Onko Hurriganes Suomen kaikkien aikojen kovin rockbändi?

Legendaarisen Roadrunner-albumin kansikuva, vain Remu on kolmikosta elossa.

Legendaarisen Roadrunner-albumin kansikuva, vain Remu on kolmikosta elossa. (Kuva Roadrunner/ Risto Vuorimies)

Pyörremyrsky vei hautaan kolmen kuukauden välein Cisse Häkkisen ja Albert Järvisen.

MUSIIKKI Oli vuosi 1974, kun suomalaisen rockbändin uskottiin ensimmäisen kerran valloittavan Euroopan. Kansainvälisen radioyhtiöiden European Pop Jury -kilpailun voitti Hurriganes kappaleellaan Get On. Kappale oli tehty alun perin vain täytemateriaaliksi yhtyeen toiselle albumille Roadrunner.

Rumpali ja solisti Remu Aaltonen ei osannut kunnolla englantia ja lauloi hölynpölyä demolle luullen, että sanoja korjattaisiin myöhemmin. Kappale kuitenkin päätyi sellaisenaan albumille, joka on kaikkien aikojen 7. myydyin levy Suomessa. Roadrunnerin kannessa bändikolmikko Remu, basisti Cisse Häkkinen sekä kitaristi Pekka Albert Järvinen istuvat Cissen vaaleansinisessä Cadillac 62 Series Sedanissa vuosimallia 1954.

Remu oli ideoinut bändin jokaiselle jäsenelle oman tyylin, yhteisenä tavaramerkkinä oli sponsorisopimus Beaver-farkkumerkin kanssa. Tuon aikakauden teini-ikäiset pojat opettelivat soittamaan kitaralla kolme sointua Hurriganesin tahdissa.

Ruotsi valloitettiin, Eurooppaa ei

Albert Järvinen erosi yhtyeestä seuraavana vuonna ja tilalle palasi alkuperäiskitaristi Ile Kallio. Seuraavasta albumista Crazy Days ikivihreäksi on jäänyt vanha coverkappale My Only One. Bändi rikkoi Ruotsissa yleisöennätyksiä ja Hurriganesin ruotsalainen levy-yhtiö Sonet innostui järjestämään keikkoja myös Lontooseen.

Kesällä 1978 yhtyeen oli tarkoitus kiertää Eurooppaa 30 esiintymisen voimin Status Quon kanssa, mutta kaikki peruttiin, kun Remu ja Cisse lähtivät kesken kaiken Lontoosta takaisin Suomeen. Remun itsetunto ei hyväksynyt kohtelua, jonka mukaan Hurriganes ei ollut pääesiintyjä konserteissa.

Päällikkö Remu Aaltoselta ilmestyi tänä syksynä muistelmat nimellä "Remu".
Päällikkö Remu Aaltoselta ovat ilmestyneet muistelmat nimellä ”Remu”. (Kuva Nauska/Johnny Kniga)

Se riitti nyt Ile Kalliolle. Tulevina vuosina kitaristeina vaihtuivat uudelleen Albert Järvinen ja Janne Louhivuori, viimeiset vuodet hiljaiseloa viettänyt pyörremyrsky laantui lopullisesti vuonna 1988, heti kun bändin livealbumin äänitykset oli saatu tehtyä.

Kuolema vierailee kahdesti

Cisse Häkkinen oli herkkä ja hyväntahtoinen mies, joka työskenteli suuren suosion vuosien jälkeen kentänhoitajana Helsingissä, mutta alkoholisoitui pahasti. Hän kuoli 26. joulukuuta 1990 Espoon Jorvin sairaalassa.

Myös päihdeongelman kanssa kamppaillut Albert Järvinen lähti Lontooseen Timo Kojon ja Lasse Norreksen kanssa Finnairin lentäjien yhtyeen vierailevaksi tähdeksi. Lasse Norres löysi aamulla 24.3.1991 kuolleen kitaristin Royal Court -hotellin huoneesta 102, vain kolme kuukautta Cissen menehtymisen jälkeen.

Remu on keikkaillut vuodesta 1998 lähtien Remu & Hurriganes -nimellä ja vaihtelevilla miehistöillä. Uusin julkaisu on albumi nimeltään Electric Play, jossa vierailevat myös Ile Kallio sekä Michael Monroe. Levyn julkaisukeikka oli Tavastialla tiistaina 13.12.2016.

– Suomessa on ollut vain kaksi oikeaa rockbändiä, Hurriganes ja Hanoi Rocks, Andy McCoy on todennut bändin merkityksestä itselleen ja myöhemmälle muusikkopolvelle.

Remu & Hurriganesin uuden albumin julkaisukeikka pidetään Tavastialla 13.12.2016.
Remu & Hurriganesin uuden albumin julkaisukeikka pidettiin Tavastialla 13.12.2016. (Kuva Hurriganes)
  • Videolla Hurriganes esittää kappaleen Roadrunner Tavastia-klubilla vuonna 1974

Miehet museossa

Tampereen museokeskus Vapriikissa päättyi viime vuonna Hurriganes-näyttely, jonka esineet olivat Hurriganes-fani Esa Elgströmin ja Hurriganes-verkoston kokoelmista. Mukana oli muun muassa fanipaitoja, julisteita, levyjä ja esiintymisvaatteita kuten Cisse Häkkisen tiikeritakki.

Keikkalavalta löytyivät myös Remun vanha rumpusetti sekä Albertin Fender Stratocaster -kitara. Valokuvat olivat bändin matkassa kulkeneen Risto Vuorimiehen kamerasta.

EDIT: Remu on nyt ilmoittanut ripustavansa rumpukapulansa naulaan, viimeinen Remu & Hurriganes -keikka järjestetään Helsingin Jäähallissa 20.1.2018.

Kommentoi Facebookissa