Mika Häkkisestä uutuuskirja – menestysputki alkoi tallimääräyksestä

Mika Häkkinen vuoden 1998 mestaruusautonsa ratissa näytöajossa. (Kuva AOP)

Uutuuskirjassa Häkkinen – Lentävä Legenda muistellaan, kuinka Mika Häkkisen epäonnensarja katkesi viimein kauden 1997 päätöskisassa. Seuraavana vuonna Häkkinen ajoikin maailmanmestariksi.

FORMULA 1 Sadoissa F1-kisoissa työskennellyt veteraanitoimittaja Heikki Kulta on julkaissut uuden kirjan kaksinkertaisesta F1-maailmanmestarista Mika Häkkisestä. Kullan kirja Häkkinen – Lentävä Legenda (Readme.fi) keskittyy lähinnä vuoteen 1998, jolloin Häkkinen voitti ensimmäisen mestaruutensa.

Vuonna 1998 Häkkinen villitsi Suomen. F1-kisalähetykset vetivät Suomessa ruutujen ääreen säännöllisesti yli miljoona tv-katsojaa.

Vain kolme vuotta aiemmin Häkkinen oli käynyt kuoleman porteilla saatuaan Adelaiden radan ulosajossaan vakavan päävamman. Hän toipui kuitenkin ajokuntoon jo kauden 1996 avauskisaan, joka sekin ajettiin Australiassa.

Ennen Adelaiden kisaa Häkkinen tunnettiin epäonnen soturina. Hän oli noussut huipputalli McLarenin kilpakuskiksi loppuvuodesta 1993, mutta kärsi jatkuvasti teknisistä ongelmista. Ja tekniset ongelmat jatkuivat myös 1996 onnettomuuden jälkeenkin ja vielä seuraavallakin kaudella.

Kaudella 1997 McLaren sai Häkkisen suurvuosien hopeisen värityksensä ja auton nopeus riitti jo voittotaisteluunkin, mutta ensimmäistä voittoaan Häkkinen ei tahtonut saavuttaa millään. Häkkinen oli useassa kisassa nopein, mutta teknisiä ongelmia Mercedeksen moottorissa riitti yhä.

Lentävä Legenda -kirjan alussa keskitytäänkin kauden 1997 päätöskisaan Jereziin. Siellä Häkkinen viimeinkin voitti. Se voitto niin sanotusti avasi Häkkisen ketsuppipullon.

Voittonsa Häkkinen tosin saavutti tallimääräyksellä, kun McLaren käski toista ajajaansa David Coulthardia potkujen uhalla päästämään Häkkinen edelleen ykköseksi. Kirjan mukaan McLaren halusi antaa sillä Häkkiselle itseluottamusta, koska tallin johto tiesi Häkkisen potentiaalin.

Ja itseluottamusta ensimmäisestä voitosta tulikin. Vuonna 1998 tulokset puhuivat puolestaan Häkkisen voitettua kahdeksan kilpailua ja maailmanmestaruuden.

Kirjassa Häkkinen muistelee neljännesvuosisadan takaisia tapahtumia avoimesti. Ja myös ensimmäisen mestaruuskauden huonoja hetkiä. Michael Schumacher laittoi hänet taistossa lopulta koville ja mestaruus ratkesikin vasta kauden päätöskisassa Suzukassa.

Heikki Kullan mukaan Häkkinen oli kirjaprojektista innoissaan. Sitä antoi ymmärtää myös Häkkinen itse kirjan julkistamistilaisuudessa.

Nykyään median edustajana Viaplayn F1-lähetyksissä toimiva Häkkinen myönsi kirjanjulkistuksessa, että yhteistyö median kanssa oli hänelle kilpauran aikana haastavaa. Kisaviikonloppuina mestaruustaistoissa piti keskittyä itse asiaan eli ajamiseen ja auton säätämiseen, joten tarinointi siinä sivussa ei välttämättä napannut.

– Ei se helppoa ollut. Aikataulut muuttuivat koko ajan ja piti keskittyä kisaviikonloppuun. Siinä tilanteessa oli vaikea puhua toimittajille, Häkkinen sanoi.

– Useasti oli olo, ettei haluaisi puhua mitään. Niin keskittynyt olin, hän jatkoi.

Taistelu Schumacheria vastaan oli hyvin tiukkaa. Yksikin virhe olisi voinut johtaa mestaruustaistossa tappioon.

– Hyvin usein mieleen tulee, kuinka paljon kävin taistelua oman pään sisällä kaikkia paineita vastaan. Se oli sellaista nuorallakävelyä. Näkee toisen pään, mutta jos putoaa, ei pääse takaisin. Olet menettänyt pelin. Älä katso vasempaan. Älä katso oikeaan. Se oli kova koulu ja elämänkokemus.

Häkkinen – Lentävä Legenda -kirja onkin mukava kertaus neljännesvuosisadan takaisista nostalgisista formulahetkistä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Mika Häkkinen ihmetoipumisestaan – ”Vaikea kuvitella sellaista jollekin toiselle”

Kommentoi Facebookissa