Perhe-eläke uudistui – lesken asema heikentyi, avoliitossa elävien vahvistui

Uudistuksen suurimmat hyötyjät ovat avoliitossa elävät, jotka eivät aiemmin ole nauttineet perhe-eläkkeen suojaa lainkaan. (Kuvituskuva Fotolia)

Jatkossa perhe-eläke on määräaikainen, lapseneläkkeen päättymisikä nousee ja avopuolison turva paranee.

PERHE-ELÄKE Yhteiskunnan tarjoama menehtyneen henkilön perheen turva, perhe-eläke, uudistui vuodenvaihteessa. Menehtyneen henkilön työuran aikaisen eläkekertymän mukaan määräytyvä perhe-eläke koostuu leskelle maksettavasta leskeneläkkeestä ja lapsille myönnettävästä lapseneläkkeestä.

– Ehkä olennaisin – ja eniten keskusteluakin valmisteluvaiheessa herättänyt – muutos on leskeneläkkeen muuttuminen määräaikaiseksi. Leskeneläke onkin muutoksen jälkeen entistä selkeämmin uuteen tilanteeseen sopeutumista turvaava etuus, jonka määräaikaisuus on syytä tiedostaa, sanoo johtaja Veera Lammi LähiTapiola Henkiyhtiöstä.

Vuodenvaihteessa voimaan astunut lakiuudistus tarkoittaa leskeneläkkeen osalta sitä, että jatkossa se myönnetään määräaikaisena kymmeneksi vuodeksi tai kunnes nuorin lapsi täyttää 18 vuotta.

Muutos koskee leskeksi 1.1.2022 jälkeen jääviä vuonna 1975 tai sen jälkeen syntyneitä henkilöitä. Lapseneläkkeen päättymisikä puolestaan nousee kahdella vuodella siihen asti, kunnes lapsi täyttää 20 vuotta.

Uudistuksen suurimmat hyötyjät ovat avoliitossa elävät, jotka eivät aiemmin ole nauttineet perhe-eläkkeen suojaa lainkaan. Jatkossa menehtyneen henkilön avopuoliso on oikeutettu leskeneläkkeeseen, mikäli heillä on yhteinen lapsi, yhteinen talous sekä vähintään 5 vuotta kestänyt yhteistalous. Leskeneläkettä maksetaan tällöinkin enintään siihen asti, että nuorin yhteinen lapsi täyttää 18 vuotta.

– Avoliittojen määrä on lisääntynyt ja heidän ottaminen mukaan leskeneläkkeen piiriin parantaa avopuolisoiden keskinäistä turvaa ja siten laajentaa eläkejärjestelmän kautta jaettavaa yhteiskunnan tarjoamaa turvaa. Huomioitavaa on kuitenkin, että avoliiton ja siihen liittyvän yhteistalouden määritelmä on varsin tarkka, toteaa Lammi.

Perhe-eläke määräytyy kuolleen henkilön työuran aikaisen eläkekertymän mukaan.

Lue myös: Nämä 5 asiaa yhdistävät pitkään vanhuuseläkettä nauttivia – korkein riski menehtyä on matalatuloisella miehellä

Kommentoi Facebookissa