Panteran paluu – italialainen Ares herättää henkiin De Tomason legendan

Kaikkea on modernisoitu sopivasti, retrohenkinen kokonaisuus näyttää varsin sopusuhtaiselta.

Kaikkea on modernisoitu sopivasti, retrohenkinen kokonaisuus näyttää varsin sopusuhtaiselta. (Kuva Ares)

Räätälöinnin lisäksi Ares aikoo lanseerata markkinoille oman urheiluautonsa.

AUTOT Argentiinalaissyntyinen Alejandro de Tomaso oli kilpa-autoilija, joka perusti nimeään kantavan urheiluautomerkin Italiaan 1950-luvun lopulla. De Tomaso kehitti keskimoottorisia sportteja jo 1960-luvulla, mutta vasta seuraavan vuosikymmenen alkupuolella esitelty Pantera nosti firman maailmanmaineeseen. Fordin jenkkiveekasin ja italialaisen tyylin yhdistelmä kesti hyvin aikaa, ja Pantera pysyi tuotannossa peräti 1990-luvun puoleenväliin saakka.

Auto heitti aikanaan haasteen jopa Lamborghinin ja Ferrarin superautoille, jotka painivat hinnaltaan vielä raskaammassa sarjassa. De Tomason taru autonvalmistajana päättyi lopullisesti 2000-luvun alussa, mutta moni on haaveillut sen jälkeen ikoniseen maineeseen kohonneen Panteran henkiin herättämisestä. Tällä kertaa asialla on Italian Modenassa majaansa pitävä ARES Design, jonka taustalla vaikuttaa Lotustakin luotsannut Dany Bahar.

Project Pantherissa käytetään myös samaa hiilikuitua ja alumiinia yhdistelevää alustarakennetta kuin Lamborghinissa.
Project Pantherissa käytetään samaa hiilikuitua ja alumiinia yhdistelevää alustarakennetta kuin Lamborghinissa. (Kuva Ares)

Turkkilaissyntyinen, nykyään Sveitsissä asuva bisnesmies on ollut autoalalla monessa mukana, ja nyt hän johtaa urheilu- ja luksusautojen räätälöintiin erikoistunutta yritystä aivan Ferrarin ja Maseratin naapurissa. ARES Design on jo kustomoinut muun muassa Bentleyn, Rolls-Roycen, Land Roverin sekä Mersun malleja ja esitellyt monenlaisia yksittäiskappaleita niiden pohjalta. Yritys on esimerkiksi rakentanut isosta Bentley Mulsannesta kaksiovisen coupén italialaisten koriräätälien parhaiden perinteiden mukaisesti, koska tehdas ei tarjoa tällaista mallia.

ARES ei kuitenkaan tyydy vain olemassa olevien mallien muokkaamiseen, vaan se aikoo lanseerata markkinoille myös oman urheiluautonsa. Nyt julkisuuteen tuotu Project Panther edustaa tätä lähestymistapaa. Auto edustaa nimeä myöten De Tomaso Panteran uutta tulkintaa, minkä näkee heti muotoilustakin. Niin luukkulamput kuin eräänlaiseen tunneliin piilotettu takalasikin ovat tuttuja esikuvasta, mutta kaikkea on modernisoitu sopivasti. Retrohenkinen kokonaisuus näyttää varsin sopusuhtaiselta, ja tarkemmin katsomalla autosta erottuu jotakin muutakin tuttua Panteran muotoilupiirteiden lisäksi.

Vanteissa on nimittäin jotakin kovin Lamborghini-henkistä, vaikka ne lienevät myös eräänlaiset retroversiot Panteran klassisista Campagnoloista. ARES ei tee Pantheriaan tyhjästä, vaan auton pohjana käytetään Lamboghini Huracánia. Uusi tulkinta on vanhan Panteran tavoin keskimoottorinen, mutta moottorina palvelee amerikkalaisen V8:n sijasta korkealle kiertävä V10. Yli 600 hevosvoimaa tuottava 5,2-litrainen mylly on tuttu Huracánin lisäksi saman perusrakenteen jakavasta Audi R8:sta. Voima välitetään Lamborghinin ja Audin tavoin kaikille neljälle pyörälle, ja vaihteistona palvelee seitsemänpykäläinen kaksoiskytkinlaatikko.

Auto on parhaillaan muotoilun, aerodynamiikan sekä törmäystestien arviointivaiheessa.
Auto on parhaillaan muotoilun, aerodynamiikan sekä törmäystestien arviointivaiheessa. (Kuva Ares)

Project Pantherissa käytetään myös samaa hiilikuitua ja alumiinia yhdistelevää alustarakennetta kuin Lamborghinissa, joten suorituskyvynkin pitäisi olla identtistä tasoa. Vaikka muotoilu onkin lähes puhdasta retroa, ledipäiväajovalojen ja hiilikuituisen konepeiton kaltaiset yksityiskohdat kertovat nykyajasta. Auto on parhaillaan muotoilun, aerodynamiikan sekä törmäystestien arviointivaiheessa, ja ensimmäisten asiakkaiden pitäisi saada moderni Pantera alleen ensi vuoden jälkipuoliskon aikana.

Hinnoista ei ole kerrottu vielä mitään, mutta käsityönä tehtävä lähes uniikki sportti ei voi olla kovin halpa. ARES Designin uusi toimipiste Modenassa on onnistunut kuulemma houkuttelemaan monia osaajia paikallisilta superautovalmistajilta, joten tietotaidon pitäisi olla kunnossa. ARES on kustomoinut jo yli 200 asiakkaan autoja, ja kolme vuotta sitten perustetun firman historiassa kääntyy nyt uusi lehti ensimmäisen lähes oman auton myötä.

Kommentoi Facebookissa