AUTOT Rallin MM-sarjassa elettiin 1980-luvun puolessavälissä jännittäviä aikoja. Lajin uudet säännöt mahdollistivat niin sanottujen B-ryhmän superautojen kehittämisen, mikä veti autonvalmistajia puoleensa magneetin lailla. Jopa Ferrarin ja Porschen kaltaiset urheiluautomerkit halusivat lähteä asfalttiradoilta sorateille omilla B-ryhmän kisatykeillään.
Porsche päätti kehittää oman ralliautonsa klassisen 911:n pohjalta. 959:ksi nimetty luomus sai muhkeiden levikkeiden lisäksi älykkään nelivedon ja tuplaturbotekniikan. Autoa piti valmistaa luokitussääntöjen mukaan myös 200 kappaleen erä siviilikäyttöön, mikä sai aikaan maailman nopeimman tuotantoauton tittelistä taistelleen 959:n katuversion.
Rallin B-ryhmän loppu koitti kuitenkin valitettavan pian Porschen suunnitelmien kannalta. Henri Toivosen traaginen ulosajo ja menehtyminen liekkimereksi muuttuneeseen Lanciaan vuoden 1986 Korsikan MM-rallissa oli lopullinen naula B-ryhmän superautojen arkkuun, ja seuraavana vuonna rallissa siirryttiin huomattavasti kesympään A-ryhmän kalustoon.

Porsche oli ehtinyt kehittää valmiiksi laivueellisen 959:n ralliversioita, joten sillä oli melkoinen ongelma käsissään sääntöjen muututtua. Autoille piti keksiä jotakin kilpailukäyttöä, joten saksalaiset tekivät rohkean päätöksen ja päättivät lähteä mukaan Pariisi-Dakar-aavikkoralliin. Tätä tarkoitusta varten rakennettiin kuusi 959:ää, jotka saivat säilyttää B-ryhmän ralliauton säädettävän jousituksen ja nelivedon.
Ensimmäisen vuosikerran aavikkoralliautoissa katuversion tuplaturbokone vaihdettiin kuitenkin 911 Carrerasta lainattuun 3,2-litraiseen vapaasti hengittävään bokserikuutoseen. Tällaisella yksilöllä lähdettiin mukaan kokeilumielessä jo vuoden 1985 Pariisi-Dakar-ralliin. Autolla saavutettiin kahden osuuden voitto, mutta lopulta tuloksena oli keskeytys öljyletkun repeydyttyä. Seuraavana vuonna Pariisi-Dakarista irtosikin Porschelle jo kaksoisvoitto tuplaturboahdettujen 959:ien voimin.
Vuoden 1985 rallissa käytetty vapaasti hengittävä auto jätti pian rallipolut taakseen ja päätyi yksityiselle omistajalle. 959 sai kuitenkin säilyttää ikonisen Rothmans-värityksensä, ja nyt se tuli tarjolle RM Sotheby’sin Porschen 70-vuotisen merkkipaalun kunniaksi järjestämään huutokauppaan.
Auton ennakkohinnaksi arveltiin 3–3,4 miljoonaa dollaria, mutta aavikkoralli-959 kohosikin lopulta paljon arvokkaammaksi. Siitä maksettiin nimittäin 5,945 miljoonaa dollaria, mikä nostaa tämän yksilön jo todella arvokkaiden Porschejen joukkoon. Emme uskalla edes kuvitella, mitä seuraavan vuoden voittoautosta maksettaisiin, jos se tulisi joskus tarjolle.
- Lähde Carscoops
Kommentoi Facebookissa