KIRJALLISUUS Yhdysvaltojen arvostetuimpiin nykykirjailijoihin lukeutuva Paul Auster saapuu Suomen huomenna ja viipyy maassamme viikonvaihteen. Auster-faniksi tunnustautunut tasavallan presidentti Sauli Niinistö haastattelee Austeria lauantaina 2.9.2017 Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikalla.
New York -trilogiallaan 1980-luvun puolivälissä suuren yleisön tietoisuuteen noussut Paul Auster esiintyy Suomen vierailullaan myös muun muassa lukijatilaisuuksissa Kansallisteatterissa ja Ateneum Live -keskusteluklubilla sekä osallistuu Suomen tiedeseuran järjestämään seminaariin.
– Tätä vierailua on odotettu kauan, ja olemme onnekkaita, että kirjailija saapuu Suomeen niin pian uusimman kirjansa 4321 ilmestymisen jälkeen. Kirjailijan ja presidentti Sauli Niinistön kohtaaminen kuvastaa kirjallisuuden ja lukemisen suurta merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tästä olemme kansainvälisestikin tunnettuja, sanoo Tammen kustannusjohtaja Outi Mäkinen.
Austerin tuorein teos, lähes 1 200-sivuinen 4321 julkaistiin Tammen Keltaisessa kirjastossa toukokuussa. Ilkka Rekiaron suomentama kirja on suuri tarina yhden sukupolven Amerikasta, sattuman oikuista ja syntymäoikeudesta.
Kirjassa seurataan sen päähenkilön Archie Fergusonin elämää neljänä rinnakkaisena polkuna. Jokaisella Archie Fergusonilla on samat vanhemmat ja sukulaiset, sama ystävä tai rakastettu, mutta he kasvavat eri ihmisiksi.
Brooklynissä New Yorkissa asuva vuonna 1947 syntynyt Paul Auster opiskeli Columbian yliopistossa ja asui sen jälkeen neljä vuotta Ranskassa. Ennen kirjailijaksi ryhtymistään hän teki töitä muun muassa öljytankkerilla, puhelinkeskuksessa ja Ranskan maaseudulla. Austerin puoliso on tunnettu kirjailija Siri Hustvedt.
New York -trilogia Lasikaupunki, Aaveita sekä Lukittu huone ovat kolmen omintakeisen salapoliisiromaanin sarja. Austerin tuotanto käsittää romaanien lisäksi muistelmia, esseitä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Lisäksi hän on tehnyt käännöksiä ranskasta englantiin.
Kommentoi Facebookissa