Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta

Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus maksoi veronmaksajille yli 300 miljoonaa euroa

Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus maksoi veronmaksajille yli 300 miljoonaa euroa. (Kuva AOP)

Helsingin Olympiastadionin sisärakenteet haluttiin säilyttää. Se maksoi veronmaksajille yli 300 miljoonaa, vaikka samalla hinnalla olisi vanhan stadionin paikalle voitu rakentaa samannäköinen käyttäjiä paremmin palveleva uusi stadion.

OLYMPIALAISET Helsingin Olympiastadion on viimein käytössä viiden vuoden tauon jälkeen. Peruskorjauksesta veronmaksajille tuleva lopullinen lasku ei vielä ole tiedossa, mutta summa ylittää 300 miljoonan haamurajan ja saattaa nousta jopa 350 miljoonaan euroon.

Uudistukset olivat toki tarpeen. Olympiastadion oli rapistunut niin pahoin, että rakennukselle oli pakko tehdä jotain. Muuten se olisi todennäköisesti jo käyttökiellossa.

Järkevin ratkaisu olisi ollut stadionin purkaminen ja uuden rakentaminen tilalle. Stadionin vanhan ulkokuoren olisi voinut säilyttää ja uusissa sisärakenteissa olisi voinut realiteettien sallimissa rajoissa voinut jäljitellä vanhaa. Kustannukset olisivat eri asiantuntijoiden alustavien arvioiden mukaan olleet 300-350 miljoonan euron luokkaa.

Alkuperäinen budjetti korjausrakentamiselle oli 140 miljoonaa euroa. Poliitikoista, kuten silloisesta vastuussa olleesta ministeristä Paavo Arhinmäestä se kuulosti hyvältä, vaikka realismiahan luvuissa ei ollut.

Suomessa on karuja esimerkkejä puretuista kauniista taloista, jotka 1960-70 -luvuilla korvattiin rumilla betonimöhkäleillä. Moinen jälki on johtanut siihen, että Museovirastolla on merkittävästi sananvaltaa, kun vanhoihin rakennuksiin kosketaan.

Museovirasto katsoi, että stadionin sisärakenteet olisi säilytettävä. Onhan Olympiastadion merkittävä historiallinen rakennus.

Juuri sisärakenteet toivat veronmaksajille valtavan laskun, vaikka niillä ei itse stadionin käytön kannalta ole merkitystä. Pilaritkin piti säilyttää, vaikka ne haittaavat katsomossa näkyvyyttä.

Uusitun Olympiastadionin katsojakapasiteetti on 36 251 katsojaa. Jalkapallon Mestareiden liigan tai Eurooppa-liigan finaalin vaatimuksille stadion ei riitä. Jalkapallon EM-kisojen isännyydestäkään ei Olympiastadionin tapauksessa kannata puhua.

Suljettavaa kattoa Olympiastadionilla ei ole. Jos sellainen olisi rakennettu, olisi stadionilla voitu järjestää tapahtumia talvellakin viihtyisissä olosuhteissa.

Juttuvinkki: Paavo Arhinmäen stadionpäätös koituu kalliiksi – veronmaksajia uhkaa yli 100 miljoonan euron lisälasku

Suomen jalkapallomaajoukkueen kotiotteluihin tai isoihin konsertteihin Olympiastadion sopii, joskin merkittäviin tapahtumiin olisi varmasti tulossa enemmänkin katsojia, kuin kapasiteetti stadionilla riittää. Tapahtumajärjestäjiltä tulee yhteiskunnalle vähemmän verotuloja.

Jos sisärakenteiden osalta ei olisi noudatettu Museoviraston näkökantaa, olisi 300-350 miljoonalla saatu rakennettua vanhan stadionin tilalle uusi areena, joka olisi voinut olla samannäköinen kuin legendaarinen stadion. Berliinin 1936 olympiakisojen näyttämö uusittiin tällä konseptilla menestyksekkäästi.

Japanille Tokion 1964 olympiakisoilla on iso historiallinen merkitys, mutta se ei estänyt olympiastadionin purkamista uuden stadionin tieltä. Tokiossa realiteetit otettiin huomioon, eikä paikallinen museovirasto estänyt uutta stadionhanketta sisärakennevaatimuksillaan.

Moskovan 1980 olympiakisojen päänäyttämö Lenin-stadion, joka tunnetaan nykyään Luzhnikin stadionina, on kokenut sisätilojen osalta merkittävän ehostuksen. Areenan ulkokuori näyttää yhä samalta kuin vuonna 1980, mutta sisätilojen osalta neuvostoajan merkkejä ei ole nähtävissä.

Lontoon Wembley ja Tukholman Råsunda purettiin uusien areenojen tieltä kokonaan. Vanhoja kulahtaneita stadioneita ei Lontoossa ja Tukholmassa kaivata.

Toki yhteiskunta saa massiivisesta yli 300 miljoonan laskusta vastinettakin. Olympiastadionin sisätilat palvelevat liikunnan harjoitustiloina, joista Helsingissä on jatkuvasti puutetta. Moiset tilat olisi saatu kuitenkin kokonaan uudelle stadionille samalla rahasummalla.

Urheilu- ja konserttiareenat ovat ensisijaisesti olemassa urheilijoita ja viihdeyleisöä varten. Viihtyisillä hienoilla tiloilla yleisö saa upeita elämyksiä. Olympiastadionille harva tulee katsomaan pilareita tai sisärakenteita.

Helsinkiin päätettiin pystyttää kuitenkin massiivisen kallis museo, jossa ajateltiin lähinnä rakennushistorioitsijoiden mieltymyksiä. Urheiluväen ja stadionin muiden pääkäyttäjien mielipiteet sivuutettiin.

Tavallaan Olympiastadionin korjausrakentaminen kuvastaa suomalaisen olympiaurheilun ongelmia. Hohdokkaan menneisyyden lumoissa ei ole ymmärretty uudistua.

Urheilijoiden ammattilaisuuden ympärillä käytiin Suomessa negatiivista keskustelua vielä 2000-luvullakin, vaikka silloin oli jo ilmeistä, että urheilu olisi jatkossa ammattimaista viihdeteollisuutta. Nykypäivänä olympiamitali edellyttää ammattilaisuutta.

Olympiastadionin osalta keskustelu muistuttaa valitettavan paljon suomalaisen urheilun ympärillä käytävää keskustelua. Maailma muuttuu, mutta vanhoista rakenteista pidetään kiinni.

Suomi näyttää jämähtäneen Helsingin 1952 olympiakisoihin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomen olympiaurheilu ei voi hyvin – Tokion kisojen siirtyminen jopa onnenpotku

Kommentoi Facebookissa