AUTOT Autoaiheisia uutisia tarjoileva Motor1-sivusto välittää jälleen VW-konsernin päästöskandaaliin liittyviä huonoja uutisia. Tällä kertaa lähteenä on käytetty saksalaisen auto motor und sportin kuulemia sisäpiiritietoja, joiden mukaan Audin tuotekehitys on viivästynyt pahasti päästöhuijauksen tuottaman jälkipyykin vuoksi.
Ingolstadtin rinkulamerkin insinööreillä on nimittäin niin kova työ huijaussoftalla varustettujen autojen korjaamisessa, että uusien autojen kehittämiseen ei riitä tarpeeksi resursseja. Työlistan kärjessä olisi modulaariselle MQB-perusrakenteelle perustuvien autojen seuraava sukupolvi, mutta se joutuu nyt odottamaan.

Audin ensimmäinen MQB-auto oli nykyinen A3, joka esiteltiin yli neljä vuotta sitten. Kompaktiluokan Audi sai hiljattain faceliftin, ja sen voimin joudutaan nyt sinnittelemään vielä kolmisen vuotta. A3:n seuraava sukupolvi on nimittäin tämän hetken tietojen mukaan tulossa markkinoille vasta loppuvuodesta 2019, mikä on alkuperäisestä aikataulusta jäljessä.
Ingolstadtissa on käyty myös pitkiä keskusteluja Q4-nimisestä coupé-henkisestä crossoverista. Tämäntyylistä autoa enteilevä TT Offroad Concept paljastettiin jo reilut kaksi vuotta sitten, mutta tuotantomallin kehitys on polkenut paikallaan. Audin väki on nyt vihdoinkin päässyt yksimielisyyteen Q4:n muotoilusta, joten tuotekehitys saadaan kunnolla käyntiin. Viivettä on kuitenkin tullut sen verran, että coupé-SUV saadaan myyntiin vasta viiden vuoden päästä.

Audin tuotekehitys on muutenkin hieman tuuliajolla, koska merkiltä puuttuu tällä hetkellä siitä vastaava johtaja. Tämän pestin haltija on vaihtunut viime vuosina tiuhaan tahtiin, ja myös viimeisin tuotekehityspomo Stefan Knirsch joutui lähtemään tänä syksynä saksalaismerkin palveluksesta. Potkujen syynä olivat sisäiset tutkimukset, jotka osoittivat Knirschinkin olleen tietoinen huijaussoftan käytöstä.
Audin kannalta paras ratkaisu olisi ulkopuolisen tuotekehitysjohtajan palkkaaminen, mutta se vie liikaa aikaa. Seuraavakin pomo on siis hyvin todennäköisesti tulossa VW-konsernin sisältä, missä on omat ongelmansa päästöskandaalihistorian vuoksi. Seuraavan sukupolven MQB-autoihin ollaan kehittämässä täysin uusia bensa- ja dieselkoneita, joten tuotekehittäjillä täytyy olla jo imagosyistä täysin puhtaat paperit.
Lähde Motor1
Kommentoi Facebookissa