Pääsiäisliikenne vilkastuu loppuviikkoa kohti – pahoja ruuhkia pääteille ei odoteta

Ajokelit voivat vaihdella vielä paljon eri puolella Suomea.

Ajokelit voivat vaihdella vielä paljon eri puolella Suomea. (Kuvituskuva Fotolia)

Uusien pitkien ajoneuvoyhdistelmien ohittaminen voi vaatia puolitoista kilometriä tyhjää tietä.

LIIKENNETURVALLISUUS Kaupunkien läheisyydessä pääsiäisen liikennemäärät ovat suurimmillaan torstaina 18.4. ja se on samalla vilkkain menoliikennepäivä. Paluuliikenne tulee jakautumaan useammalle päivälle, sunnuntain ja maanantain ollessa hieman vilkkaampia. Muun muassa Itä-Uudenmaan poliisi on mukana pääsiäisliikenteessä ja valvoo liikennettä näkyvästi päätieverkolla.

– Pääsiäisen liikenne on perinteisesti vilkasta, mutta määrältään vähäisempää kuin vilkkaimpina kesäviikonloppuina. Pahoja ruuhkia pääteille ei odoteta, mutta mahdollinen peräänajo tai muu onnettomuus muuttaa tilanteen pysähteleviksi ja seisoviksi jonoiksi. Tällaista viivästystä tuskin kukaan toivoo, toteaa vanhempi konstaapeli Sari Nuolikoski Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorilta.

Kevään aikana liikenteeseen on tullut uusia yli 30 metriä pitkiä ajoneuvoyhdistelmiä, joiden ohittaminen voi olla haastavaa.

– Testasimme maaliskuussa, miten kauan kestää ohittaa pitkä rekka turvallisesti. Testimme mukaan ohitus kesti 25 sekuntia ja sinä aikana ohittava ajoneuvo eteni noin 700 metriä. Nopeusero ajoneuvoilla oli 20 km/h. Jos ohitus tehtäisiin tiellä, jossa on vain kaksi eri suuntaa kulkevaa kaistaa, ohittamiseen vaadittaisiin noin puolitoista kilometriä tyhjää tietä – ja tällöinkin omalle kaistalle palamiseen tulisi melkoinen kiire. Suositeltavaa on siis ajaa liikennevirran mukana ja välttää tarpeettomia ohituksia, Nuolikoski opastaa.

Maanteillä on siirrytty jo kesänopeuksiin. Jos sää on huono, tulee ajonopeus sovittaa vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi, jotta kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa.

– Ajokelit voivat vaihdella vielä paljon eri puolella Suomea. Siksi on hyvä huolehtia, että auton renkaat ovat sellaiset, että niillä pärjää hyvin myös Salpausselän pohjoispuolella. Mikäli kesärenkaat on jo vaihdettu, kannattaa renkaiden pulttien kiristys tarkistaa vielä ennen matkalle lähtöä. Ennen auton starttaamista pitää varmistaa, että kaikilla matkustajilla on turvavyöt kiinni ja pienet lapset istuvat huolellisesti kiinnitettyinä turvaistuimissa, Nuolikoski muistuttaa.

Matkatavarat tulisi pakata auton tavaratilaan ja jättää matkustamo matkustajia varten. Painavimmat tavarat tulisi lastata ensin ja tukea ne hyvin. Peräkärryä vetävällä autolla saa ajaa korkeintaan 80 km/h riippumatta siitä, ajaako kärry tyhjänä vai täyteen lastattuna. Rajoitus koskee myös moottoriteitä. Esimerkiksi Liikenneturvan verkkosivuilta löytyy paljon hyviä ohjeita peräkärryn kuormaamiseen.

Lue myös: Jättirekat tulevat jäädäkseen Suomen teille – suurin sallittu pituus nousee yli yhdeksän metriä

Kommentoi Facebookissa