Petra Olli paini MM-finaaliin viimeisillä sekunneilla – tasatilanteessa korkea-arvoisin suoritus ratkaisi!

Petra Olli on aikaisemmin paininut MM-hopeaa 58-kiloisten sarjassa

Petra Olli on aikaisemmin paininut MM-hopeaa 58-kiloisten sarjassa. (Kuva SPL)

Loppuottelussa suomalaisen vastustajaksi tulee kanadalainen Danielle Lappage.

PAINI Suomen Petra Olli on raivannut tiensä loppuotteluun Budapestissa käynnissä olevissa painin MM-kilpailuissa. Sarjassa 65 kg painiva lappajärveläinen voitti aamupäiväotteluissaan Bulgarian Stefania Georgievan sekä Intian Ritu Ritun.

Välierässä vastaan asettui viime vuonna 23-vuotiaiden MM-kultaa voittanut Japanin Ayana Gempei, joka on voittanut myös 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Ollin aloitus oli vahva, hän onnistui neljän pisteen suorituksessa ja johti avauserän jälkeen selvästi.

Toisessa erässä Gempei kiri tilanteen tasan ja onnistui yksitoista sekuntia ennen loppua saalistamaan vielä ulosmenotilanteesta johtopisteen. Suomalaisen valmentaja Ahto Raska haastoi ratkaisun, mutta tuomion pitäessä japanilaiselle myönnettiin toinen piste.

Petra Olli pystyi kuitenkin tasoittamaan aivan ottelun viimeisillä sekunneilla taaksemenolla lukemiin 6–6. Tasatilanteessa ratkaisi korkea-arvoisin suoritus, ja se oli Ollilla neljän pisteen arvoinen.

Keskiviikon finaalissa Olli kohtaa Kanadan Danielle Lappagen, joka raivasi tiensä loppuotteluun voittamalla Azerbaidzhanin Irina Netreban. Olli ja Lappage kohtasivat syyskuussa Puolassa, jolloin Olli hävisi turnausfinaalissa 2–3.

Petra Olli on aikaisemmin paininut MM-hopeaa 58-kiloisten sarjassa, hänellä on myös kaksi EM-kultaa ja yksi EM-pronssi.

Lue myös: Petra Olli paini Euroopan mestaruuteen Venäjällä – kultamitali ratkesi videotarkastuksella

Kommentoi Facebookissa