LUKEMINEN Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkko Helmet antaa yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2022–2023.
Ekaluokkalaiskampanja on merkittävä panostus pienten koululaisten lukutaitoon. Kampanjalla halutaan mahdollistaa ikioma ikätasoinen ja laadukas kirja jokaiselle pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiselle. Samalla kaikki koulutulokkaat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon, joko opettajan johdolla tai perheen kanssa.
Ekaluokkalaiskampanjan suomenkielinen kirjalahja on tänä vuonna Tuula Kallioniemen kirjoittama ja Virpi Pennan kuvittama Rapiseva reppu. Teoksen on kustantanut Karisto ja se kuuluu helppolukuiseen Kirjakärpänen-sarjaan. Kirja kertoo kaikille ekaluokkalaisille tutusta aiheesta, ensimmäisestä koulupäivästä.
– Ensimmäinen koulupäivä herättää aikuisessakin tunnemuistoja: jännitystä, innostusta ja odotusta. Siksi olen erityisen mielissäni, että tänä vuonna saamme antaa lapsille kirjan, joka käsittelee tätä tärkeää päivää lämpimän huumorin ja samastuttavien hahmojen kautta, sanoo Helsingin kaupungin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen.
Helmet-kirjasto lahjoittaa myös ruotsin- ja venäjänkielisille koulunsa aloittaville omat teokset. Ruotsinkielinen kirja on Malin Klingenbergin ja Margareta Sandinin Vim och Galonis, jonka kustantaja on Schildts & Söderströms. Venäjänkielinen kirja on V. Dragunskin, L. Kaminskin ja I. Pivovarovan kirja Samyje smešnyje istorii. Kustantaja on AST.
Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla kirjaston henkilökunta kutsuu ekaluokat opettajineen kirjastoon ja jakaa kirjalahjat luokkien kirjastovierailun yhteydessä. Espoossa lahjan saa lähikirjastosta tai kirjastoautosta kouluihin jaettavaa kirjanmerkkiä vastaan.
Celian kirjoja voivat puolestaan käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi vaikeaa. Celia tuottaa saavutettavat äänikirjat suomen- ja ruotsinkielisistä ekaluokkalaiskampanjakirjoista. Kirjat saadakseen lapsella täytyy olla tunnukset Celian verkkopalveluun. Tunnukset palveluun voi saada koulun kautta tai kirjastosta.
Lue myös: 10 syytä miksi lukeminen kannattaa – hyötyä elämässä menestymiseen
Kommentoi Facebookissa