Oliver Helanderin taso ei riittänyt mitaleille

Oliver Helander sijoittui Budapestin MM-kisojen keihäsfinaalissa seitsemänneksi. (Kuva AOP)

Oliver Helander sijoittui Budapestin MM-kisojen keihäsfinaalissa seitsemänneksi. Ella Junnila oli korkeusfinaalissa 13:s.

YLEISURHEILU Oliver Helander heitti Budapestin MM-kisojen keihäsfinaalissa 83,38. Se riitti seitsemänteen tilaan.

Helander heitti parhaan tuloksensa heti ensimmäisellä kierroksella. Toiseksi paras heitto 82,85 tuli häneltä viimeisellä kierroksella.

–  Mitali olisi tänään ollut otettavissa. Kultaheittokin olisi varmaan ollut mahdollinen, jos tekniikka olisi toiminut. Fyysinen vire oli tänään hyvä. Kroppa oli todella hyvä, Helander totesi SUL:n tiedotteessa.

Helander on tuskaillut tukijalan käyttöön liittyvän tekniikkaongelman kanssa pitkin kilpailukautta. Kauteen on mahtunut hyviä heittoja, mutta tasaisuutta ei ole ollut tarpeeksi.

– Heiton lopussa oli liian paljon intoa. Tulee liian kiire. Vasen puoli täytyisi pitää paremmin suljettuna. Sitä kautta tuki pitäisi paremmin, Helander analysoi.

Kulta meni Intiaan. Olympiavoittaja Neeraj Chopra heitti maailmanmestaruuteen tuloksella 88,17.

Toiseksi sijoittui pakistanilainen Arshad Naseem tuloksella 87,82. Tshekin Jakub Vadlejch heitti 86,76 ja oli kolmas.

– Chopralla on varma tekniikka. Pakistanilaisella on todella kova käsi, Helander totesi.

Intia on viime vuosina panostanut keihäänheittoon, johon harrastajia on houkuteltu maan valtalajin kriketin parista. Kuuden parhaan joukossa Budapestin keihäsfinaalissa oli kolme Intian heittäjää.

Ella Junnila pääsi ensimmäisenä suomalaisnaisena korkeushypyn MM-finaaliin 40 vuoteen. Hän ylitti 185 ja 190, mutta 194 oli liikaa.

Junnilan sijoitus MM-finaalissa oli 13:s.

– Sellainen kädenlämpöinen olo nyt. Mulla oli tosi kivaa ja nautin päästä hyppäämään. Aivan tyytyväinen ei voi silti olla, Junnila sanoi.

Kultaa voitti Ukrainan Jaroslava Mahutshikh. Hän ylitti 201.

Lue myös: Alisa Vainio Euroopan kärkipäässä MM-maratonilla

Kommentoi Facebookissa