huumeiden, masennuksen, kahden vuoden toimettomuuden ja valtavan painonpudotuksen jälkeen päihittämään nyrkkeilyssä WBC:n hallitsevan mestarin, jolle lahjoitettiin ratkaisematon. Voin vain kuvitella, että uusintaottelussa hän on entistäkin paremmin valmistautunut.
IFL TV:n haastattelussa Lewis ilmoitti, että hänen mielestään Furyn ja Wilderin välistä uusintaottelua ei pitäisi järjestää Yhdysvalloissa.
– Mielestäni seuraava ottelu pitäisi otella Euroopassa. Toisesta ottelusta tulee erinomainen. Fanit eivät tule pettymään tippaakaan, hän sanoi.
Isoin häviäjä on nyrkkeily
Vaikka tyrmäyksistään tunnettu Wilder löi Furyn kahdesti lattiaan ottamaan lukua, monet muutkin arvioivat, että pistevoitto olisi kuulunut Furylle.
Hiljattain uransa päättänyt Tony Bellew sanoi, että nyrkkeilyn maine sai kolauksen Wilder vs. Fury -ottelun tuomaroinnista.
– Kun tulee tuollaisia tuomaripäätöksiä kuin viime iltana, isoin häviäjä on nyrkkeily! Viimeinen erä teki ottelusta tasaisemman, mutta minun silmissäni tämä oli silti Furyn voitto, Bellew twiittasi.
Vaikka Wilderin ja Furyn välisestä uusintaottelusta ei ole vielä tehty sopimusta, monet netissä toimivat vedonlyöntitoimistot ovat jo antaneet kertoimensa ottelun vedonlyöntiin.
Päivän Lehti tutki 11 vedonvälittäjän kertoimet Furyn ja Wilderin väliseen uusintaotteluun. Kaikki vedonlyöntitoimistot antoivat pienemmän kertoimen Furylle, joka lähti kertoimien valossa altavastaajana ensimmäiseen kohtaamiseen.
Vedonlyönti ensimmäisestä kohtaamisesta kävi kalliiksi veikkaajille, sillä ratkaisemattomat ovat hyvin harvinaisia tuomioita nyrkkeilyssä. The Independent -lehti uutisoi nettisivuillaan, että brittiveikkaajat hävisivät otteluun noin 20 miljoonaa puntaa.
Kommentoi Facebookissa