TERVEYS Keski-Pohjanmaan Toholammilla sijaitseva kyläapteekki on ollut farmaseutti Pirjo Pikkukangas-Lintilän työpaikka jo vuodesta 1982 lähtien. Kunnioitettaviin työvuosiin sisältyy paljon muistoja, muutoksia, mutta ennen kaikkea myös rinnalla kulkemista.
– Farmaseutti on farmaseutti myös kaupan kassajonossa. Varsinkin tällaisella pienellä paikkakunnalla neuvonta ulottuu myös työajan ulkopuolelle. Toki vähemmän kuin ennen, mutta yhä edelleen ihmiset pysäyttelevät kylänraitilla ja pyytävät neuvoa muun muassa flunssan itsehoidossa.
Pirjon mukaan matalan kynnyksen toimintatapa on iso osa toimivaa asiakaspalvelua.
– Joustavuudesta ei tingitä. Meille on kunnia-asia, että asiakkaista pidetään hyvää huolta. Toimiva vuorovaikutus näkyy myös siinä, että paikkakuntalaiset ymmärtävät oman kyläapteekin arvon. Tällä tavoin pyörät jatkavat pyörimistään ja ovet pysyvät auki, Pirjo luonnehtii tyytyväisenä.
Siskon sijaiseksi
Pirjon tie apteekkialalle alkoi puolivahingossa ja muutenkin hyvin onnekkaiden sattumien kautta.
– Nuoruudessa haaveilin sairaanhoitajan ammatista. Lukion jälkeen ammattihaaveet jäivät kuitenkin kellumaan ja tein pieniä hanttihommia lasten kaitsemisista siivoustöihin. Olisin jatkanut samoilla linjoilla ehkä pidempäänkin, ellei paikallisesta apteekista olisi tarjottu muutaman kuukauden sijaisuutta teknisenä apulaisena.
Alun pitäen äitiysloman tuuraajaksi kysyttiin Pirjon siskoa, mutta koska hänellä oli työ kaupassa, sisko antoi työn Pirjolle.
– Olin todella innoissani. Parikymppisenä pienen tyttövauvan äitinä en ollut ehtinyt hankkia työelämästä vielä suurempia kannuksia, mutta into auttoi eteenpäin ja tässä sitä ollaan, Pirjo luonnehtii naureskellen.

Takahuoneen monitaituri
Työt teknisenä apulaisena Pirjo sanoo aloittaneensa pystymetsästä. Taustalla ei ollut mitään kursseja eikä harjoittelujaksoja.
– Oppiminen tapahtui puhtaasti työn kautta. Nykypäivään verrattuna työtehtävät olivat kuitenkin hyvin erilaisia.
Vielä 1980-luvulla esimerkiksi lääkkeiden valmistusta oli paljon. Kamferi- ja anistippojen lisäksi myös itse tehdyillä lääkevoiteilla, kuten lehmien utarevoiteella oli kysyntää.
– Pulverit annosteltiin yksitellen kapseleihin ja tipat valmistettiin tarkan ohjeistuksen mukaisesti. Tehtäviini kuului prosessin viimeistelyvaiheet, kuten pulverikapselien sulkeminen sekä tippojen pullottaminen ja korkkien sulkeminen. Itse valmistukseen minulla ei ollut oikeuksia, Pirjo kertoo.
Toholammin kaltaisessa pienessä kyläapteekissa teknisestä apulaisesta kehittyi ajan myötä takahuoneen monitaituri ja farmaseuttien oikea käsi.
– Tekemistä oli paljon ja tehtäväkenttä laaja. Purin tavaroita ja tuurasin siivoojaa. Tehtäviini kuului myös kerätä sivuapteekkeihin tulevat tilaukset sekä täydentää sivukylien lääkekaapit. Ja jos aikaa jäi, niin kävin palvelemassa lisäksi apteekin yhteydessä olleen kemikaliokaupan asiakkaita.
Mielenkiinto imaisi mukaansa
Vaikka alun pitäen Pirjon oli tarkoitus tuurata vain äitiyslomalle jäänyttä virkasisartaan, niin sijaisuus venähtikin yllättäen kolmeksi vuodeksi.
– Vakinainen työntekijä ei tullutkaan enää takaisin, joten sain mahdollisuuden jatkaa. Olin kuitenkin niin tykästynyt työhöni, että halusin jäädä ja opiskella farmaseutiksi. Mielenkiinto imaisi kerralla mukaansa. Lisäksi kolme vuotta tehokasta työelämää lisäsi yllättävän paljon lukuintoa.
Farmasian opinnot Pirjo suoritti Kuopiossa.
– Pääsin kerralla sisään ja kunnialla läpi. Itkuhan siinä pääsi, kun viimeinen tentti meni yli odotusten ja hyväksytysti läpi. Opiskeluun toi nimittäin omat raitansa oppiaine nimeltä kemia. Ennakkoluulot omaa osaamistaan kohtaan olivat onnekseni todellisuutta suuremmat, Pirjo paljastaa naureskellen.
Farmaseutin koulutus kesti kokonaisuudessaan 2,5 vuotta, josta puolen vuoden harjoittelunkin Pirjo suoritti tutuksi tulleessa Toholammin apteekissa.
– Olen ollut todella onnekas, sillä valmistuttuani sain jatkaa siitä mihin jäin. Tällä kertaa kuitenkin farmaseuttina. Ja jos en ihan väärin muista, niin aloitin työt lähes saman tien.

Neuvonta on toiminnan hopealanka
Yli kolmekymmentä vuotta saman apteekin palkkalistoilla on kunnioitettava saavutus. Pirjo kuvailee menneitä vuosikymmeniä kuitenkin suurten muutosten virraksi.
– Paljon on ehtinyt tapahtua. Muutoksista suurimmat ovat tulleet tietotekniikan myötä. Ennen esimerkiksi lääkepurkkien etiketit kirjoitettiin kirjoituskoneella ja lääkkeiden hinnat katsottiin mikrofilmeiltä. Myös lääkekorvaukset laskettiin käsin. Niin sanotusti yhden purkin ympärillä pyöri monta ihmistä, mutta nykyään työvaiheet hoitaa yksi ihminen ja tietotekniikka.
Apteekkiala on kokenut matkan varrella myös asiakaspalveluun kohdistuvia muutoksia. Pirjon mukaan neuvonta on apteekkityön hopealankoja ja tärkeä osa asiakaspalvelua.
– Vielä 1980-luvulla tietoa jaettiin niukasti. Esimerkiksi reseptilääkkeiden kohdalla neuvonta oli lähinnä lääkäreiden asia. Nykyään farmaseuttinen henkilökunta on asiakasta varten. Vaikka ihmiset ovat hyvin valveutuneita, niin meiltä saa kysyä ja pitääkin kysyä. Lisäksi meidän tulee aina varmistaa, että asiakas on tietoinen esimerkiksi lääkkeen oikeasta käytöstä.
Pirjon mukaan myös kelakorvausten muuttuminen sekä e-reseptit ovat tuoneet omat heijasteensa kyläapteekin tiskin taakse.
– Asiakkaille muutokset konkretisoituvat hyvin usein vasta tiskin äärellä, joten meillä apteekkilaisilla täytyy olla päivitetyn tiedon lisäksi myös kyky myötäelää haasteellisissakin tilanteissa.
Vaikka farmaseutin työ on vuosikymmenten saatossa muuttanut muotoaan, niin yhä edelleen mukana kulkee myös pieniä perinteitä.
– Kyläapteekin farmaseuttina työkuva on hyvin laaja. Asiakas on ykkönen ja heitä palvellaan aina ajan kanssa. Lisäksi valmistan jonkin verran myös lääkkeitä, kuten nostalgisia mustanparrantippoja sekä kortisonivoiteita.
Tietoa tulvii
Myös erilaisiin koulutuksiin Pirjo osallistuu mielellään ja mahdollisuuksien mukaan. Muutostahti on kova, joten ammattitaitoa on pidettävä koko ajan yllä.
– Mukana pysyminen vaatii kuitenkin mukautumista, ennakointia ja jatkuvaa hereillä oloa. Onneksi tietoa riittää ja sitä on myös saatavilla, sillä valtakunnallisten ja alueellisten koulutusten lisäksi apteekin henkilökunnalle on tarjolla myös hyväksi havaittua videokoulutusta.
Parhaimmaksi polttoaineeksi jaksamiseen Pirjo luonnehtii hyvää työyhteisöä. Viihtymisen kivijalkana toimivat ihanat työkaverit ja mukavat asiakkaat. Myös motivaation säilyttämistä Pirjo pitää tärkeänä.
– Asenne auttaa eteenpäin, mutta välillä on otettava aikaa myös itselle. Vuonna 2007 jäin vuoden vuorotteluvapaalle. Taustalla oli irtiotto rutiineista, mutta samalla myös ensimmäisen lapsenlapsen syntyminen.
Hyväksi motivaation kohottajaksi Pirjo luonnehtii myös lisäkoulutusta.
– Suoritin vuonna 2015 LHA-pätevyyden. Lääkehoidon arviointi -koulutus oli vaativa, mutta samalla kuitenkin innostava ja itsetuntoa kohottava.
Pirjon mukaan motivaatiota voi ruokkia myös työajan ulkopuolella.
– Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää, joten käymme työkavereiden kanssa kahtena aamuna viikossa kuntosalilla. Lisäksi ympärilläni on sellainen kahdeksan naisen porukka, joiden kanssa tehdään tyttöjen juttuja ja käydään niin sanotuilla terapiaretkillä. Välillä on tarpeellista keventää mieltä; itkeä, nauraa ja puhua tärkeimmät pois.
- Haastattelu on julkaistu aikaisemmin Farmasia-lehdessä
Kommentoi Facebookissa