VÄLIKYSYMYS Kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmät jättivät yhteisen välikysymyksen vanhuspalveluiden tilanteesta ja terveyspalveluiden kriisiytymisestä. Oppositioryhmät edellyttävät hallitukselta selvitystä siitä, mitä se aikoo tehdä tilanteen ratkaisemiseksi.
Oppositioryhmät muistuttavat, että pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa luvattiin palauttaa luottamus vanhuspalveluiden laatuun, oikea-aikaisuuteen ja saatavuuteen. Sen sijaan hallituksen vahtivuorolla pitkään vaivannut hoitajapula on opposition mielestä päästetty entisestään syvenemään, mikä on johtanut vanhus- ja terveyspalveluissa yhä vaikeampaan tilanteeseen.
Välikysymyksen jättäneet puolueet katsovat, että hallitus päätti kunnianhimoisesta hoitajamitoituksesta mutta jätti tekemättä toimet hoitajien määrän turvaamiseksi. Oppositioryhmien mielestä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitus ei saa johtaa asiakaspaikkojen vähentämiseen tai kotihoidon, omaishoidon ja kuntoutuksen pahenevaan hoitajapulaan.
– Yhä useampi ikäihminen jää vaille välttämätöntä huolenpitoa, johon heillä olisi oikeus. Tilanne on epäinhimillinen. Yhteiskuntaa koettelee nyt moni kriisi, mutta emme hyväksy, että ratkaisujen hakemista vanhuspalveluiden tilanteeseen lykättäisiin eteenpäin. Toimet sosiaali- ja terveysalan henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi, hoitotyön pito- ja vetovoiman lisäämiseksi ja vanhuspalveluiden kriisin ratkaisemiseksi on tehtävä välittömästi, kokoomuksen Sari Sarkomaa sanoo.
Perussuomalaisten Ville Tavio puolestaan huomauttaa, että hallitus ratkaisi hoitajapulan ainoastaan paperilla kirjaamalla lakiin sitovan hoitajamitoituksen, mutta ei tehnyt juuri mitään sote-alan työvoimapulan ratkaisemiseksi.
– Kun mitoituksen edellyttämää määrää hoitajia ei ole ollut saatavilla, vanhuksia ei ole voitu ottaa hoivapaikoille. Hoivakoteja on jouduttu jopa sulkemaan. Kynnys päästä palveluiden piiriin on noussut merkittävästi, Ville Tavio sanoo.
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen tukee näkemystä toteamalla, että hallitus on osannut tehdä vanhuspalveluiden ja terveydenhoidon pykäliä, mutta ei toimia, joilla olisi turvattu resurssit ja henkilöstö niiden toteuttamiseksi.
– Hallituksen asettama työryhmä ei ole saanut yhtään toimivaa esitystä aikaan. Kärjistyvä sotekriisi uhkaa jo välittömästi kansalaisten henkeä ja siksikin on välttämätöntä tarttua opposition järeimpään keinoon, välikysymykseen, Päivi Räsänen sanoo.
Lue myös: Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvitaan 3 400 hoitajaa lisää – rekrytoinnit epäonnistuvat
Kommentoi Facebookissa