Pirkka-Pekka Petelius salaili rahapeliyhtiöltä saamiaan tuloja – ”Käsittelemme asiaa perusteellisesti”

Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius sai huomattavia tuloja sketsihahmojen käyttämisestä kasinopelin markkinoinnissa. (Kuva Vihreät)

Vihreä eduskuntaryhmä ottaa Pirkka-Pekka Peteliuksen toiminnan esille ryhmäkokouksessaan.

KANSANEDUSTAJA Vihreiden eduskuntaryhmä tiedottaa tällä viikolla selvinneen, ettei Vihreiden kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius ole ilmoittanut asianmukaisesti ja ajoissa rahapeliyhtiö Pafilta saamiaan tekijänoikeustuloja.

Iltalehti paljasti aikaisemmin, että Petelius oli ilmoittanut sidonnaisuusilmoituksissaan saaneensa ”luottamustoimipalkkioita” vuonna 2020 yhteensä 62 000 euroa ja seuraavana vuonna 58 391 euroa. Kyseessä eivät ole kuitenkaan esimerkiksi kokouspalkkiot, sillä maksaja oli oikeasti ahvenanmaalainen rahapeliyhtiö Ålands Penningautomatförening eli Paf.

Petelius joutui korjaamaan ilmoituksiaan, ja lisäsi tiedon, että myös vuonna 2019 hän sai Pafilta 62 000 euroa. Kaikkiaan kyseisiä tuloja on yli 180 000 euroa. Kyseessä ovat tekijänoikeustulot, joita Peteliukselle on maksettu Rampen Rytmikäs Riemuriihi -kasinopelistä, joka perustuu Peteliuksen luomiin hahmoihin kuten Herra 47 ja James Potkukelkka.

Vihreiden eduskuntaryhmä kertoo Peteliuksen olleen tällä viikolla ennalta ilmoitetulla sairauslomalla ja poissa eduskuntatyöstä. Hän kommentoi asiaa kuitenkin Twitterissä:

”Pyydän anteeksi, että olen laiminlyönyt kansanedustajalta edellytettyä huolellisuutta ja tarkkuutta. Olin ilmoittanut v. 2020 ja 2021 osalta puutteellisesti rahapeliyhtiö PAFilta saamiani tekijänoikeustuloja. Olen korjannut ilmoituksia ja olen pahoillani tekemistäni virheistä.”

”Olen ilmoittanut myös ennen kansanedustajan tehtävääni v. 2019 PAFilta saamani 62 000 euron tekijänoikeustulon. Kansanedustajia koskevat ohjeet eivät tätä kirjaimellisesti vaadi, mutta haluan toimia asiassa avoimesti.”

Kansanedustajan salailu rahapeliyhtiöltä saaduista tuloista on herättänyt kritiikkiä erityisesti siksi, että Pirkka-Pekka Petelius on osallistunut rahapelejä säätelevän arpajaislain uudistamiseen eduskunnan sivistysvaliokunnassa ilmoittamatta yhteydestään rahapeliyhtiöön.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne sanoo, että vihreille päätöksenteon läpinäkyvyys on tärkeä arvo ja on demokratian kannalta tärkeää, että sidonnaisuudet ilmoitetaan avoimesti ja asianmukaisesti.

– Näin merkittävien tulojen osalta on erityisen tärkeää, että raportointi on moitteetonta. Nyt näin ei ole ollut. Käsittelemme asiaa perusteellisesti heti ensimmäisessä ryhmäkokouksessa sen jälkeen, kun Petelius on palannut sairaslomaltaan. Samalla päätetään mahdollisista jatkotoimista, Atte Harjanne kommentoi.

Lue myös: Rahapeliongelma on yleisempi työttömillä – haitallinen pelaaminen ja sosiaalietuudet kytkeytyvät toisiinsa

Kommentoi Facebookissa