Oppositio ryöpytti pääministeriä – ”Ilman lehmänkauppaa Suomessa olisi jo sote-uudistus valmiina”

– Hallitus on päättänyt viedä tämän uudistuksen maaliin. Uudistus on yksi Suomen historian suurimmista yhdenvertaisuusuudistuksista, pääministeri Juha Sipilä jaksoi vielä vakuuttaa.

– Hallitus on päättänyt viedä tämän uudistuksen maaliin. Uudistus on yksi Suomen historian suurimmista yhdenvertaisuusuudistuksista, pääministeri Juha Sipilä jaksoi vielä vakuuttaa. (Kuva Lauri Heikkinen/ Valtioneuvoston kanslia)

Juha Sipilä antoi odotetun pääministerin ilmoituksen eduskunnalle soten viivästymisestä.

SOTE Jo eilen varmistui, että sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ehtisi saada valmiiksi mietintöään sote-uudistuksesta sellaisessa tahdissa, jota hallituksen asettama aikataulu olisi vaatinut.

Soten viivästymisestä kuultiin tänään eduskunnassa pääministeri Juha Sipilän lupaama ilmoitus, josta päästiin keskustelemaan, mutta ei äänestämään hallituksen luottamuksesta.

– Vaikka hallitus on toimittanut lakiesitykset lupaamassaan ajassa eduskuntaan, aikataulu on osoittautunut liian kireäksi ajatellen maakuntien täysimääräistä aloittamista vuonna 2020, Sipilä totesi.

Lakien voimaantulosta maakuntavaalien järjestämiseen on oltava noin puoli vuotta aikaa oikeuskanslerin viraston lausunnon mukaan. Virkamiesarvion mukaan valtuuston aloittamisesta maakunnan täysmääräiseen aloittamiseen tarvitaan puolestaan minimissään 10 kuukautta aikaa.

– Maakuntien aloittamisen ajankohtaa on siirrettävä vuoden 2021 alkuun. Valinnanvapauden aloittaminen siirtyy vastaavasti vuodella eteenpäin, Sipilä jatkoi.

Oppositio antoi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen johdolla täyslaidallisen ryöpytystä ryhmäpuheenvuoroissaan. Rinne viittasi keskustan haluamiin maakuntiin ja kokoomuksen ajamaan valinnanvapauteen.

– Ilman kokoomuksen ja keskustan lehmänkauppaa, tässä maassa olisi jo sote-uudistus valmiina, Rinne tylytti.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ei uskonut, että edes lisäaika korjaisi soten sisältöongelmia.

– Julkisia palveluita käyttävät eniten lapset ja vanhukset ja heikoimmassa asemassa olevat. Näiden ihmisten palveluita hallitus on nyt sekoittamassa entisestään, ja lykkäämässä asiakkaita kansainvälisten suuryritysten pelinappuloiksi, Meri kuvaili.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto tunnusteli jo tietä puolueen palauttamisesta vallankahvaan.

– Jos hallitus on valmis toteuttamaan uudistuksen parlamentaarisella yhteistyöllä asiantuntijoita kuunnellen, vihreät ovat valmiita yhteistyöhön, Touko Aalto lupasi.

Vihreiden ehtona toki olivat muun muassa verotusoikeus maakunnille sekä koko valinnanvapausmallin hylkääminen. Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen oli samoilla linjoilla.

RKP puolestaan peräänkuulutti edelleen, että hallitus antaisi tiedoksiannon valinnanvapauslakiesityksestä EU-komissiolle eli niin sanotun notifioinnin.

Maakuntavaalit ovat näillä näkymin siirtymässä toukokuulle 2019, ja eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa 2019. Sote-uudistuksen lopullinen kohtalo tulee näin jäämään uuden eduskunnan käsiin.

Lue myös: Sote siirtyy vuodella eteenpäin – Sipilä tekee asiasta pääministerin ilmoituksen eduskunnalle

Kommentoi Facebookissa