Pakettiautoa kuljettanut 17-vuotias törmäili yöllä ja pakeni paikalta – neljä henkilöä loukkaantui

Nuori mies myös puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.

Nuori mies myös puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. (Kuva AOP)

Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

ONNETTOMUUS Keravalla Huhtimontiellä tapahtui eilen noin klo 23.45 liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui useampi henkilö.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun pakettiautoautoa kuljettanut mies oli törmännyt Huhtimontien reunassa sijaitsevalta pysäköintilevikkeeltä liikkeelle lähteneen henkilöauton vasempaan kylkeen, jolloin neljä ihmistä loukkaantui.

Tehtävälle osallistui useita pelastuslaitoksen ja sairaankuljetuksen yksiköitä sekä vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Onnettomuuden jälkeen pakettiauton kuljettaja oli poistunut paikalta jäämättä selvittämään asiaa, jolloin tapahtumapaikalle hälytettiin myös rajavartiolaitoksen helikopteri epäillyn kuljettajan tavoittamiseksi.

Epäilty kuljettaja, 17-vuotias mies, löytyi sivullisen ilmoituksen perusteella noin klo 2.37 Järvenpäästä. Nuori mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.

Tapaus on siirtynyt Itä-Uudenmaan poliisin tutkintaan ja sitä tutkitaan tällä hetkellä epäillyn kuljettajan osalta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Lue myös: Anastetulla autolla poliisipartiota pakoon – kuljettaja ja kyyditettävät 15-vuotiaita poikia

Kommentoi Facebookissa