TALOUS Suomessa on tiettyjä indikaattoreita, joiden perusteella pystyy ennustamaan talouden kehitystä paremmin kuin jälkikäteen tehdyillä tilastoinneilla. Tuttu termi on ollut muun muassa taksibarometri, joka kertoo millaisia talousnäkymät ovat puolen vuoden kuluttua.
Taksibarometri on saman sukuinen kuin Alkon samppanjabarometri, joka paljastaa lahjomattomasti onko kansalla reilummin rahaa käytettävänään.
Pyhäpäivät ovat olleet perinteisesti vuoden parhaita myyntipäiviä pizzayrittäjille. Tänä jouluna kaikki oli toisin. Tapaninpäivästä odotettiin kiireistä sesonkipäivää, mutta toisin kävi. Perinteiset asiakkaat olivat kadonneet. Eteläisessä Suomessa Keski-Uusimaa haastatteli Järvenpään Star Pizzan yrittäjää Faik Dugania.
– Kilpailu lisääntyy koko ajan. Kun isot kaupat ovat auki, pienimmät yrittäjät kärsivät siitä eniten. Kauppojen aukiolo tarkoittaa konkurssia pienyrittäjälle, Dugan totesi huokaisten syvään.
Samoilla linjoilla pizzabarometrin näyttämän suunnan kanssa ollaan muissakin pizzerioissa.
Kauppojen aukiolo vapautui tämän vuoden alussa, ja pian sen jälkeen ehtivät jo huoltoasemat raportoida merkittävästä myynnin laskusta. Aikaisemmin huoltoasemien yhteydessä olevista elintarvikemyymälöistä haettiin iltaisin ja viikonloppuisin täydennystä kotien jääkaappeihin. Nyt tuo myynti on siirtynyt viikonloppuisin ja pyhisin auki oleviin suuriin marketteihin.
Päivittäistavarakaupan liiton mukaan tämän vuoden tammi- ja syyskuun välillä myynnin arvo kasvoi supermarketeissa 5,8 ja hypermarketeissa 2,6 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Pienmyymälöissä myynti supistui vastaavaan aikaan yli 11 prosenttia ja valintamyymälöissä noin kuusi prosenttia.
Kauppiaiden oman arvion mukaan niin sanottu ”roiskeläppäpizza” on pitänyt pintansa marketeissa. On tietysti makuasia, haluaako syödä einespizzaa vai pienyrittäjän käsin valmistamaa. Eniten merkitystä sillä on einestehtaalle sekä pizzayrittäjälle. Samoin voi pohtia mitä merkitystä on sillä, että S-ryhmän ABC-huoltoaseman elintarvikemyynti laskee, ja S-ryhmän supermarketin myynti kasvaa.
Jos suurissa marketeissa työntekijöiden tunnit ovatkin lisääntyneet, on työllisyys vastaavasti heikentynyt pienissä yrityksissä. Pienten kivijalkakauppojen ja elintarvikekioskien katoaminen kyläkauppojen perässä tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että palvelut ovat monelle ihmiselle vaikeammin saavutettavissa.
Kommentoi Facebookissa