Päivän sitaatti: ”Viimeiseksi sanaksi on suudelma paras”

Sitaattimme on sukua raamatullisille ohjeelle ”älä anna auringon laskea vihasi ylle”.

Sitaattimme on sukua raamatulliselle ohjeelle ”älä anna auringon laskea vihasi ylle”. (Kuva Fotolia)

Kirjoittajamme tuotannon teemoina olivat miehen ja naisen välinen rakkaus sekä kaipaus.

SITAATTI Kevät on rakkauden aikaa, ja rakkauteen kuuluvat rakkausrunot. Runoilijoista Suomen kansan syvimpään sieluun on riimeillään osunut tietysti Eino Leino, mutta myös uudemman polven runoilijat ovat saavuttaneet vankkumattoman suosion.

Yksi heistä on Tommy Tabermann (1947–2010), joka oli kirjailijan, toimittajan ja runoilijan rooliensa lisäksi myös kansanedustaja, aina aivokasvaimesta johtuvaan kuolemaansa asti. Suuri yleisö muistaa sympaattisen Tabermannin hyvin myös television Uutisvuodon kapteenina, Jari Tervon alkuperäisenä parivaljakkona.

Tabermannin esikoisteos Ruusuja Rosa Luxemburgille ilmestyi jo vuonna 1970. Tabermann loi pitkän ja tuotteliaan uran, jonka aikana hän julkaisi vuosikymmenten ajan vähintään kirjan vuodessa. Pääteemana Tabermannin tuotannossa on miehen ja naisen välinen rakkaus sekä kaipaus.

Päivän sitaattimme Viimeiseksi sanaksi on teoksesta Oljenkorsia, vuodelta 1993. Se on sukua raamatulliselle ohjeelle ”älä anna auringon laskea vihasi ylle”. Rakkauteen on parempi lopettaa kuin riitaan.

Tabermannin 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjesti kustantaja Gummerus vuonna 2007 äänestyksen runoilijamme rakastetuimmasta runosta. Suosituimmaksi nousi Pieni laulu ihmisestä, joka alkaa sanoin: ”Ihminen tarvitsee ihmistä/ ollakseen ihminen ihmiselle,/ ollakseen itse ihminen”.

Ehkä tunnetuimmat säkeet Tabermannin tuotannosta tulevat kuitenkin jo hänen varhaisesta teoksestaan Tähtiä kämmenellä vuodelta 1974:

”Olisipa kaipaus viiniä,

ympäripäissäni

minä odottaisin sinua.”

Kommentoi Facebookissa