MYRKYTYKSET Turussa on huhtikuun aikana menehtynyt yllättäen jo viisi noin 20-vuotiasta miestä. He ovat kuolleet yksityisasunnoissa eri ajankohtina eri puolilla Turkua. Kuolemien epäillään johtuvan todennäköisesti huumausaineiden, alkoholin ja lääkkeiden yliannostuksesta tai niiden yhteisvaikutuksesta.
Lounais-Suomen poliisin mukaan tapahtumien ei epäillä välittömästi liittyvän toisiinsa, mutta kaikissa kuolemantapauksissa on yhdistäviä tekijöitä.
– Useiden nuorten henkilöiden kuolemat näin lyhyellä aikavälillä antavat aihetta epäillä, että Turun seudulla leviää nyt nuorten keskuudessa poikkeuksellisen vaarallista lääke- tai huumausainetta, sanoo rikosylikomisario Jari Riiali Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Muun muassa A-klinikkasäätiö on äskettäin varoittanut katukaupassa myynnissä olevista rauhoittavista lääkkeistä, joita mahdollisesti on terästetty fentanyylillä. Fentanyyliä on tietojen mukaan lisätty alpratsolaami-valmisteisiin.
Ainakin Ksalol-nimisen katukaupassa myytävän alpratsolaamin epäillään kevään aikana aiheuttaneen kuolemia ja sairaalahoitojaksoja Suomessa. Alpratsolaami on Suomessa yleisesti käytetty bentsodiatsepiineihin kuuluva lääkeaine, mutta Ksalol-nimisenä valmisteena sitä ei ole Suomessa lääkemyynnissä.
– Katukaupassa myytäviä lääkkeitä ei tule käyttää, koska niiden sisältö ei vastaa pakkauksessa mainittua tuotesisältöä, Riiali muistuttaa.
Lue myös: Huumausaineiden käyttö on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla – ”Nuorten kuolemat ovat lisääntyneet”
Kommentoi Facebookissa