Orpon hallitus sai budjettiriihen valmiiksi – useimpien palkansaajien verotus kevenee hieman

Valtiovarainministeri Riikka Purra ja pääministeri Petteri Orpo keskustelevat hallituksen budjettiriihessä. (Kuva Lauri Heikkinen/ VNK)

Talousarvioesitys on alijäämäinen ja valtionvelan korkomenoiksi arvioidaan 3,2 miljardia euroa.

BUDJETTIRIIHI Pääministeri Petteri Orpon hallitus on päättänyt talousarvioesityksestä vuodelle 2026. Hallitus kertoo tukevansa ratkaisuillaan viriävää talouskasvua.

Suomalaisten ostovoimaa vahvistetaan muun muassa keventämällä pieni- ja keskituloisten verotusta, kasvattamalla työtulovähennyksen lapsikohtaista korotusta ja alentamalla ylin marginaaliveroaste noin 52 prosenttiin. Useimpien palkansaajien verotus kevenee hieman ensi vuonna. Sen sijaan hallitus aikoo ensi vuonna kiristää haittaveroja 50 miljoonalla eurolla ensi vuonna.

Yrittämisen edellytyksiä parannetaan laskemalla yhteisövero 18 prosenttiin vuodesta 2027. Hallitus jatkaa investointeja liikenneyhteyksien parantamiseen ja panostaa osaamiseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen. Yritystukia leikataan kuitenkin noin 141 miljoonalla eurolla.

– Suomen taloudessa on jo paljon myönteisiä merkkejä. Teollisuudessa tilauskirjat ovat täyttyneet nopeammin kuin vuotta aikaisemmin. Investoinnit ovat lähteneet liikkeelle. Verotusta on kevennetty, palkat ovat nousseet, korot ovat alhaalla ja hintojen nousu taittunut, pääministeri Petteri Orpo sanoo.

Työllisyystilanteen nopeaksi helpottamiseksi hallitus panostaa erityisesti nuorten työllistymiseen ja varaa 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymisseteliin, painottaen niitä nuoria, joilla ei ole kertynyttä työhistoriaa tai koulutusta. Työllistymissetelin avulla halutaan mahdollistaa tuhansien nuorten pääsy työelämään.

Rakentamista vauhditetaan vuonna 2026 nostamalla korkotukilainavaltuutta jo päätetystä miljardista eurosta 1,135 miljardiin euroon ja lisäämällä takauslainojen myöntövaltuuksia 200 miljoonaan euroon.

Ukrainassa sotaansa jatkava Venäjä muodostaa pitkäaikaisen turvallisuusuhan koko Euroopalle. Talousarvioesitys vuodelle 2026 sisältää 6 miljardin euron uudet tilausvaltuudet puolustuksen materiaalihankintoihin. Uusien tilausvaltuuksien avulla Puolustusvoimat käynnistää maavoimien uudistamisen. Humanitaariseen apuun lisätään 20 miljoonaa euroa, josta 5 miljoonaa euroa kohdennetaan Gazaan.

Sosiaaliturvaan, lapsiperheiden tai eläkkeensaajien etuuksiin tai sosiaali- ja terveyspalveluihin ei kohdistu uusia säästöjä. Hallitus ei kohdenna säästöjä myöskään ruokaa tuottavaan maatalouteen eikä luonnonsuojeluun.

Äitiysavustusta eli äitiyspakkauksen arvoa kasvatetaan 40 eurolla 210 euroon. Opiskelijoiden arkea helpotetaan nostamalla ateriatuen tasoa vastaamaan kasvaneita kustannuksia. Turvakotien rahoitusta vahvistetaan noin 3,5 miljoonalla eurolla vuoteen 2025 verrattuna.

Julkisen talouden tilanne on kesän ennusteen mukaan heikentynyt keväällä arvioidusta. Valtiovarainministeriön päivittyneen arvion mukaan velkasuhteen vakauttaminen vaalikauden loppuun mennessä edellyttää julkisen talouden vahvistamista vielä noin 1 miljardilla eurolla vuoteen 2027 mennessä.

Vuoden 2026 talousarvioesityksen määrärahojen loppusumma on 90,3 miljardia euroa. Se on 0,2 miljardia euroa enemmän kuin vuodelle 2025 on budjetoitu. Valtionvelan korkomenoiksi arvioidaan 3,2 miljardia euroa, mikä on 0,3 miljardia enemmän kuin tälle vuodelle on budjetoitu. Talousarvioesitys on 8,7 miljardia euroa alijäämäinen. Verotuloarviot ovat pienentyneet noin 1,7 miljardilla eurolla kevään arvioihin nähden.

Vuoden 2026 talousarvioesitys annetaan eduskunnalle valtioneuvoston yleisistunnossa 22. syyskuuta.

Lue myös: Yli puoli miljoonaa euroa avustuksia yhdistyksille, joiden vastuuhenkilö oli liiketoimintakiellossa

Kommentoi Facebookissa